Hyppää sisältöön

Tavaroiden ulkomaankaupan kuukausitilasto huhtikuussa 2019

28.6.2019 9.00



Tulli, Tilastointi

Vientihinnat nousivat, mutta vientimäärät laskivat huhtikuussa

Vertailukuukauden risteilyalus selittää viennin laskua - viennin arvo nousi useissa tavararyhmissä

Suomen tavaraviennin arvo laski huhtikuussa kolme prosenttia vuoden takaisesta Tullin ulkomaankauppatilastojen mukaan. Vienti oli arvoltaan liki 5,5 miljardia euroa. Vientimäärät laskivat 5,9 prosenttia, mutta vientihinnat nousivat 5,1 prosenttia. Tuonnin arvo nousi huhtikuussa kuusi prosenttia ja oli hieman alle 5,8 miljardia euroa. Tuontihinnat nousivat 1,7 prosenttia ja tuontimäärät 5,1 prosenttia vuoden takaisesta. Tammi-huhtikuussa viennin arvo kasvoi neljä prosenttia, mutta tuonnin arvo säilyi vuoden 2018 vastaavan ajanjakson tasolla.

Kauppatase oli huhtikuussa 322 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tammi-huhtikuussa kauppatase oli 53 miljoonaa euroa alijäämäinen. Vuoden 2018 huhtikuussa kauppatase oli 145 miljoonaa euroa ylijäämäinen ja tammi-huhtikuussa 772 miljoonaa euroa alijäämäinen. Yksikköarvoindeksin mukaan laskettu ulkomaankaupan vaihtosuhde[1] parani huhtikuussa vuoden 2018 vastaavaan kuukauteen verrattuna, koska vientihinnat nousivat tuontihintoja enemmän. Pisteluku oli huhtikuussa 99,9 ja edellisvuonna 96,7. Vaihtosuhde laski kuluvan vuoden maaliskuusta, jolloin pisteluku oli 100,9.

Kokonaisviennin arvon laskua huhtikuussa selittää viime vuoden huhtikuussa Saksaan toimitettu tilastoarvoltaan 542 miljoonan euron risteilyalus. Useiden arvoltaan huomattavien tavararyhmien viennin arvoon tilastoitiin kasvua kuluvan vuoden huhtikuulle. Kasvua tuli niin teollisuuden koneiden ja laitteiden, henkilöautojen, metallien, öljyjalosteiden ja muiden kemianteollisuuden tuotteiden kuin paperimassankin viennin arvoon. Paperin ja pahvin viennin arvo laski hiukan vertailukuukaudesta. Metallien viennin arvoa nosti selvästi kaasuputkien vienti avomerelle ja Venäjälle 153 miljoonan euron arvosta. Teollisuuden tuotantotarvikkeiden tuonnin arvoon tuli laskua huhtikuussa, mutta muiden tavararyhmien tuonnin arvo kasvoi. Kuljetusvälineiden tuonnin arvoa nosti lentokonetuonti Ranskasta.

Vienti EU-maihin laski 12 prosenttia, mutta vienti EU:n ulkopuolelle nousi 13 prosenttia vertailukuukaudesta huhtikuussa. Saksaan viennin jyrkkää laskua selittää vertailukuukauden risteilyalustoimitus. Vienti muihin suuriin kauppakumppaneihin kasvoi selvästi huhtikuussa. Vienti Yhdysvaltoihin kasvoi jyrkästi öljyjalosteiden ja paperikoneiden viennin noustua. Tuonti EU-maista nousi viisi prosenttia ja tuonti EU:n ulkopuolelta kuusi prosenttia huhtikuussa. Tuonti Saksasta ja Alankomaista laski, mutta tuonti muista suurista kauppakumppaneista kasvoi. Tammi-huhtikuussa vienti EU-maihin kasvoi kolme prosenttia ja ulkokaupan vienti viisi prosenttia. Samalla ajanjaksolla tuonti EU-maista nousi myös kolme prosenttia, mutta tuonti EU:n ulkopuolelta laski kolme prosenttia.

Taulu 1. Kokonaiskehitys (milj. euroa)

Suunta Huhtikuu 2018 Huhtikuu 2019 Muutos % Tammi-huhtikuu 2018 Tammi-huhtikuu 2019 Muutos %
Vienti (fob) 5 609 5 450 -3 21 043 21 858 +4
Tuonti (cif) 5 465 5 773 +6 21 815 21 911 +0
Tase 145 -322   -772 -53  

Taulu 2. Ulkomaankaupan indeksit (2010=100)

Indeksi Huhtikuu 2018 Huhtikuu 2019 Muutos %
2019:04/2019:03
Muutos %
2019:04/2018:04
Keskiarvo *
2018:05-2019:04
Muutos %
2018:05-2019:04/
2017:05-2018:04
Viennin volyymi-indeksi 110,1 103,6 -0,3 -5,9 102,4 +0,3
Tuonnin volyymi-indeksi 106,1 111,5 +2,1 +5,1 105,8 -1,2
Viennin yksikköarvoindeksi 113,7 119,5 +0,4 +5,1 118,5 +4,5
Tuonnin yksikköarvoindeksi 117,5 119,6 +1,4 +1,7 120,2 +6,2

