Sata vuotta sitten: Voiko kiellettyjä väkijuomia tuoda Suomeen laillisesti?
Kieltolaiksi kutsutut säädökset olivat olleet voimassa vähän yli kolme vuotta. Tilannekuva alkoi hiljalleen hahmottua. Kävi ilmeiseksi, että alkoholin tuontiin säädettyjä rajoituksia pyrittiin rikkomaan kaikin mahdollisin keinoin. Alkoholin salakuljetus yleistyi jatkuvasti ja siinä käytettiin taitavasti hyväksi kaikkia Suomen lain suomia mahdollisuuksia.
8. elokuuta 1922 tulliviranomaiset ottivat Vaasan satamassa takavarikkoon tanskalaisen, 16,43 rekisteritonnin moottorialus ”Fridan” ja sen Saksasta hankitun lastin. ”Fridan” asiakirjat osoittivat, että alus oli ollut tuomassa Suomeen kiellettyä väkiviinaa: 6 260 litraa Helsinkiin ja 1 750 litraa Ouluun. ”Fridan” miehistö ilmoitti Vaasaan tulonsa syyksi konevian.
Maakunnan lehdissä kerrottiin, että ennen satamaan tuloa alus oli toiminut Vaasan edustalla kelluvana valintamyymälänä, jonka kannella halukkaat olivat jopa voineet käydä valitsemassa juomansa gramofonimusiikin soidessa. Osa lastista olikin jo myyty ennen satamaan tuloa ja Vaasan tullikamarin tekemää takavarikkoa.
Spriitä Suomen kautta Ruotsiin
”Fridan” kyydissä oli myös 5 000 litraa väkiviinaa, jota ei ollut tarkoitettu Suomeen. Sen määränpää oli Gävlen kaupunki Ruotsissa. Tätä erää ei voitu ottaa takavarikkoon Suomen kieltolain nojalla, mutta Ruotsiin menevä sprii varastoitiin Vaasan tullikamarin varastoon odottamaan oikeuden ratkaisua.
Jo ennen tätä Vaasan tullikamari pyysi ohjeita Helsingistä. Tullihallitus puolestaan kysyi apua valtioneuvostolta. Tullin valtioneuvostolle 22. elokuuta 1922 antamassa lausunnossa todettiin tällaisen lastien hajauttamisen tulleen yleiseksi tavaksi: Virosta, Saksasta, Tanskasta ja Hollannista saapuvat alkoholia kuljettavat alukset poikkesivat ennen viralliseen määrämaahan saapumista usein toisen maan satamassa. Yleensä Suomessa poikkeamiseen käytettiin erinäisiä tekosyitä, kuten konevikaa tai myrskyä.
Koska Ruotsissa alkoholin maahantuonti oli valtion monopoli, Tullihallitus ehdotti, että viranomaisyhteistyötä ruotsalaisten kanssa lisättäisiin. Tulli esitti, että valtioneuvosto antaisi heti väliaikaisen määräyksen, jonka mukaan Suomen satamiin poikennutta alusta, jossa oli Ruotsiin osoitettu väkijuomalasti, ei saisi menoselvittää satamasta ennen kuin aluksen päällikkö oli esittänyt Ruotsin viranomaisten tai Suomen lähetystön antaman todistuksen siitä, että kyseisen lastin tuonti Ruotsiin oli laillista ja luvallista.
Vaikka ongelma oli ilmeinen, tällaista määräystä valtioneuvostossa ei saatu aikaan. Asiasta oli toki sovittava ensin Ruotsin kanssa. Tällä välin moottorialus ”Fridan” tapaus mutkistui entisestään.
