Blogit

Hiilirajamekanismin täytäntöönpano alkamassa – raportointikauden pelisäännöt on julkaistu

Julkaisupäivä 29.9.2023 12.37 Blogit
Vieraskynä

Hiilirajamekanismin (CBAM) toimeenpanon ensimmäinen vaihe lähestyy. Hiilirajamekanismi on uudenlainen EU-tason politiikkainstrumentti, jonka tehtävänä on torjua hiilivuotoa eli päästöintensiivisen tuotannon siirtymistä EU:sta väljemmän ilmastopolitiikan maihin. Mekanismi pyrkii vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä EU:ssa ja globaalisti. Sen toimintalogiikka on teoriassa yksinkertainen: soveltamisalan piiriin kuuluvilta tuotteilta peritään EU:n päästöoikeuden hinnan mukainen maksu tuotteisiin sitoutuneiden päästöjen perusteella. Hiilivuodon torjumisen ohella hiilirajamekanismilla pyritään myös kannustamaan kolmansia maita ottamaan käyttöön päästökaupan kaltaisia hiilen hinnoittelumekanismeja.

Hiilirajamekanismi otetaan käyttöön kahdessa vaiheessa. Hiilirajamekanismin piirin kuuluvien tuotteiden maahantuojien raportointikausi käynnistyy 1.10.2023. Mekanismin piiriin kuuluvien tuotteiden maahantuojien on toimitettava ensimmäinen CBAM-raportti tuotteiden päästöistä Tullille tammikuun 2024 loppuun mennessä. Toimeenpanon toinen vaihe alkaa 1.1.2026, jolloin maahantuojien on myös hankittava CBAM-tuotteiden päästöjä vastaava määrä maksullisia CBAM-todistuksia. Kyseessä on iso muutos useille päästöintensiivisen teollisuuden toimijoille ja maahantuojille, kaupasta puhumattakaan, eikä CBAMin käyttöönoton ensimmäisen vaiheen odoteta sujuvan täysin kivuttomasti.

Täysin uudenlaisen politiikkainstrumentin toimeenpanossa on perusteltua jättää liikkumavaraa ja joustavuutta toimeenpanon yksityiskohtiin, jotta matkan varrelta kertyneitä oppeja voidaan hyödyntää. Hiilirajamekanismia koskeva lainsäädäntö tarkentuu vaihe vaiheelta, mikä aiheuttaa valtionhallinnolle toistuvia lainsäädäntötarpeita ja toimijoilta jatkuvaa oppimista. Hiilirajamekanismin perusasetus määrittää hiilirajamekanismin puitteet, mutta yksityiskohdista säädetään tarkemmin käyttöönoton edetessä. Tästä syystä myöskään viranomaisilla ei välttämättä ole vielä vastauksia kaikkiin toimijoita askarruttaviin kysymyksiin.

Toukokuussa julkaistussa hiilirajamekanismin perustamista koskevassa asetuksessa annetaan Komissiolle valtaa antaa yhteensä 12 täytäntöönpanoasetusta ja 4 delegoitua säädöstä hiilirajamekanismin toimeenpanosta. Delegoiduilla säädöksillä voidaan täydentää ja tarvittaessa muuttaa alkuperäistä asetusta muutoin kuin keskeisen sisällön osalta. Täytäntöönpanoasetukset varmistavat yhdenmukaisen toimeenpanon jäsenvaltioiden kesken. EU:n säädökset, toimeenpanoasetukset ja delegoidut säädökset ovat sellaisenaan oikeudellisesti velvoittavaa lainsäädäntöä jäsenmaissa. Ministeriötasolla onkin varmistettava, että kansallinen lainsäädäntö on yhdenmukainen EU-lainsäädännön kanssa.

Euroopan komissio on julkaissut ensimmäisen täytäntöönpanoasetuksen liitteineen.  Asetus koskee raportointivaiheen pelisääntöjä, ja siinä tarkennetaan maahantuojia koskevia raportointivelvoitteita, päästölaskennanmenetelmiä ja raportoinnin laiminlyönnin seuraamuksia. Raportointikauden aikana komissio, kansalliset viranomaiset ja maahantuojat opiskelevat täysin uudenlaisen instrumentin käyttöönottoa. Raportointikauden perusteella komissio arvioi CBAMin vaikuttavuutta hiilivuodon ehkäisyssä ja siten soveltamisalan laajentamista.

