Hyppää sisältöön

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto lokakuussa 2019

10.12.2019 9.00



Tulli, Tilastointi

Tavaraviennin arvo pieneni 2,2 prosenttia lokakuussa

Tuonnin arvo laski viennin arvoa nopeammin

Suomen tavaraviennin arvo oli lokakuussa Tullin ennakkotilaston mukaan lähes 5,7 miljardia euroa. Viennin arvo oli 2,2 prosenttia pienempi kuin viime vuoden lokakuussa. Tuonti laski lokakuussa 6,2 prosenttia ja oli myös arvoltaan hieman alle 5,7 miljardia euroa. Tammi-lokakuussa yhteenlaskettu viennin arvo nousi 2,2 prosenttia, mutta yhteenlaskettu tuonnin arvo väheni 0,9 prosenttia viime vuodesta.

Kauppatase oli lokakuussa viisi miljoonaa euroa ylijäämäinen. Tammi-lokakuussa kauppataseen alijäämää kertyi 840 miljoonaa euroa. Viime vuoden lokakuussa kauppatase oli 242 miljoonaa euroa alijäämäinen ja tammi-lokakuussa 2,5 miljardia euroa alijäämäinen.

Teollisuuden koneiden ja laitteiden viennin arvo kasvoi lokakuussa. Myös kuljetusvälineiden, nikkelin, kuparin sekä kojeiden ja mittareiden viennin arvoon kirjattiin nousua. Muiden arvoltaan suurimpien tavararyhmien viennin arvoon tilastoitiin laskua lokakuussa. Metallitavaroiden viennin arvon selvää laskua lokakuussa selittää osin vertailuajanjaksolle osunut kaasuputkien vienti avomerelle. Paperimassan viennin arvo laski selvästi lokakuussa. Myös tuonnissa lähes kaikkien arvoltaan huomattavimpien tavararyhmien arvo laski. Malmien tuonnin arvo nousi. 

Vienti EU-maihin laski lokakuussa 3,1 prosenttia ja tuonti EU:sta 7,8 prosenttia. Samaan aikaan vienti EU:n ulkopuolelle laski 0,8 prosenttia ja tuonti EU:n ulkopuolelta 3,5 prosenttia. Tammi-lokakuussa vienti EU-maihin kasvoi prosentin ja ulkokaupan vienti 3,9 prosenttia. Samalla ajanjaksolla tuonti EU-maista nousi 0,8 prosenttia, mutta tuonti EU:n ulkopuolelta laski 3,3 prosenttia.

Vienti Saksaan, Kiinaan ja Venäjälle kasvoi lokakuussa. Vienti Ruotsiin ja Alankomaihin laski. Tuonti Yhdysvalloista, Saksasta ja Venäjältä kasvoi hieman lokakuussa, mutta tuonti muista suurista tuontimaista laski.

Ennakkotilasto sisältää ensimmäiset kuukausitason tiedot Suomen käymästä tavaroiden ulkomaankaupasta kokonaistasolla. Tarkentuneet tiedot viennistä ja tuonnista sekä maa- ja tavarakohtaiset tiedot julkaistaan kuun lopussa ulkomaankaupan kuukausitilastossa.

Tiedustelut:

Kaarna, Anssi p. 040 332 8153
Telasuo, Christina p. 040 332 1828
Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi

Kuvio 1. Vienti, tuonti ja kauppatase kuukausittain 2017-2019
  • Kuvio 1. Vienti, tuonti ja kauppatase kuukausittain 2017-2019
  • Kuvio 2. Viennin muutokset edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta 2017-2019
  • Kuvio 3. Tuonnin muutokset edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta 2017-2019
  • Kuvio 4. Vienti 2017-2019 (alkuperäinen, kausitasoitettu ja trendi)
  • Kuvio 5. Tuonti 2017-2019 (alkuperäinen, kausitasoitettu ja trendi)

Asiasanat
Suomen virallinen tilasto (SVT) Ulkomaankaupan ennakkotilasto
Seuraava julkistus

9.1.2020