Korkean teknologian ulkomaankauppa vuonna 2016

9.3.2017 9.00



Tulli, Tilastointi

Korkean teknologian tuotteiden vienti laski vuonna 2016

Vertailuvuoden vahva lentokone- ja helikopterivienti selittää viimevuotista viennin laskua

Korkean teknologian tuotteiden[1] viennin arvo laski viime vuonna seitsemän prosenttia vuodesta 2015 Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan. Tuotteita vietiin noin 3,6 miljardin euron arvosta. Korkean teknologian tuotteiden osuus Suomen kokonaisviennistä laski edellisvuoden 7,2 prosentista viime vuoden tasan seitsemään prosenttiin. Korkean teknologian tuotteita tuotiin Suomeen viime vuonna lähes 6,6 miljardin euron edestä. Tuonnin arvo kasvoi kolme prosenttia. Osuus kokonaistuonnista nousi 12,1 prosenttiin, kun se vuonna 2015 oli 11,7 prosenttia. Korkean teknologian tuotteiden ulkomaankaupan alijäämän kasvu jatkui viime vuonna kolmatta vuotta peräkkäin. Vajetta kertyi vuonna 2016 jo liki kolme miljardia euroa. Alijäämää tilastoitiin vuodelle 2015 noin 2,5 miljardia euroa ja vuodelle 2014 lähes tasan 1,9 miljardia euroa.

Korkean teknologian viennin viimevuotista laskua selittää erityisesti vertailuvuoden vilkas ilma-aluskauppa. Ilman ilma-alusten vientiä laskettuna korkean teknologian vienti pysyi suurin piirtein edellisvuoden tasolla. Viime vuonna lentokoneita vietiin 158 miljoonan euron arvosta, kun edellisvuonna vientiä oli 382 miljoonan euron edestä. Vuonna 2015 Suomi myös toimitti helikoptereita 75 miljoonan euron edestä, kun taas viime vuonna helikopterivientiä ei ollut. Muista tavararyhmistä sekä tieteellisten instrumenttien että elektroniikan ja tietoliikennelaitteiden vienti vahvistui. Kasvussa oli erityisesti lääketieteellisten röntgen- ja diagnoosilaitteiden, verkkolaitteiden sekä elektroniikan komponenttien vienti. Tuonnissa nousua kirjattiin niin lentokoneiden, tietokoneiden, mikropiirien kuin tieteellisten instrumenttienkin tuontiin. Lääkkeiden ja tietoliikennelaitteiden tuonnin arvo laski edellisvuodesta.

Yhdysvallat säilytti asemansa Suomen tärkeimpänä korkean teknologian vientimaana. Tavararyhmän vienti Yhdysvaltoihin kasvoi viime vuonna hieman. Korkean teknologian vienti Kiinaan kasvoi viime vuonna vajaan kolmanneksen, ja maa nousi toiseksi suurimmaksi tavararyhmän vientimaaksi. Venäjä oli kolmannella sijalla, vaikkakin korkean teknologian tuotteiden vienti sinne laski 12 prosenttia viime vuonna. Vienti Alankomaihin ja Intiaan kasvoi, mutta vienti Saksaan, Ruotsiin ja Ranskaan laski.

Kiina oli yhä selvästi Suomen tärkein korkean teknologian tuontimaa viime vuonna vajaan viidenneksen osuudellaan, vaikka tuonti maasta laski prosentin. Korkean teknologian tuonti Ranskasta kasvoi kolmanneksen lentokonehankinnoista johtuen. Tavararyhmän tuotteiden tuonti Yhdysvalloista, Alankomaista, Japanista ja Taiwanista oli myös kasvussa, mutta tuonti Saksasta, Ruotsista, Koreasta ja Isosta-Britanniasta laski. 


[1] Korkean teknologian tuotteiden määritelmänä on tässä katsauksessa käytetty Eurostatin 2009 laatimaa luokitusta (ks. liite 1). Se pohjautuu OECD:n vuonna 2008 laatimaan luonnokseen. Määritelmän perustana on vuonna 1995 julkaistu versio. Tavaroiden luokittelussa on vuosina 2007–2016 käytetty SITC-luokituksen versiota Rev. 4 (Standard International Trade Classification). Aiemmin luokittelu tapahtui SITC-luokituksen edellisen version mukaan (Rev. 3). Korkean teknologian tuotteiksi luetaan tavarat, joiden tutkimukseen ja kehittämiseen käytetään vähintään 4 % toimialan liikevaihdosta. Tämän tilaston tarkempi kuvaus ja laatuseloste löytyvät Tullin Internet-sivuilta kohdasta Ulkomaankauppatilastot.

Yksityiskohtaiset tavaroiden ulkomaankauppatilastot maksutta käyttöösi Uljaksesta  http://uljas.tulli.fi

Tiedustelut:
Kaarna, Anssi p. 040 332 8153
Penttilä, Olli-Pekka p. 040 332 1862
​Sähköposti: [email protected]

Korkean teknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2016
  • Korkean teknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2016

Asiasanat
Korkean teknologian ulkomaankauppa Suomen virallinen tilasto (SVT)
Seuraava julkistus

17.1.2019



Uusimmat julkaisut

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto toukokuussa 2019
8.7.2019 9.00
Suomen virallinen tilasto (SVT) Ulkomaankaupan ennakkotilasto

Tavaroiden ulkomaankaupan kuukausitilasto huhtikuussa 2019
28.6.2019 9.00
Suomen virallinen tilasto (SVT) Ulkomaankaupan kuukausitilasto


Suomen ja Afrikan maiden välinen kauppa vuonna 2019 (1-3)
25.6.2019 9.00
Ulkomaankaupan maakatsaus

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto huhtikuussa 2019
7.6.2019 9.00
Suomen virallinen tilasto (SVT) Ulkomaankaupan ennakkotilasto


Asiasanat

Miten kehittäisit tätä sisältöä?

Haluamme kehittää verkkopalveluamme yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Siirry antamaan kehitysehdotuksesi klikkaamalla "Lähetä kehitysehdotus".

Lähetä kehitysehdotus