Hoppa till innehåll

Ulkomaankauppatietoja maksutta Tullin uudesta nettipalvelusta

Julkaisuajankohta 3.4.2008 9.00 | Julkaistu suomeksi 16.2.2017 klo 13.34
Tiedote

Tulli haluaa edistää Suomessa toimivien yritysten ulkomaankauppaa tarjoamalla ilmaiseksi tavaroiden ulkomaankauppaa koskevia tietoja uudessa Internet-palvelussaan (ULJAS). ULJAS avataan asiakkaille torstaina 3.4.2008 klo 12. Tuolloin julkaistaan myös tammikuun 2008 ulkomaankauppatilastot.

Uljas on järjestelmä, josta käyttäjä voi poimia maittaisia tuonti- ja vientitilastoja. Näin uusien kaupankäyntialueiden kartoittaminen helpottuu, koska koko aineisto on selailtavissa ilman maksua. Myös tutkijat ja päätöksentekijät saavat palvelusta tarvitsemansa ulkomaankauppatilastot.

Uudella järjestelmällä korvataan nykyinen lähes kymmenen vuotta käytössä ollut maksullinen tietokanta Ultika, joka on Tullihallituksen ja Kauppalehden yhteinen palvelu. Ultikan maksullisuus on estänyt sen laajamittaista hyödyntämistä. Ultikaa pidetään yllä siirtymäkauden ajan eli syyskuun loppuun asti. Sinne viedään viimeisimpänä päivityksenä kesäkuun 2008 tilastot 1.9.2008.

Tavaratasoista tietoa ns. CN-luokituksen mukaan on aluksi tarjolla ULJAS-palvelussa vuodesta 2002 lähtien, samoin kuin kansainvälisen kaupanalojen luokittelun ns. SITC rev4-luokituksen tasoista tietoa. Tietojen määrää lisätään asteittain vuoden 2008 aikana.

Uljas löytyy osoitteesta: http://uljas.tulli.fi/. Palvelun kielet ovat suomi, ruotsi ja englanti.

Tullin Internet-sivuilta (www.tulli.fi) kohdasta Ulkomaankauppatilastot löytyy lisätietoja tavaroiden ulkomaankaupan tilastoinnista mm. käsikirja, laatuselosteet, tilastokuvaukset. Lisäksi sivuilta löytyvät kaikki Tullihallituksen julkaisemat ulkomaankaupan katsaukset, tilastotietoa, tilastografiikkaa sekä julkaisuaikataulu.

Tullihallituksen julkaisemat ulkomaankauppatilastot ovat osa Suomen virallista tilastoa (SVT).

Tullihallitus,Tilastoyksikkö
Lisätietoja: tulliylitarkastaja Jaana Lehtilä, puh. 020 492 1894
Tilastotiedote