Hyppää sisältöön

Tavaroiden ulkomaankaupan kuukausitilasto kesäkuussa 2018

31.8.2018 9.00



Tulli, Tilastointi

Vientihinnat nousivat kesäkuussa, mutta vientivolyymi jäi viime vuoden tasolle

Kauppatase kääntyi vaivoin ylijäämäiseksi kesäkuussa

Suomen tavaraviennin arvo kasvoi kesäkuussa viisi prosenttia vuoden takaisesta Tullin ulkomaankauppatilastojen mukaan. Vienti oli arvoltaan lähes 5,4 miljardia euroa. Viennin volyymi säilyi viime vuoden kesäkuun tasolla. Vientihinnat nousivat kesäkuussa 5,9 prosenttia viime vuodesta. Tuonti kasvoi kesäkuussa kaksi prosenttia ja oli arvoltaan lähes 5,4 miljardia euroa. Tuonnin volyymi laski 7,7 prosenttia, mutta tuontihinnat nousivat 13,0 prosenttia. Tammi-kesäkuussa vienti kasvoi seitsemän prosenttia verrattuna viime vuoden ensimmäiseen puoliskoon. Tuonti vuoden alusta kasvoi viisi prosenttia verrattuna vastaavaan ajanjaksoon.

Kauppatase kääntyi kesäkuussa yhdeksän miljoonaa euroa ylijäämäiseksi toukokuun alijäämäkuukauden jälkeen. Tammi-kesäkuussa kauppataseen alijäämää kertyi 705 miljoonaa euroa. Viime vuoden kesäkuussa kauppatase oli 102 miljoonaa euroa alijäämäinen ja tammi-kesäkuussa 1,1 miljardia euroa alijäämäinen. Yksikköarvoindeksin mukaan laskettu ulkomaankaupan vaihtosuhde[1] heikkeni kesäkuussa viime vuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna, koska tuontihinnat kasvoivat vientihintoja enemmän. Pisteluku oli kesäkuussa 96,6 ja edellisvuonna 103,1. Vaihtosuhde heikkeni myös toukokuusta, jolloin pisteluku oli 98,6.

Öljyjalosteiden vienti kasvoi kesäkuussa selvästi sekä vientihintojen että -määrien nousun vuoksi. Myös paperimassan, henkilöautojen ja malmien viennin arvo kasvoi nopeasti. Kasvu oli hitaampaa paperin ja pahvin, metallien ja teollisuuden koneiden ja laitteiden kohdalla. Sähköteknisten koneiden ja laitteiden vienti laski. Vertailukuukauden lentokone- ja alustoimitukset selittävät osittain kokonaisviennin kasvun hitautta. Tuonnissa sähkökoneiden ja -laitteiden, öljyjalosteiden, kemianteollisuuden tuotteiden ja metallien tuonti kasvoi, mutta teollisuuden koneiden ja laitteiden, kuljetusvälineiden ja elintarvikkeiden tuonti laski.

Vienti EU-maihin vahvistui kesäkuussa neljä prosenttia ja vienti EU:n ulkopuolelle kuusi prosenttia. Vienti kasvoi tärkeimmistä vientimaista Saksaan, Ruotsiin, Alankomaihin, Yhdysvaltoihin ja Isoon-Britanniaan. Vienti Kiinaan ja Ranskaan heikkeni. Tammi-kesäkuussa sekä vienti EU-maihin että EU-maiden ulkopuolelle kasvoi seitsemän prosenttia. Tuonti EU-maista aleni kesäkuussa neljä prosenttia, mutta tuonti EU:n ulkopuolelta kohosi 14 prosenttia. Tuonti Isosta-Britanniasta ja Ranskasta laski, kun taas tuonti Saksasta, Ruotsista, Alankomaista, Yhdysvalloista ja Kiinasta kasvoi. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla tuonti EU-maista kasvoi viisi prosenttia ja tuonti EU:n ulkopuolelta kuusi prosenttia. Vienti Venäjälle kääntyi kesäkuussa kahdeksan prosentin laskuun huhti-toukokuun nousun jälkeen. Tammi-kesäkuussa Venäjän-viennin arvo säilyi viime vuoden ensimmäisen puoliskon tasolla. Tuonti Venäjältä kasvoi 15 prosenttia kesäkuussa ja kolme prosenttia tammi-kesäkuussa vuoden takaisesta.

Taulu 1. Kokonaiskehitys - Total utveckling - Total development (milj. euroa, e million)

  Kesäkuu
Juni
June
Muutos
Förändring
Change
Tammi-kesäkuu
Januari-juni
January-June
Muutos
Förändring
Change
2017 2018 % 2017 2018 %
Vienti/Export/Exports (fob) 5 137 5 371 +5 29 771 31 844 +7
Tuonti/Import/Imports (cif) 5 239 5 363 +2 30 879 32 549 +5
Tase/Balans/Balance -102 +9   -1 108 -705  

Taulu 2. Ulkomaankaupan indeksit - Index för utrikeshandel - International trade indexes

