Skip to content

Tullin esitutkinnassa noin 80 EU-pakotteiden alaista kuljetusta

Julkaisuajankohta 6.7.2022 8.45
Tiedote

Tulli on aloittanut yli 130 esiselvitystä EU:n Venäjälle ja Valko-Venäjälle asettamien vienti- ja tuontipakotteiden alaisista kuljetuksista. Esitutkintaan on edennyt noin 80 tapausta.

Euroopan unioni on määrännyt Venäjälle ja Valko-Venäjälle laajoja pakotteita Ukrainaan hyökkäyksen vuoksi. Tullin tehtäviin toimeenpanevana viranomaisena kuuluu yhdessä EU-tasolla sovittujen tavarapakotteiden valvonta.

Neljän ensimmäisen kuukauden aikana esiselvitykseen on päätynyt erityisesti elektroniikkatuotteita, kuten tietokoneita, puhelimia, reitittimiä ja mikropiirejä sekä -ohjaimia. Näiden lisäksi myös veneistä ja veneilyyn liittyvistä tuotteista on aloitettu esiselvityksiä. Osa esiselvityksen alaisista tuotteista on ns. kaksikäyttötuotteita eli tuotteita, joita voidaan käyttää sekä siviili- että sotilastarkoituksiin.

Pakotteet koskevat myös ns. ylellisyystavaroita eli tavaroita, joiden arvo on yli 300 euroa. Tällaisia ovat esimerkiksi älypuhelimet, urheiluvälineet ja korut sekä monet vaatteet ja asusteet. Ylellisyystavaroiden osalta rikosilmoituksia on tehty noin 20.

– Yhteensä esitutkintaan on edennyt yhteensä noin 80 tapausta, joita tutkitaan eriasteisina säännöstelyrikoksina. Määrä on kasvanut reilusti viimeisen kuukauden aikana ja muutama tapaus on viety jo eteenpäin syyttäjälle. Osaltaan nousu johtuu pakotteiden laajenemisesta koskemaan yhä useampia tuotteita, mutta mukaan on tullut myös selkeästi tapauksia, joissa kyse ei ole ollut tietämättömyydestä, vaan toimintaa voi pitää säännönmukaisena, kertoo tullirikostutkinnan päällikkö, valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.

– Olemme myös todenneet noin 40 tapauksen osalta, ettei esitutkintaa ole syytä aloittaa. Näiden kohdalla on muun muassa voitu osoittaa, että pakotevalvonnan piiriin kuuluvan tuotteen kuljetus on alkanut ennen pakotteiden voimaantuloa eikä tekoa siksi voida pitää tahallisena, jatkaa Sinkkonen.

Muiden tapausten kohdalla esiselvitykset ovat vielä käynnissä. Lähes kaikkiin tapauksiin liittyy myös kansainvälistä yhteistyötä.

EU:n Venäjälle määräämät pakotteet ovat lisänneet Tullin pakotteisiin liittyvien esiselvitysten ja -tutkintojen määriä huomattavasti, sillä yleensä Tulli on tehnyt vuositasolla keskimäärin kymmenkunta pakotteisiin liittyvää esitutkintaa. Yleensä pakotteisiin liittyvät esitutkinnat vievät aikaa, sillä niihin liittyy lähes poikkeuksetta laajoja selvityksiä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Pakotteiden valvonta ja siihen liittyvä esitutkinta on osa Tullin normaalia, päivittäistä työtä tavara- ja henkilöliikenteen kieltojen ja rajoitusten valvojana.

Mediatiedote ukraina