Hyppää sisältöön

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto maaliskuussa 2019

8.5.2019 9.00



Tulli, Tilastointi

Tavaraviennin arvo viime vuoden tasolla maaliskuussa

Sähkötekniikan, kemianteollisuuden ja metallien vienti heikkoa

Suomen tavaraviennin arvo oli maaliskuussa Tullin ennakkotilaston mukaan hieman yli 5,4 miljardia euroa. Viennin arvo oli lähes samalla tasolla kuin viime vuoden maaliskuussa. Tuonnin arvo laski maaliskuussa kolme prosenttia ja oli hieman yli 5,5 miljardia euroa. Vuoden ensimmäisen neljänneksen yhteenlaskettu viennin arvo nousi kuusi prosenttia, mutta yhteenlaskettu tuonti laski kaksi prosenttia viime vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna.

Kauppatase oli maaliskuussa 95 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tammi-maaliskuussa kauppataseeseen kertyi kuitenkin ylijäämää 315 miljoonaa euroa. Viime vuoden maaliskuussa kauppatase oli 300 miljoonaa euroa alijäämäinen ja tammi-maaliskuussa 900 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Teollisuuden koneiden ja laitteiden, kuljetusvälineiden, paperimassan, sahatavaran ja kojeiden ja mittareiden vienti kasvoi maaliskuussa. Laskua tilastoitiin sähköteknisten koneiden ja laitteiden sekä kemianteollisuuden tuotteiden vientiin. Myös metallien vientiin tuli laskua. Paperin ja pahvin vienti heikkeni vain hieman. Öljyjalosteiden viennin arvo oli lähes viime vuoden maaliskuun tasolla. Malmien ja sahatavaran tuonnin arvo kasvoi maaliskuussa, mutta muiden arvoltaan suurimpien ryhmien tuontiin tilastoitiin laskua.

Vienti EU-maihin säilyi viime vuoden tasolla maaliskuussa, mutta tuonti EU:sta laski kaksi prosenttia. Vienti EU:n ulkopuolelle ei myöskään juuri muuttunut viime vuodesta, mutta tuonti EU:n ulkopuolelta laski viisi prosenttia verrattuna viime vuoden maaliskuuhun. Tammi-maaliskuussa vienti EU-maihin kasvoi kahdeksan prosenttia ja ulkokaupan vienti kolme prosenttia viime vuodesta. Samalla ajanjaksolla tuonti EU-maista nousi prosentin, kun taas tuonti EU:n ulkopuolelta laski kuusi prosenttia.

Vienti Saksaan ja Alankomaihin laski maaliskuussa. Vienti Kiinaan oli viime vuoden tasolla. Vienti muihin suuriin kauppakumppaneihin kasvoi. Vienti Yhdysvaltoihin ja Isoon-Britanniaan nousi selvästi. Tuonti Kiinasta kasvoi maaliskuussa. Tuonti Ruotsista ei juurikaan muuttunut viime vuoden maaliskuusta, mutta tuonti muista suurista tuontimaista laski.

Ennakkotilasto sisältää ensimmäiset kuukausitason tiedot Suomen käymästä tavaroiden ulkomaankaupasta kokonaistasolla. Tarkentuneet tiedot viennistä ja tuonnista sekä maa- ja tavarakohtaiset tiedot julkaistaan kuun lopussa ulkomaankaupan kuukausitilastossa.

Tiedustelut:

Kaarna, Anssi p. 040 332 8153
Telasuo, Christina p. 040 332 1828
Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi

Kuvio 1. Vienti, tuonti ja kauppatase kuukausittain 2017-2019
  • Kuvio 1. Vienti, tuonti ja kauppatase kuukausittain 2017-2019
  • Kuvio 2. Viennin muutokset edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta 2017-2019
  • Kuvio 3. Tuonnin muutokset edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta 2017-2019
  • Kuvio 4. Vienti 2017-2019 (alkuperäinen, kausitasoitettu ja trendi)
  • Kuvio 5. Tuonti 2017-2019 (alkuperäinen, kausitasoitettu ja trendi)

Asiasanat
Suomen virallinen tilasto (SVT) Ulkomaankaupan ennakkotilasto
Seuraava julkistus

7.6.2019