Pitkä oikeuskäsittely
Lokakuussa 1922 Vaasan raastuvanoikeus vapautti Frida-aluksen takavarikosta ja hylkäsi miehistön salakuljetussyytteet, mutta määräsi kuitenkin lastina olleet väkijuomat valtiolle menetetyiksi. Päätöksestä valitettiin hovioikeuteen. Syytetyt katsoivat, että konevika ja muonan hankkiminen olivat täysin laillisia perusteita tulla satamaan kansainvälisiltä vesiltä, eikä tällöin voinut automaattisesti puhua maahantuonnista, salakuljetuksesta puhumattakaan. Vaikka jopa lastiasiakirjojen mukaan osa alkoholista oli osoitettu Suomeen, ei ollut todisteita siitä, että sitä olisi oltu tuomassa nimenomaan Vaasaan.
Saman vuoden lopulla Vaasan hovioikeus oli samaa mieltä ja vieläpä peruutti koko lastin takavarikon. Hovioikeuden mukaan ei voitu todistaa, että aluksesta olisi myyty Suomen alueelle yhtään alkoholia.
Vaasan tullikamari valitti korkeimpaan oikeuteen.
Tällä välin ”Fridan” tapauksesta tuli lisää oikeusjuttuja. Aluksen päällikkö nosti Vaasan tullinhoitajaa vastaan kanteen laittomasta ruumiintarkastuksesta. Kanne kuitenkin hylättiin. Samana syksynä toinen yrittäjä vaati valtiolta korvauksia, koska ”Fridan” kapteeni oli tilannut hänet aluksellaan noutamaan Ruotsiin tarkoitetut 5 000 litraa alkoholia ja viedä se perille. Hän oli joutunut odottamaan Vaasassa kuukauden oikeuden päätöstä. Tämänkin tapauksen oikeuskäsittely venyi pitkäksi.
Korkein oikeus ratkaisi ”Fridan” tapauksen vasta alkuvuonna 1924. Oikeuden mukaan oli ilmeistä, että ”Fridaa” oli todellakin käytetty alkoholin salakuljetukseen Suomeen eikä ollut riittäviä todisteita siitä, että sillä olisi ollut yhtään pakottavaa syytä tulla maihin. Vuonna 1922 annetut sakot määrättiin uudelleen voimaan. ”Frida” tuomittiin menetetyksi valtiolle, samoin kaikki sen lastina ollut alkoholi.
Osa laajempaa ilmiötä
”Frida” ei ollut yksittäistapaus. Esimerkiksi Viron satamissa oli 1920-luvulla yleinen käytäntö ilmoittaa menoselvityksessä aluksen määränpääksi ”Rootsi Soome kaut”, vaikka tosiasiassa lasti oli tarkoitettu Suomeen.
Vaikka kansainvälinen viranomaisyhteistyö ei edennyt kovin nopeasti, aivan toimettomina ei toki oltu. Suomen ja Viron tulliviranomaiset tapasivat ja keskustelivat alkoholin salakuljetuksesta heti vuoden 1922 syksyllä. Ruotsin kanssa neuvottelut yhteistoiminnasta oli aloitettu jo vuonna 1921. Kieltolakia kannattavat järjestöt tukivat julkilausumissaan voimakkaasti kansainvälisen yhteistyön lisäämistä alkoholin salakuljetuksen kitkemiseksi.
Vuonna 1925 saatiin viimein aikaan Itämeren rantavaltioiden sopimus, jolla muun muassa rajoitettiin alkoholin merellä kuljettaminen isoihin yksiköihin. Samaan aikaan kuitenkin myös alkoholin salakuljettajat siirtyivät käyttämään isompia laivoja ja siirsivät ne Itämeren ulkopuolisten maiden lipun alle, jolloin sopimus ei koskenut niitä. Kohti vuosikymmenen loppua alkoholisalakuljetus saavutti kokonaan uudet mittasuhteet.
Lähteet: Tullihallituksen kirjeet 1922 (KA); Vasabladet 14.9.1922; Ilkka 21.10.1922; Vaasa 30.12.1922; Kauppalehti 1.2.1924; Ilkka 13.2.1924.
Kuva: Tullin takavarikoimia spriikanistereita. Peltikanisterit oli usein maalattu mustalla maalilla, jotta ne eivät olisi heijastaneet valoa. Tullimuseo.
