Hyppää sisältöön

400 VUOTTA SITTEN: Tullimiehet tulevat kaupunkien porteille

Julkaisuajankohta 4.1.2023 8.26
Tiedote

Tiesitkö mistä ”tullinpuomit” ja vastaavat paikannimet kaupunkien keskustojen liepeillä ovat saaneet nimensä? Toisin kuin voisi olettaa, niillä ei ole paljon tekemistä ulkomaankaupan tai nykyisen Tullin kanssa. Maatulli eli pikkutulli perustettiin 400 vuotta sitten kaupunkien porteille. Maatullijärjestelmä poistui jo yli 200 vuotta sitten, mutta sen muistot elävät yhä.

Kuningas Kustaa II Aadolf määräsi uudenlaisen tullijärjestelmän perustamisesta vuoden 1622 lopulla. Sitä kutsuttiin pikkutulliksi (Lilla tullen) erotuksena suuresta meritullista (Stora sjötullen), jota kannettiin ulkomaisista kauppatavaroista.

Kaupungit piti ympäröidä tulliaidalla, johon tuli portteja tavarankuljetusta varten. Jokaiselle portille sijoitettiin pikkutullin rakennus. Tulliportit avattiin ja suljettiin määrättynä kellonaikana. Öisin kaupunkiin ei ollut pääsyä, mikä paransi yleistä turvallisuutta.

Kesäisin pikkutullin kirjurin piti olla joka aamu tulliportilla valmiina klo 4, talvisin klo 6.

Pikkutulli- ja maatullimaksu kohdistui kotimaisiin kauppatavaroihin. Se piti maksaa rahana lukittuun kirstuun, jonka avaimet olivat maaherran hallussa. Rahat tiputettiin kirstuun pienestä aukosta.

Kansa otti pikkutullimiehet vastaan vihamielisesti. Ruotsin kuninkaat joutuivat toistuvasti muistuttamaan alamaisiaan, ettei tullimiehiä saanut lyödä eikä heitä saanut pilkata. Tämä antaa olettaa, että väkivalta ja kovat puheet olivat hyvin yleisiä.

Pikkutullimiehet eivät itsekään käyttäytyneet kovin hyvin, sillä heitä jouduttiin muistuttamaan määräysten noudattamisesta jokseenkin yhtä usein kuin kansaakin. Eräs syy tähän lienee siinä, että pikkutullinkanto oli suurimman osan ajasta 1622–1808 vuokrattuna. Kruunu sai kiinteät tullitulot ja vuokrayhtiö sai pitää loput.

Myöskään kaupungit eivät halunneet pitää tulliaitoja kunnossa, vaan ne lahosivat ja hajosivat, jolloin tavaraa saattoi tuoda tulliportin ohi.

Maatullilaitos lakkautettiin Suomesta vuonna 1808. Ruotsista se poistui vuonna 1810. Tulliportit jäivät kuitenkaan elämään ensin sotilasvartioiden sijoituspaikkoina. Sittemmin ne palvelivat kaupunkien tietulleina. Tällainen tietulli oli mm. Helsingin Töölöntulli. Pikkutullien sijainnit elävät yhä monen kaupungin paikannimissä.

Lue lisää pikkutullin historiasta Tullimuseon nettisivulta.

Mediatiedote