Hoppa till innehåll

VIENNIN ARVO LASKI VUONNA 2015 NELJÄ PROSENTTIA - Kauppataseen alijäämä väheni merkittävästi ulkokaupan ylijäämäisen kaupan vuoksi

Julkaisuajankohta 8.2.2016 9.00
Tiedote

VUOSIJULKAISU: ennakkotiedot 

Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 2015 neljä prosenttia Tullin ennakkotietojen mukaan. Vienti oli arvoltaan 53,5 miljardia euroa. Tuonnin arvo väheni kuusi prosenttia ja jäi 54,2 miljardiin euroon. Vuonna 2014 vienti pysyi edellisvuoden tasolla ja tuonti laski yhden prosentin.

Kauppataseen alijäämä pieneni viime vuonna huomattavasti edellisvuosiin verrattuna. Kauppatase jäi ennakkotietojen mukaan 690 miljoonaa euroa alijäämäiseksi vuonna 2015. Vuonna 2014 alijäämä oli lähes 1,8 miljardia euroa ja vuonna 2013 vajetta oli kertynyt 2,4 miljardia euroa. Alijäämä EU-maiden kanssa käydyssä kaupassa kuitenkin kasvoi lähes 2,5 miljardiin euroon viime vuonna. EU-maiden ulkopuolisten maiden kanssa käytävä kauppa oli puolestaan ylijäämäistä lähes 1,8 miljardia euroa. Vuotta aiemmin ulkokaupan alijäämä oli 70 miljoonaa euroa ja EU-kaupan 1,7 miljardia euroa.

Kokonaisviennin laskuun vaikuttivat viime vuonna ennen kaikkea kaksi tekijää; öljytuotteiden viennin arvon raju lasku sekä se että vienti Venäjälle väheni merkittävästi. Öljytuotteiden viennin arvo laski jo tammi-marraskuussa 41 prosenttia ja vienti Venäjälle samana ajanjaksona 34 prosenttia. Vienti laskettuna ilman öljytuotteita ja ilman vientiä Venäjälle oli hienoisessa kasvussa tammi-marraskuun tietojen perusteella. Muun kemianteollisuuden sekä metalliteollisuuden vienti laski myös hieman. Kuljetusvälineet olivat viennin tärkein kasvuala vuonna 2015, kuten edellisvuonnakin, mutta myös metsäteollisuustuotteiden vienti nousi jonkin verran viime vuonna. Tulli julkaisee ulkomaankaupan yksityiskohtaiset tiedot koko viime vuoden osalta 29.2.2016.

Kokonaistuonti päätyi kuuden prosentin laskuun vuonna 2015 niin ikään energiatuotteiden tuonnin suuren arvon laskun johdosta.  Myös raaka-aineiden ja tuotantohyödykkeiden tuonti laski hieman. Investointitavaroiden ja kestokulutustavaroiden tuonti sen sijaan kasvoi jonkin verran.

EU-maihin suuntautunut ulkomaankauppa laski kaksi prosenttia vuonna 2015. Vienti euroalueelle sen sijaan nousi kaksi prosenttia. Vienti EU:n ulkopuolisiin maihin väheni kahdeksan prosenttia. Vuonna 2014 vienti EU-maihin kasvoi neljä prosenttia ja vienti EU:n ulkopuolelle väheni viisi prosenttia. Tuonti kaikista EU-maista oli vuonna 2015 samalla tasolla kuin vuotta aiemmin, kun se edellisvuonna kasvoi kaksi prosenttia. Tuonnin arvon 15 prosentin väheneminen EU-maiden ulkopuolelta veti kokonaistuonnin laskuun myös vuonna 2015. Vuotta aiemmin ulkokaupan tuonti laski viisi prosenttia.   

Koko vuosijulkaisu liitteenä alla.

 

Tiedustelut:

Telasuo Christina, puh. 040 332 1828

Kaarna Anssi, puh. 040 332 8153

Riikonen Johanna, puh. 040 332 1824

Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi

Mediemeddelande