Hyppää sisältöön

EU:n 12. pakotepaketti tuo uusia vienti- ja tuontipakotteita sekä tiukentaa kauttakulkukieltoja

Julkaisuajankohta 19.12.2023 0.18 | Julkaistu suomeksi 21.12.2023 klo 13.46
Tiedote

Euroopan unionin 12. pakotepaketti laajentaa entisestään EU:n Venäjälle kohdistamia vienti- ja tuontipakotteita. Paketti tuo myös uusia keinoja pakotteiden kiertämisen valvontaan muun muassa kauttakulkukieltoja tiukentamalla.

EU:n uusimmassa pakotepaketissa laajennetaan Venäjälle kohdistettuja vientipakotteita entisestään niiden tuotteiden osalta, jotka voisivat vahvistaa Venäjän sotilaallista tai teknologista kyvykkyyttä. Pakotelistalle on lisätty muun muassa kemikaaleja, litiumakkuja, termostaatteja, droneissa käytettäviä moottoreita sekä työstökoneita ja koneiden osia, joita Venäjä on käyttänyt sotilaallisen järjestelmänsä kehittämisessä tai hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. 

Tuontipakotteiden osalta pakotelistauksen piiriin lisätään tuotteita, joista Venäjä saa merkittäviä tuloja, kuten nestemäinen propaanikaasu, harkkoraudat, kuparilangat sekä tietyt alumiinituotteet. Myös venäläiset timantit tulivat pakotteiden piiriin.

Komission syyskuussa antama ohjeistus Venäjän rekisterissä olevien autojen tuontikiellosta EU-alueelle kirjattiin myös nyt voimaan tulleeseen pakoteasetukseen.

Yritysten vastuu pakotteiden kiertämisen estämisessä merkittävä

Uusin pakotepaketti laajentaa myös Venäjän kautta kolmansiin maihin kuljetettavien pakotteiden alaisten tavaroiden listaa pakotteiden kiertämisen estämiseksi. Kauttakulkukiellon piiriin tulee eräitä jo aiemmin vientikiellon piiriin asetettuja tuoteryhmiä, joiden katsotaan edistävän Venäjän teollista kehitystä. Jatkossa Venäjän läpi ei saa enää kuljettaa muun muassa dieselmoottoreiden osia, kaivinkoneita, kannettavia tietokoneita, hydrauliikka- ja pneumatiikkakomponentteja sekä nosturiautoja (liite XXXVII).

Aikaisemmissa pakotepakeissa on jo kielletty kaikkien pakoteasetuksen mukaisten korkean teknologian (liite VII) sekä ilmailu- ja avaruusteknologian tuotteiden (liite XI), lentopolttoaineiden (liite XX) sekä ns. kaksikäyttötuotteiden ja ampuma-aseiden ja -tarvikkeiden kauttakulku.

Jatkossa myös tiettyjen tuotteiden viejien pitää sisällyttää kauppasopimuksiinsa ostajalle velvoite estää tuotteiden päätyminen jälleenvientinä Venäjälle tai muuta kautta Venäjän käyttöön. Näihin tuotteisiin kuuluu muun muassa ilmailussa ja avaruusteollisuudessa käytettyjä tuotteita ja teknologiaa, lentopolttoaineita, ampuma-aseita ja tarvikkeita sekä monenlaista elektroniikka, kuten mikroprosessoreja ja radionavigointi- ja radiokauko-ohjauslaitteita (liitteet XI, XX, XXXV ja XL). Myös liitteessä I luetellut aseet ja ammukset kuuluvat näiden tuotteiden piiriin.

– Pakotteiden kiertämisen estämisessä vahva EU-tasoinen yhteistyö ja pakotteiden yhdenmukainen valvonta on tärkeää, jotta pystymme torjumaan kiertämisyrityksiä mahdollisimman tehokkaasti, mutta me viranomaiset voimme tehdä vain oman osamme. Yritysten vastuu pakotteiden kiertämisen estämisessä onkin merkittävä, jotta pakotteet toimisivat tarkoituksenmukaisesti. Tämä vaatii yrityksiltä sekä kauppakumppaneiden tuntemista että tavaran lopullisen määränpään varmistamista, painottaa valvontaosaston johtaja Sami Rakshit.

Uudet pakotteet on julkaistu EU:n virallisessa lehdessä 18.12.2023. Pakotepaketti tuli voimaan vuorokauden vaihtuessa tiistaille 19.12.

Ulkoministeriön tiedote (18.12.2023):  12. pakotepaketilla kiristetään ulkomaankaupan rajoituksia ja otetaan käyttöön uusia toimia pakotteiden kiertämiseen puuttumiseksi

Mediatiedote Pakotteet