Sata vuotta sitten: Voitonhimo saa salakauppiaat ampumaan tullimiehiä

18.3.2021 9.00

Poikkeuksellisia aikoja elettiin Suomen rajoilla myös sata vuotta sitten. Vuoden 1921 alussa Suomen ja Venäjän välille oli tullut rauha. Rajaa ei kuitenkaan vielä ollut avattu normaalille liikenteelle. Kun sodan uhka oli poistunut, salakuljetus ja luvattomat rajanylitykset kiihtyivät entisestään. Erityisesti Karjalan kannaksella into ansaita rahaa salakaupalla oli kova. Hyvällä syyllä voidaan puhua Tullin ja salakuljettajien välisestä sodasta, jossa kummankin osapuolen otteet olivat kovat. Työ Tullin palveluksessa saattoi olla hengenvaarallista.

Tavaraa vietiin tuolloin salaa pääasiassa Suomesta Venäjälle. Pietarin miljoonakaupungissa oli pulaa monista kulutustavaroista, mutta maksukykyä riitti kurjistuneista oloista huolimatta. Matkaa Suomen puolelta Pietariin oli lyhimmillään vain joitakin kymmeniä kilometrejä.

Samoista tavaroista oli kuitenkin pulaa myös Suomessa. Valtiovalta halusi varmistaa ruuan ja kulutustavaroiden riittävyyden. Vientiä ja salakuljetusta koetettiin rajoittaa kaikin mahdollisin keinoin. Tavaran kuljettaminen Kannaksen rajaseudun kuntiin muualta maasta oli rauhantilasta huolimatta edelleen luvanvaraista.

Ampumisvälikohtaukset kiihtyvät maaliskuussa 1921

Tullin näkökulmasta pahin paikka oli keskellä Karjalan kannasta oleva metsä- ja suoalue. Venäjän vastaisen maarajan tullimiesten esimies, rajatarkastaja Einari Rydman ilmoitti Tullihallitukselle 12. maaliskuuta 1921 Sirkiänsaaren tullivartioasemalla edellisviikolla sattuneesta kahakasta. Sirkiänsaaren tullivartijat Niilo Kaasinen ja Toivo Ryyppö kohtasivat partioidessaan 6. maaliskuuta joukon salakuljettajia, jotka olivat juuri päässeet kuormineen rajan yli Venäjän puolelle. Kun miehet havaitsivat tullivartijat, he alkoivat kiivaan tulituksen. Tullivartijat koettivat ampua takaisin ja maastoutuivat kiireesti. Tullivartija Ryyppö sai kuulan reiteensä ja hänet oli vietävä Rautuun lääkäriin. Rajatarkastaja Rydman anoi, että Ryyppö saisi palkan myös sairaalassaoloajalta ja työnantaja korvaisi hänen sairaskulunsa, koska loukkaantuminen oli johtunut virkatehtävistä.

Vain parin viikon päästä Sirkiänsaaressa sattui uusi tulitaistelu. Tullivartijat Antti Paksu ja Emil Tuohioja olivat 22. maaliskuuta 1921 kohdanneet 15–20 salakuljettajan joukon, joka oli tulossa Venäjän puolelta. Pysähtymiskäskyn kuultuaan miehet alkoivat ampua tullivartijoita. Tullimiehet vastasivat tuleen mutta jäivät alakynteen ja joutuivat perääntymään. Tullivartija Paksu haavoittui oikeaan käsivarteen ja päähän. Hänet oli toimitettava Viipuriin sairaalaan. Rajatarkastaja Rydman anoi myös Paksulle oikeutta palkkaan sairaalassaoloajalta ja sairaskulujen korvaamista.

Samaan aikaan rajatarkastaja pyysi myös Rajajoen ja Seivästönniemen välistä rannikkokaistaa partioivalle liikkuvalle talvivartiostolle 500 kappaletta yhdeksänmillisen Mauser-pistoolin patruunoita. Koska rajaa ylittävät salakuljettajat olivat yleensä aseistettuja, oli välttämätöntä, että tullivartijat saivat käyttää asetta ja ammuksiakin oli riittävästi. Huhtikuun 1921 alussa rajatarkastaja valitti edelleen, ettei panoksia ollut tarpeeksi. Hän anoi kullekin Kannaksen tulliasemalle joko 500 tai 1 000 kappaleen lisäammusvarantoa.

Ampumatarpeiden lisäksi Rydman ehdotti myös uusia toimintatapoja. 22. maaliskuuta 1921 lähettämässään kirjeessä hän pyysi 3 000 markan määrärahaa, jotta salakuljettajien joukosta voitaisiin värvätä tiedottajia ja ilmiantajia. Näin voitaisiin rajatarkastajan mukaan saada kiinni isompia joukkoja kuin vain joku yksittäinen ”epäonnistunut kuljettaja”. Nykyrahassa esitetty määräraha oli noin 990 euroa.

Elintarpeita, saippuaa, savukkeita

Suuri osa salakuljetustavaroista oli pilaantuvaa sorttia, kuten käy ilmi eräästä rajatarkastaja Rydmanin kirjeestä. Rajalla oli takavarikoitu mm. kymmeniä kiloja kauroja, vehnää, riisiä, suolasilakkaa, perunoita, suolaa, vehnäjauhoja, savukkeita, saippuaa, kahvia ja raakoja nahkoja. Syynä näiden salakuljetukseen oli tavaroista Venäjällä saatava parempi hinta.

Ammuskelut rajan yli jatkuivat myös huhtikuussa 1921. Tullimiesten pysähtymiskehotuksiin vastattiin ampumalla. Koska salakuljettajat liikkuivat isompina joukkoina, pareittain partioivat tullivartijat olivat alakynnessä. Lisäksi salakuljettajat saivat usein tulitukea rajan toiselta puolelta. Pääosa salakuljettajista oli paikallisia asukkaita, jotka tunsivat hyvin rajantakaiset seudut. He olivat liikkuneet siellä paljon jo keisarivallan aikana.

Tilanne alkoi rauhoittua parin seuraavan vuoden kuluessa. Vaikka vanhoja rajanylityspaikkoja ei avattu, venäläisten rajavalvonta tiukkeni, eikä rajan yli päästy enää yhtä helposti. Salakuljetusbisnes hiipui nopeasti.

Tullimiehiä Mauser-pistooleineen Karjalan kannaksella.

Kuva: Tullimiehiä Mauser-pistooleineen Karjalan kannaksella. Kuvan miehet kuuluivat vuosina 1920–21 toimineeseen Karjalan kannaksen tullipoliisiin, jonka henkilöstöllä oli sotilasunivormut, mutta Tullin virkalakit. 

Lähteet: Itärajan rajatarkastajan kirjeet Tullihallitukselle 1921 (Kansallisarkisto)

Tullin historiasarjassa käsitellään erilaisia pyöreitä vuosia täyttäviä tapahtumia tullitoiminnan historiasta. Tänä vuonna keskitymme erityisesti siihen, kuinka ahneus, himo ja riippuvuudet ovat entisinä aikoina näkyneet Tullin työssä.

Tullimuseo
Valikko