Tulli mukana Puolustusvoimain lippujuhlan päivässä Kuopiossa 4.6.2025
Puolustusvoimain lippujuhlan päivän valtakunnallinen paraati järjestetään 4. kesäkuuta Kuopiossa. Paraatin teemana on ” Pohjolan turva – Ilmapuolustus 100 v”. Tulli on muiden turvallisuusviranomaisten tavoin mukana paraatin ohimarssissa sekä kalustonäyttelytapahtumassa.
Lippujuhlan päivän ohimarssi alkaa kello 13.15. Ohimarssin vastaanottopaikka on Satamatorin kohdalla. Ohimarssiin osallistuu jalan marssivien joukkojen lisäksi yhteensä yli 40 ajoneuvoa Puolustusvoimilta sekä muilta viranomaisilta, kuten Tullilta, Rajavartiolaitokselta ja poliisilta.
Tule tapaamaan tullilaisia
Tullin toimintaan voi tulla tutustumaan Kuopion Matkustajasatamaan klo 9–16. Pääset testaamaan taitojasi läpivalaisukuvan tulkinnassa ja saatat tavata vuoden tullikoirana palkitun Jopen. Sataman tapahtuma-alueella on esillä laajasti eri viranomaisten kalustoa ja toimintaa.