Hyppää sisältöön

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2018

26.3.2019 9.00



Tulli, Tilastointi

Ulkomaankaupan kuljetusten tonnimäärät kasvoivat vuonna 2018

Tullin ulkomaankaupan kuljetustilaston mukaan vuonna 2018 Suomen ulkomaankaupassa kuljetettiin tavaraa noin 108 miljoonaa tonnia, mikä oli viisi prosenttia vuotta 2017 enemmän. Tavaraa vietiin noin 48 miljoonaa tonnia ja tuotiin lähes 60 miljoonaa tonnia. Sekä vienti- että tuontikuljetusten tonnimäärät kasvoivat viisi prosenttia.  

Valtaosa Suomen ulkomaankaupan tavaravirroista kulkee meriteitse. Vuonna 2018 merikuljetusten osuus kaikista ulkomaankaupan tavarakuljetuksista oli 84 prosenttia, eli hieman enemmän kuin vuonna 2017. Merikuljetusten tonnimäärät kasvoivat kuusi prosenttia edellisvuodesta vajaaseen 91 miljoonaan tonniin.

Maakuljetusten osuus tavarakuljetuksista oli vuonna 2018 noin 13 prosenttia, eli lähes 15 miljoonaa tonnia. Osuus oli hieman pienempi kuin vuonna 2017. Kuljetusten tonnimäärät säilyivät lähes edellisvuoden tasolla. Maakuljetuksiin on laskettu sekä maantie- että rautatieliikenne.

Lentokuljetusten tonnimäärät laskivat kymmenen prosenttia viime vuonna. Tavaraa kuljetettiin ilmareitillä 267 tuhatta tonnia, eli 0,2 prosenttia Suomen koko tavarankuljetusten tonnimääristä. Muiden kuljetusmuotojen, eli posti- ja putkikuljetusten sekä itseliikkuvien laivojen ja alusten, osuus ulkomaankaupan kokonaiskuljetuksista oli vajaat kaksi prosenttia. Niiden tonnimäärät nousivat yhdeksän prosenttia.

Maantiereitin tonnimäärät nousivat muiden reittien kuljetuksia nopeammin

Laivakuljetusten osuus tavaraviennin määrästä oli hieman alle 92 prosenttia, mikä oli hieman enemmän kuin vuonna 2017. Tavaraa vietiin laivoilla lähes 44 miljoonaa tonnia, eli viisi prosenttia edellisvuotta enemmän. Tuontikuljetuksissa laivakuljetusten osuus oli vajaat 79 prosenttia ja määrä reilut 47 miljoonaa tonnia. Tonnimäärät nousivat seitsemän prosenttia vuodesta 2017. Laivakuljetukset sisältävät sekä meri- että sisävesikuljetukset.

Viennin maantiekuljetusten tonnimäärät kasvoivat seitsemän prosenttia vuodesta 2017. Maanteitse vietiin 3,3 miljoonaa tonnia tavaraa, mikä oli lähes seitsemän prosenttia Suomen vientikuljetusten tonnimääristä. Maanteitse tuotua tavaraa tilastoitiin lähes neljä miljoonaa tonnia. Maantiereittiä tuodun tavaran tonnimäärät nousivat 14 prosenttia vuoden takaisesta. Maantiekuljetettujen tonnien osuus koko tuonnista oli noin seitsemän prosenttia, laskua puoli prosenttiyksikköä edellisvuodesta.  

Rautatieliikenteessä viedyn tavaran määrä laski yhdeksän prosenttia 343 tuhanteen tonniin. Rautatiekuljetusten osuus koko viennistä jäi alle prosenttiin. Tuonti rautateitse laski myös yhdeksän prosenttia seitsemään miljoonaan tonniin. Rautatiereitin osuudeksi tuonnin kuljetuksista tuli näin ollen vajaat 12 prosenttia. Lentokuljetusten viedyt tonnimäärät laskivat 11 prosenttia 234 tuhanteen tonniin, ja tuodut määrät yhden prosentin 33 tuhanteen tonniin.

