Skip to content

Tulli aloittanut parikymmentä esiselvitystä EU-pakotteiden alaisista kuljetuksista

Julkaisuajankohta 7.4.2022 8.00
Tiedote

Tulli on aloittanut EU:n Venäjälle ja Valko-Venäjälle asettamien laajojen vienti- ja tuontipakotteiden alaisista kuljetuksista noin 20 esiselvitystä. Esitutkintaan on edennyt tällä hetkellä kaksi tapausta. Erityisesti esiselvityksiä on aloitettu ns. kaksikäyttötuotteista, joita voi käyttää sekä siviili- että sotilastarkoituksiin.

EU on määrännyt Venäjälle ja Valko-Venäjälle laajoja pakotteita Ukrainaan hyökkäyksen vuoksi. Tullin tehtäviin toimeenpanevana viranomaisena kuuluu yhdessä EU-tasolla sovittujen tavarapakotteiden valvonta.

Suurimmassa osassa esiselvitykseen päätyneistä tapauksista kyseessä on ollut ns. kaksikäyttötuotteet eli tuotteet, joita voidaan käyttää sekä siviili- että sotilastarkoituksiin. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi monet elektroniikka- ja sähkötuotteet, kuten tietokoneiden osat. Puolustustarvikkeet, veneet, puhelimet ja erilaiset elektroniset komponentit kuuluvat niin ikään pakotelistoille. Myös ns. ylellisyystavaroiden vienti Venäjälle on kielletty.

– Olemme todenneet 10 tapauksen osalta, ettei esitutkintaa ole syytä aloittaa. Näissä tapauksissa pakotteiden alaisten tuotteiden kuljetus on lähtenyt ennen pakotteiden asettamista. Sisällöllisesti näissä kuljetuksissa on kuitenkin ollut tuotteita, jotka kuuluvat pakotevalvonnan piiriin, mutta ajankohdasta johtuen tekoja ei voida pitää tahallisina, kertoo valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.

Tullin esitutkinnassa on tällä hetkellä kaksi tapausta, joita tutkitaan eri asteisina säännöstelyrikoksina. Tulli tekee vuositasolla keskimäärin 4-20 esitutkintaa.

Tulli on tutkinut pakotteisiin liittyviä säännöstelyrikoksia aiemmin mm. sekä Krimin että Syyrian pakotteiden osalta. Pakotteiden valvonta ja siihen liittyvä esitutkinta on osa Tullin normaalia, päivittäistä työtä tavara- ja henkilöliikenteen kieltojen ja rajoitusten valvojana.

Mediatiedote ukraina