Seuraavat hiilirajamekanismia koskevat säädökset on määrä antaa kimpuittain. Ensimmäinen kimppu julkaistaan syksyllä 2024. Täydentävien säädösten valmistelu alkaa kuitenkin jo tämän vuoden puolella. Vuoden 2024 kolmannessa kvartaalissa on komission mukaan tarkoitus tarkentaa sääntelyä koskien valtuutetun CBAM-ilmoittajan luvan hakemista (artikla 5 & 7), CBAM-rekisteriä (artikla 14), todentajien akkreditointia (artikla 18) ja todentamista (artikla 8). Työ- ja elinkeinoministeriö osallistuu EU-tason säädösvalmisteluun, tuo esiin Suomelle tärkeitä kantoja ja informoi sidosryhmiä.

CBAMin aikataulu on tiukka niin maahantuojille kuin viranomaisillekin. Tullin asiakkuus- ja veronkantojohtaja Tom Ferm kirjoitti aiemmin blogissaan CBAMin käytännön haasteista raportointikaudella. Raportointikauden haasteita taklatakseen, komissio on julkaissut ohjeasiakirjoja maahantuojille ja kolmansien maiden laitosten toiminnanharjoittajille. Yli satasivuisissa julkaisuissa tarjotaan yksityiskohtaista tietoa CBAMin käyttöönoton tueksi ja ne on kirjoitettu ei-juridista kieltä käyttäen helpottamaan lainsäädännön tulkintaa. Komissio on luvannut toimittaa ohjeistusta myöhemmin myös muilla keskeisillä kaupankäynnin kielillä, kuten mandariinikiinaksi, kolmansien maiden päästötietojen keräämisen sujuvoittamiseksi. Erityisesti komissio saa kiitosta seikkaperäisen Excel-pohjan rakentamisesta, jota maahantuojat ja kolmansien maiden toiminnanharjoittajat voivat hyödyntää päästödataan liittyvässä tiedonvaihdossa. Lisäksi komissio järjestää toimialakohtaisia webinaareja ja muita koulutusmahdollisuuksia sivuillaan toimijoiden riittävän tietopohjan varmistamiseksi. Webinaarien tallenteet tulevat saataville komission CBAM-sivuille. Jatkuvasti päivittyville sivuille on koottu myös kaikki muu komission tarjoama CBAM-aiheinen tietoaineisto.

Syksyn kiinnostavin virstanpylväs hiilirajamekanismin toimeenpanon osalta lienee itse raportointikauden käynnistyminen. Toinen merkillepantava tapahtuma on hallituksen esityksen antaminen eduskunnalle koskien hiilirajamekanismin toimeenpanoa ja tullilain 2§ muuttamista. Hallituksen esitys on lakiesitys, joka on valmisteltu virkatyönä työ- ja elinkeinoministeriössä. Sidosryhmillä ja kansalaisilla on ollut mahdollisuus kommentoida hallituksen esitystä lausuntokierroksen aikana, jonka pohjalta on koostettu lausuntoyhteenveto sekä tehty tarvittavat muutokset hallituksen esitykseen. Sen jälkeen, kun hallituksen esitys on annettu eduskunnalle valtioneuvoston istunnossa, eduskunnassa käydään lähetekeskustelu. Tämän jälkeen lakiehdotus lähetetään valiokuntaan, relevantteja asiantuntijatahoja kuullaan valiokuntakuulemisissa ja lopulta valiokunta laatii lakiehdotuksesta mietinnön. Tätä seuraa lakiehdotuksen eduskuntakäsittely, joka tapahtuu valiokuntien mietintöjen pohjalta. Hiilirajamekanismin osalta hallituksen esitys, eli ”HE”, on tarkoitus antaa budjettiriihen yhteydessä lokakuun alussa. Hiilirajamekanismin toimeenpanoa ja tullilain 2§ muuttamista koskevien lakien on määrä tulla voimaan 1.1.2024 alkaen.

- Saana Takamäki

Kirjoittaja työskentelee erityisasiantuntijana työ- ja elinkeinoministeriön energiaosastolla. Hän vastaa hiilirajamekanismin kansallisesta toimeenpanosta valtionhallinnon tasolla ja osallistuu siihen liittyvään lainvalmisteluun.

Blogi CBAM Hiilirajamekanismi (CBAM)

                            

Kysyttävää?

Mediapalvelu
vs99Tglox1jZvyyhg NuiYv7CJT6 ngavgfrvi
Tullin uutishuoneeseen