* Kahdentoista kuukauden liukuva keskiarvo

Öljyjalosteiden ja henkilöautojen vienti vahvistui selvästi huhtikuussa

Koneiden, laitteiden ja kuljetusvälineiden vienti laski 24 prosenttia huhtikuussa. Voimakoneiden ja moottoreiden viennin arvo laski jopa 52 prosenttia. Vertailukuukauden arvoltaan suuri sähkögeneraattorivienti selittää laskua. Teollisuuden toimialojen erikoiskoneiden viennin arvo kasvoi 13 prosenttia ja teollisuuden yleiskäyttöisten koneiden viennin arvo kolme prosenttia kuluvan vuoden huhtikuussa. Sähköteknisten koneiden ja laitteiden viennin arvo nousi viisi prosenttia. Kuljetusvälineiden viennin arvo laski 49 prosenttia. Laskua selittää viime vuoden huhtikuun 542 miljoonan euron arvoinen risteilyalusvienti. Henkilöautojen viennin arvo kasvoi 28 prosenttia 313 miljoonaan euroon. Autoja vietiin huhtikuussa 14 425 kappaletta, kun vienti jäi viime vuoden huhtikuussa 10 114 autoon. Tavarankuljetus- ja erikoisautojen viennin arvo nousi 34 prosenttia.

Öljytuotteiden viennin arvo nousi 28 prosenttia huhtikuussa. Vientimäärät nousivat 704 tuhanteen tonniin, ja myös vientihinnat nousivat. Muun kemianteollisuuden yhteenlaskettu viennin arvo nousi neljä prosenttia. Peruskemikaalien viennin arvo nousi neljä prosenttia, mutta lääkkeiden ja farmaseuttisten tuotteiden viennin arvo laski 18 prosenttia. Muovien viennin arvo laski kaksi prosenttia. Lannoitteiden viennin arvo nousi 51 prosenttia vertailukuukaudesta.

Metsäteollisuuden tuotteiden kokonaisvienti kasvoi kolme prosenttia huhtikuussa. Paperin ja pahvin viennin arvo laski prosentin. Tavararyhmän vientimäärät laskivat 797 tuhanteen tonniin, mutta vientihinnat nousivat. Paperimassan viennin arvo nousi 16 prosenttia huhtikuussa. Vientimäärät nousivat 383 tuhanteen tonniin, mutta vientihinnat laskivat. Sahatavaran viennin arvo nousi prosentin vuoden takaisesta vientimäärien noustua 400 tuhanteen tonniin. Vanerin ja muiden levytuotteiden viennin arvo nousi kolme prosenttia.

Metallisektorin tuotteiden viennin arvo nousi 27 prosenttia huhtikuussa. Teräksen ja raudan vienti kasvoi 46 prosenttia vuoden takaisesta. Kasvua selittää erityisesti kaasuputkien vienti avomerelle ja Venäjälle 153 miljoonan euron arvosta. Muiden metallien viennin arvo nousi kuusi prosenttia huhtikuussa, joista kuparin vienti laski kahdeksan prosenttia, mutta nikkelin viennin arvo nousi 48 prosenttia ja sinkin viennin arvo 44 prosenttia. Koboltin viennin arvo laski 52 prosenttia. Metallista valmistettujen tuotteiden viennin arvo nousi prosentin.   

Muista arvoltaan merkittävistä tavararyhmistä elintarvikkeiden viennin arvo nousi kymmenen prosenttia, malmien ja metalliromun viennin arvo yhdeksän prosenttia ja kojeiden ja mittareiden viennin arvo kahdeksan prosenttia vuoden takaisesta.

Teollisuuden tuotantotarvikkeiden tuonti laski viisi prosenttia huhtikuussa. Poltto- ja voiteluaineiden tuonnin arvo nousi 21 prosenttia. Investointitavaroiden tuonnin arvo nousi viisi prosenttia. Kuljetusvälineiden tuonnin arvo nousi 19 prosenttia, mutta kulutustavaroiden tuonnin arvo nousi vain prosentin. Elintarvikkeiden ja juomien tuonti kasvoi neljä prosenttia viime vuoden huhtikuusta.


[1] Vaihtosuhde on yksikköarvoindeksin avulla laskettu vienti- ja tuontihintojen suhde.

Yksityiskohtaiset tavaroiden ulkomaankauppatilastot maksutta käyttöösi Uljaksesta  http://uljas.tulli.fi

Tiedustelut:
Kaarna, Anssi p. 040 332 8153
Riikonen, Johanna p. 040 332 1824
etunimi.sukunimi@tulli.fi

Suomen vienti ja tuonti 2016-2019
  • Suomen vienti ja tuonti 2016-2019

Asiasanat
Finlands officiella statistik (SVT) Månadsstatistik om utrikeshandel
Seuraava julkistus

31.7.2019