Hyppää sisältöön

Suomen ja Kanadan välinen kauppa vuonna 2018 (1-10)

29.1.2019 9.00



Tulli, Tilastointi

Suomen vienti Kanadaan kasvoi EU28-maiden vientiä nopeammin viime vuonna

Kanada Suomen 19. suurin vientimaa

Suomen tavaravienti Kanadaan kasvoi Tullin ulkomaankauppatilastojen mukaan 17 prosenttia viime vuoden tammi-lokakuussa vuoden 2017 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Vienti oli arvoltaan 586 miljoonaa euroa. Vuonna 2017 viennin arvo kasvoi jopa 42 prosenttia öljyjalosteiden viennin arvon moninkertaistuttua. 2010-luvulla vienti on kuitenkin suurimmillaan ollut yli 900 miljoonaa euroa. Kanadaan viennin arvon muutokset ovat 2010-luvulla johtuneet pääasiassa öljyjalosteiden vientimäärien ja -hintojen muutoksista.

Tuonti Kanadasta oli tammi-lokakuussa arvoltaan 466 miljoonaa euroa. Tuonnin arvo kasvoi 14 prosenttia vuoden 2017 vastaavasta ajanjaksosta. Vuonna 2017 tuonnin arvon kasvua tilastoitiin 16 prosenttia. Euroopan unionin tilastoviraston Eurostatin mukaan EU28-maiden vienti Kanadaan kasvoi viime vuoden tammi-lokakuussa kymmenen prosenttia. EU28-maiden tuonti Kanadasta sen sijaan laski neljä prosenttia.[1]

Kanadan osuus Suomen viennistä oli viime vuoden tammi-lokakuussa 1,1 prosenttia. Osuus oli lähes sama kuin vuonna 2017. Tuonnissa Kanadan osuus ei muuttunut edellisvuoden 0,8 prosentista. Kanada oli tammi-lokakuussa Suomen 19. suurin vientimaa Turkin jälkeen ja Sveitsiä edellä. Tuonnissa Kanada oli 23. suurin Brasilian jälkeen ja Turkkia ennen. Maan sijaluku tuonnissa oli sama myös vuonna 2017, kun taas viennissä maa oli tuolloin 20. suurin.

Kaupassa Kanadan kanssa viime vuoden tammi-lokakuussa kauppataseen ylijäämää kertyi 120 miljoonaa euroa. Vuoden 2017 tammi-lokakuussa ylijäämä oli 94 miljoonaa euroa. Kauppa Kanadan kanssa oli alijäämäistä vuosina 2015 ja 2016, mutta on muuten ollut ylijäämäistä 2010-luvulla. Suurimmillaan vuosittaista ylijäämää tuli vuonna 2013 lähes puoli miljardia euroa.

Suomi vie Kanadaan pääasiassa koneita ja laitteita, kuljetusvälineitä, öljyjalosteita ja malmeja. Teollisuuden koneiden ja laitteiden vienti kasvoi erityisesti maansiirto- ja kaivuukoneiden viennin kasvun ansiosta. Myös dumppereiden ja moottorikelkkojen vienti Kanadaan kasvoi selvästi. Nikkelikiven vienti kasvoi niin ikään jyrkästi. Loivaa laskua kirjattiin öljyjalosteiden ja kojeiden ja mittareiden vientiin. Suomi tuo Kanadasta pääasiassa malmeja ja kivihiiltä. Kupari- ja nikkelimalmien tuontimäärät nousivat selvästi, mutta kivihiilen tuontiin tuli laskua. 


[1] Eurostat news release 197/2018 

Tiedustelut:

Kaarna, Anssi p. 040 332 8153
Telasuo, Christina  p. 040 332 1828
Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi

Yksityiskohtaiset tavaroiden ulkomaankauppatilastot maksutta käyttöösi Uljaksesta   http://uljas.tulli.fi
Kuvio 1. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 2008-2018(1-10)
  • Kuvio 1. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 2008-2018(1-10)

Asiasanat
Ulkomaankaupan maakatsaus