Tulleista, tulliliitosta ja kauppapolitiikasta

EU on tulliliitto ja sillä on yhteinen kauppapolitiikka, joka on lähes kokonaan sen yksinomaisessa toimivallassa. Tulliliitto muodostuu, kun joukko maita päättää yhdessä ryhtyä soveltamaan muualta maailmasta tuotuihin tavaroihin samoja tullimaksuja. Liittoon kuuluvat maat päättävät lisäksi luopua keskinäisistä tullimaksuista. Kun tavarat ovat läpäisseet tullin, ne voivat yleensä liikkua vapaasti tulliliittoon kuuluvien maiden välillä.

EU:n yhteinen kauppapolitiikka kattaa tavaroiden ja palveluiden kaupan, henkisen omaisuuden kauppanäkökohdat (esim. immateriaalioikeudet), julkiset hankinnat sekä ulkomaiset suorat investoinnit. Nämä kaikki instrumentit saattavat olla mukana kauppaneuvotteluissa. Euroopan komissio tekee yhteistä kauppapolitiikkaa koskevat aloitteet ja ehdotukset sekä neuvottelee kauppasopimuksista EU:n ulkopuolisten maiden kanssa. Euroopan komissiolla on velvollisuus konsultoida jäsenvaltioita säännöllisesti. Näin ollen jäsenvaltiot, kuten Suomi vaikuttavat aktiivisesti EU:n kauppapolitiikan sisältöön kysymysten eri käsittelyvaiheissa. Tulliviranomaiset valvovat kauppasopimusten toteutumista.

Tullimaksu on tullialueen rajan yli kulkevista tavaroista perittävä veroluonteinen maksu. Tullimaksujen tarkoitus on suojata tullialueen omaa tavaratuotantoa ja markkinoita sen ulkoiselta kilpailulta, jota on tuettu esimerkiksi valtiontuilla. Tullimaksujen avulla pystytään nostamaan tullialueen ulkopuolisten tuontitavaroiden hintaa ja siten poistamaan tullialueen ulkopuolisen maan aiheuttamaa epäreilua kilpailuetua. Kun esimerkiksi ulkomaisista autoista tulee aiempaa kalliimpia, kuluttajien uskotaan suosivan paikallisia autoja. Esimerkiksi Yhdysvallat voisi halutessaan asettaa tullimaksuja myös yksittäisille EU-maille, kuten Saksalle, mutta yleensä tullimaksut asetetaan koskemaan koko tullialuetta, kuten kaikkia EU-maita. Perusteettomista tullimaksuista voi aina vedota maailmankauppajärjestö WTO:hon, mutta kauppariitojen ratkaisemisen aikana korkeat tullimaksut saattavat ehtiä tehdä tuhojaan yritysten tuotantoketjuissa. EU:n ja Yhdysvaltojen sekä EU:n ja Kiinan välinen kauppa perustuu WTO-säännöstöön, koska EU:lla ei tällä hetkellä ole kauppasopimusta kummankaan kanssa.

Vapaakauppasopimuksella yleensä poistetaan sopimuksen allekirjoittaneiden maiden välisiä tullimaksuja. Tullimaksuista onkin viime vuosikymmenet pyritty eroon vapaakauppasopimuksilla ja EU:n kaltaisten sisämarkkina-alueiden avulla. Keskimääräinen tullitaso maailmassa oli viime vuonna noin neljä prosenttia. Maataloustuotteista peritään kuitenkin edelleen korkeita tulleja, koska tarkoituksena on suojata maan omaa tuotantoa myös huoltovarmuuden turvaamiseksi. Viime vuosina kauppapoliittiset kiistat ovat nostaneet tullimaksut uudestaan pöydälle osana valtioiden kasvanutta halua puuttua kauppavirtoihin.

Tullimaksut peritään pääsääntöisesti tavaroiden maahantuojilta ja joissakin maissa on käytössä myös vientitullimaksut (esim. Venäjällä raakapuulle vientitullit). Pääasiassa tavaroita tuovat maahan yritykset, jotka hankkivat myytäväksi tuontitavaraa (esim. banaaneita, älypuhelimia) tai käyttävät tuotantoonsa ulkomailla valmistettuja komponentteja (esim. raakaöljyä, mikrosiruja). Tullimaksut koskevat myös maahantuotavia yritysten sisäisiäkin tavaravirtoja. Esimerkiksi, jos suomalainen yritys valmistaa Yhdysvalloissa tehtaallaan tavaroita myytäväksi sikäläisellä markkinalla ja vie sitä varten osia tai raaka-aineita Suomesta Yhdysvaltoihin, sen on maksettava niistä tullimaksu Yhdysvaltoihin. Pitkistä kansainvälisistä tuotantoketjuista maailmankaupassa haavoittuvimpia ovat esimerkiksi kone- ja elektroniikkateollisuus sekä autoteollisuus.

Käytännössä tullimaksua voidaan periä kaikesta, mitä tuodaan fyysisesti rajan yli. Yleiset tullimaksut perinteisesti rajataan koskemaan vain tiettyjä tavaroita nimikekohtaisesti ja kauppakumppanikohtaisesti. Tavarasta voidaan kantaa yleisen tullin lisäksi myös polkumyynti- tai tasoitustulleja, jotka määräytyvät tutkimusten perusteella. Ennen vuotta 2025 oli harvinaisempaa, että yleinen tullimaksu asetetaan jonkun kumppanimaan kaikelle tavaratuonnille. Sen lisäksi saattaa vielä olla tavaranimikekohtaisia määriteltyjä tullimaksuja.

Kiinan ja muiden Aasian maiden tavaravienti voi uudelleensuuntautua tulevaisuudessa Yhdysvaltojen korkeiden tullimaksujen takia enemmän EU-alueelle, jolloin EU voi tarvittaessa asettaa suojatoimenpiteitä eli tullimaksun, kiintiön tai näiden yhdistelmän. Ne otetaan käyttöön, kun odottamattomasti kasvava tuonti vaarantaa EU:n teollisuuden. Kiintiö asetetaan vähintään saman suuruiseksi kuin mikä on ollut kolmen edeltävän vuoden tuonnin keskimääräinen taso.

Tullimaksu maksetaan arvosta, johon on tavaran kauppahinnan lisäksi yleensä laskettu mukaan tavaran kuljetus- ja vakuutuskustannukset. Sitten maksettavan arvonlisäveron suuruus lasketaan vasta arvosta, johon on jo lisätty mukaan myös tullimaksu. Yritykset usein siirtävät tullimaksut tavaroiden hintoihin osin tai kokonaan. Lopulta laskun maksavat kuluttajat, kun tavaroiden hinnat nousevat. Nousevat hinnat puolestaan kiihdyttävät inflaatiota, jonka säätelemiseksi keskuspankit säätelevät korkotasoja.

Tullimaksu peritään aina vain tavaroista, joten palvelukauppa säästyy tullimaksuilta. Mutta digitaalisille palveluille voidaan asettaa muita veroja, joten palvelutuontia voidaan kauppaneuvotteluissa käyttää instrumenttina.

Tulliviranomaisten painopiste on tavarakaupan sääntöjen noudattamisen ja tavaraturvallisuuden valvonta, mutta kannamme tehokkaasti myös tullimaksut.

Olli-Pekka Penttilä
tilastojohtaja