Hyppää sisältöön

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto tammikuussa 2020

9.3.2020 9.00



Tulli, Tilastointi

Tavaraviennin arvo laski 18,3 prosenttia tammikuussa

Vienti ja tuonti EU-maiden kanssa laski, tuonti Kiinasta kasvoi

Suomen tavaraviennin arvo oli tammikuussa Tullin ennakkotilaston mukaan lähes 4,8 miljardia euroa. Viennin arvo oli 18,3 prosenttia pienempi kuin viime vuoden tammikuussa. Tuonti laski tammikuussa 3,7 prosenttia vertailukuukaudesta ja oli arvoltaan hieman yli 5,1 miljardia euroa.

Kauppatase oli tammikuussa 365 miljoonaa euroa alijäämäinen. Viime vuoden tammikuussa kauppatase oli 510 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

Viennin arvon suurta laskua tammikuussa selittävät osittain vertailukuukaudelle osuneet alustoimitukset, mutta myös suurimpien muiden tavararyhmien vientiin kirjattiin laskua. Ilman vuodentakaisten alustoimitusten vaikutusta viennin lasku olisi jäänyt 7,9 prosenttiin.  Muista tavararyhmistä eniten viime vuoden tammikuuhun verrattuna laski metsäteollisuustuotteiden, öljyjalosteiden sekä rauta- ja terästuotteiden viennin arvo. Kuparin vientiarvo nousi. Raudan ja teräksen sekä malmien tuonnin arvo kasvoi hieman tammikuussa, kun taas öljyn, koneiden ja laitteiden tuonti oli laskusuuntaista.

Vienti EU-maihin laski tammikuussa 21,4 prosenttia ja tuonti EU:sta väheni 4,5 prosenttia. Samaan aikaan vienti EU:n ulkopuolelle pieneni 13,2 prosenttia ja tuonti EU:n ulkopuolelta laski 2,5 prosenttia.

Viime vuoden tammikuun 544 miljoonan euron laivatoimituksen vuoksi vienti tärkeimpään kauppakumppanimaahan Saksaan puolittui tämän vuoden tammikuussa. Myös vienti Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin, samoin kuin Kiinaan ja Iso-Britanniaan, pieneni. Vienti Alankomaihin kasvoi hieman. Tuonti Saksasta, Venäjältä ja Ruotsista laski noin kymmenyksellä tammikuussa. Tuonti Kiinasta nousi hieman ja tuonti Iso-Britanniasta pysyi suunnilleen viime vuoden tammikuun tasolla.

Ennakkotilasto sisältää ensimmäiset kuukausitason tiedot Suomen käymästä tavaroiden ulkomaankaupasta kokonaistasolla. Tarkentuneet tiedot viennistä ja tuonnista sekä maa- ja tavarakohtaiset tiedot julkaistaan kuun lopussa ulkomaankaupan kuukausitilastossa.

Tiedustelut:

Riikonen, Johanna p. 040 332 1824
Telasuo, Christina p. 040 332 1828
Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi

Kuvio 1. Vienti, tuonti ja kauppatase kuukausittain 2018-2020
  • Kuvio 1. Vienti, tuonti ja kauppatase kuukausittain 2018-2020
  • Kuvio 2. Viennin muutokset edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta 2018-2020
  • Kuvio 3. Tuonnin muutokset edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta 2018-2020
  • Kuvio 4. Vienti 2018-2020 (alkuperäinen, kausitasoitettu ja trendi)
  • Kuvio 5. Tuonti 2018-2020 (alkuperäinen, kausitasoitettu ja trendi)

Asiasanat
Suomen virallinen tilasto (SVT) Ulkomaankaupan ennakkotilasto
Seuraava julkistus

7.4.2020