2010=100 Kesäkuu
Juni - June
Muutos
Förändring - Change
Keskiarvo*
Medeltal - Mean
Muutos
Förändring - Change
  2017:06 2018:06 2018:06/
2018:05
2018:06/
2017:06
2017:07-2018:06 2017:07-2018:06/
2016:07-2017:06
Volyymi-indeksi - Volymindex - Volume index
Vienti/Export/Exports 103,7 103,7 +0,0 +0,0 101,4 +6,7
Tuonti/Import/Imports 110,2 101,7 -7,0 -7,7 106,3 +4,0
Yksikköarvoindeksi - Enhetsvärdeindex - Unit value index
Vienti/Export/Exports 111,1 117,7 +0,8 +5,9 114,3 +3,8
Tuonti/Import/Imports 107,8 121,8 +2,9 +13,0 115,0 +5,7
* Kahdentoista kuukauden liukuva keskiarvo – Tolv månaders glidande medelvärde – Moving 12-months averages

Paperimassan, öljyjalosteiden ja henkilöautojen vienti kasvoi jyrkästi kesäkuussa

Koneiden, laitteiden ja kuljetusvälineiden vienti heikkeni neljä prosenttia viime vuodesta. Voimakoneiden ja moottoreiden vienti laski 11 prosenttia, mutta teollisuuden erikoiskoneiden vienti vahvistui viisi prosenttia. Teollisuuden yleiskoneiden vienti kasvoi vain prosentin. Kasvua tilastoitiin niin traktoreiden, maansiirto- ja kaivuukoneiden kuin metsänhoitokoneidenkin vientiin. Sähkökoneiden ja -laitteiden vienti laski viisi prosenttia. Henkilöautojen vienti kasvoi 63 prosenttia 291 miljoonaan euroon ja 12 141 autoon, mutta koko kuljetusvälineryhmän viennin arvo laski 11 prosenttia vertailukuukauden laiva- ja lentokonetoimitusten vuoksi.

Öljytuotteiden viennin arvo kohosi 45 prosenttia kesäkuussa viime vuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna. Sekä vientihinnat että vientimäärät nousivat. Kokonaisviennin arvo laskettuna ilman öljytuotteita nousi kaksi prosenttia, kun todellinen kokonaisvienti nousi viisi prosenttia. Muun kemianteollisuuden yhteenlaskettu vienti kasvoi kaksi prosenttia kesäkuussa. Peruskemikaalien vienti vahvistui neljä prosenttia, mutta lääkkeiden ja farmaseuttisten tuotteiden vienti väheni seitsemän prosenttia. Muovien viennin arvo jäi prosentin viime vuoden kesäkuuta pienemmäksi.

Metsäteollisuuden tuotteiden vienti kasvoi 11 prosenttia kesäkuussa. Paperin ja pahvin vienti kasvoi seitsemän prosenttia sekä vientimäärien että -hintojen noustua. Paperimassan vienti kasvoi 38 prosenttia kesäkuussa viime vuodesta. Paperin tavoin sekä massan vientihinnat että -määrät kasvoivat. Sahatavaran vienti kasvoi seitsemän prosenttia, mutta vanerin ja muiden levytuotteiden vienti väheni kaksi prosenttia.

Metallisektorin tuotteiden vienti enentyi kuusi prosenttia kesäkuussa. Kasvu johtui vientihintojen noususta, sillä vientimäärät laskivat viime vuoden kesäkuusta. Teräksen ja raudan vienti ei muuttunut viime vuodesta, mutta värimetallien viennin arvo kohosi 17 prosenttia. Värimetalleista kuparin vienti kasvoi kahdeksan prosenttia, sinkin vienti 17 prosenttia ja nikkelin vienti 29 prosenttia. Koboltin viennin kasvu jatkui kesäkuussa. Vienti nousi 64 prosenttia. Metallista valmistettujen tuotteiden viennin arvo vahvistui neljä prosenttia.

Muista arvoltaan merkittävistä tavararyhmistä sekä elintarvikkeiden että kojeiden ja mittareiden vientiin tilastoitiin viisi prosenttia laskua. Malmien ja metalliromun viennin arvo kasvoi kolmanneksen. Vientimäärät nousivat 100 tuhanteen tonniin viime vuoden 88 tuhannesta tonnista. Nikkelikiven vienti kasvoi alkuvuoden tapaan kesäkuussa selvästi.

Teollisuuden tuotantotarvikkeiden tuonti kasvoi kahdeksan prosenttia ja poltto- ja voiteluaineiden tuonti 34 prosenttia kesäkuussa. Muiden pääryhmien tuontiin tilastoitiin laskua. Investointitavaroiden tuonti heikkeni kolme prosenttia ja kuljetusvälineiden tuonti 19 prosenttia. Kulutustavaroiden sekä elintarvikkeiden ja juomien tuonti väheni kaksi prosenttia kesäkuussa.


[1] Vaihtosuhde on yksikköarvoindeksin avulla laskettu vienti- ja tuontihintojen suhde.

Yksityiskohtaiset tavaroiden ulkomaankauppatilastot maksutta käyttöösi Uljaksesta  http://uljas.tulli.fi

Tiedustelut:
Kaarna, Anssi p. 040 332 8153
Telasuo, Christina p. 040 332 182862
etunimi.sukunimi@tulli.fi

Suomen vienti ja tuonti 2015-2018
  • Suomen vienti ja tuonti 2015-2018

Asiasanat
Finlands officiella statistik (SVT) Månadsstatistik om utrikeshandel
Seuraava julkistus

28.9.2018