Paperimassan vientikuljetukset kasvoivat

Metsäteollisuuden tuotteiden viennissä sahatavaraa kuljetettiin 6,1 miljoona tonnia (+4 %), paperimassaa 4,1 miljoonaa tonnia (+10 %), paperia ja pahvia 10,3 miljoonaa tonnia (+3 %) ja puutuotteita 0,9 miljoona tonnia (-2 %) viime vuonna. Metsäteollisuuden tuotteiden tonnimääräinen osuus kokonaisviennistä oli 44,4 prosenttia. Yhteensä metsäteollisuuden tuotteita kuljetettiin 21,4 miljoonaa tonnia, joista 19,5 miljoonaa tonnia meritse.

Energiatuotteiden, eli pääasiassa öljyjalosteiden, vientikuljetukset laskivat viime vuonna kolme prosenttia vajaaseen yhdeksään miljoonaan tonniin. Osuus Suomen koko vientikuljetusten tonnimääristä oli hieman alle 19 prosenttia. Energiatuotteiden kuljetukset olivat lähes yksinomaan merikuljetuksia.

Kemiallisten aineiden ja tuotteiden viedyt tonnimäärät laskivat kaksi prosenttia vuodesta 2017. Tavaraa kuljetettiin lähes 5,3 miljoonaa tonnia. Osuus koko vientikuljetuksista oli vajaat 11 prosenttia. Kemianteollisuuden kuljetuksista 4,6 miljoonaa tonnia vietiin meritse, 651 tuhatta tonnia rautatie- tai maantiekuljetuksina. 

Rautaa ja terästä vietiin 4,1 miljoonaa tonnia viime vuonna, mikä oli 26 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017. Osuudeksi kaikista vientikuljetuksista tuli vajaat yhdeksän prosenttia. Raudan ja teräksen kuljetuksista meritse meni 3,7 miljoonaa tonnia, maakuljetuksina 339 tuhatta tonnia.  

Raakaöljyä ja öljytuotteita tuotiin viime vuonna 16,8 miljoonaa tonnia, mikä oli 28 prosenttia kaikista tuontikuljetuksista. Tuontimäärät säilyivät edellisvuoden tasolla. Tuonnin öljykuljetukset tulivat pääasiassa merireittiä. Puutavaran tuontikuljetukset nousivat kolmanneksen 9,2 miljoonaan tonniin. Puutavaraa tuotiin rautateitse 3,1 miljoonaa tonnia, maanteitse 2,9 miljoonaa tonnia ja laivakuljetuksina 3,1 miljoona tonnia. Malmien ja metalliromun tuonti nousi 5,5 miljoonaan tonniin. Tuontimärät nousivat kuusi prosenttia edellisvuodesta. Kemiallisten aineiden ja tuotteiden tuontimäärät nousivat viisi prosentin 6,3 miljoonaan tonniin. Elintarvikkeiden tuonnin tonnimäärät nousivat prosentin 2,7 miljoonaan tonniin.

Ruotsi vientikuljetusten yleisin määrämaa, tuontikuljetuksissa Venäjän osuus lähes puolet

Viime vuonna Ruotsi oli suurin vientikuljetusten määrämaa vajaan 14 prosentin osuudellaan koko viennistä tonnimäärittäin laskettuna (6,6 milj. t). Ruotsiin viedyt tonnimäärät kasvoivat 13 prosenttia. Kuljetuksista 5,3 miljoonaa tonnia oli laivakuljetuksia, 1,4 miljoonaa tonnia maakuljetuksia. Saksaan tavaraa vietiin 5,3 miljoonaa tonnia (+4 %), Alankomaihin 4,5 miljoonaa tonnia (+20 %) ja Isoon-Britanniaan 3,1 miljoonaa tonnia (-6 %). Yhdysvaltoihin kuljetetut tonnimäärät nousivat viime vuonna kahdeksan prosenttia 2,1 miljoonaan tonniin.

Tuontikuljetuksissa Venäjän osuus lähetysmaana oli 27,6 miljoonaa tonnia, eli 46 prosenttia kaikista tuontikuljetuksista. Maasta tuodut tonnimäärät kasvoivat edellisvuodesta prosentin. Toiseksi eniten tavaraa kuljetettiin Ruotsista (7,3 milj. t) ja kolmanneksi eniten Norjasta (3,7 milj. t).


Yksityiskohtaiset tavaroiden ulkomaankauppatilastot maksutta käyttöösi Uljaksesta  http://uljas.tulli.fi

Tiedustelut:
Kaarna, Anssi p. 040 332 8153
Telasuo, Christina p. 040 332 1828
Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.f


Asiasanat
Ulkomaankaupan kuljetukset