Hoppa till innehåll

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2019

12.3.2020 9.00



Tulli, Tilastointi

Ulkomaankaupan kuljetusten tonnimäärät edellisvuoden tasolla vuonna 2019

Tullin ulkomaankaupan kuljetustilaston mukaan vuonna 2019 Suomen ulkomaankaupassa kuljetettiin tavaraa noin 108 miljoonaa tonnia. Määrä oli lähes sama kuin vuonna 2018. Tavaraa vietiin noin 51 miljoonaa tonnia ja tuotiin lähes 57 miljoonaa tonnia. Vientimäärät kasvoivat viisi prosenttia, mutta tuontimäärät laskivat viisi prosenttia vuoden takaisesta.

Valtaosa Suomen ulkomaankaupan tavaravirroista kulkee meriteitse. Vuonna 2019 merikuljetusten osuus kaikista ulkomaankaupan tavarakuljetuksista oli hieman yli 84 prosenttia, mikä oli hieman enemmän kuin vuonna 2018. Merikuljetusten tonnimäärät säilyivät vuoden 2018 tasolla 91 miljoonassa tonnissa.

Maakuljetusten osuus tavarakuljetuksista oli vuonna 2019 noin 13 prosenttia, eli lähes 14 miljoonaa tonnia. Osuus oli puoli prosenttiyksikköä pienempi kuin vuonna 2018. Kuljetusten tonnimäärät laskivat neljä prosenttia. Maakuljetuksiin on laskettu sekä maantie- että rautatieliikenne.

Lentokuljetusten tonnimäärät kasvoivat 19 prosenttia viime vuonna. Tavaraa kuljetettiin ilmareitillä 317 tuhatta tonnia, eli 0,3 prosenttia Suomen koko tavarankuljetusten tonnimääristä. Muiden kuljetusmuotojen, eli posti- ja putkikuljetusten sekä itseliikkuvien laivojen ja alusten, osuus ulkomaankaupan kokonaiskuljetuksista oli kaksi prosenttia. Niiden tonnimäärät nousivat 12 prosenttia.

Viennin merireitin tonnimäärät nousivat, tuonnin merireitin määrät laskivat

Laivakuljetusten osuus tavaraviennin määrästä oli hieman alle 92 prosenttia vuonna 2019. Osuus oli sama kuin vuonna 2018. Tavaraa vietiin laivoilla lähes 47 miljoonaa tonnia, eli viisi prosenttia edellisvuotta enemmän. Tuontikuljetuksissa laivakuljetusten osuus oli 78 prosenttia ja määrä lähes 45 miljoonaa tonnia. Tonnimäärät laskivat viisi prosenttia vuodesta 2018. Laivakuljetukset sisältävät sekä meri- että sisävesikuljetukset, joista sisävesikuljetusten osuus kaikista laivakuljetuksesta on sekä viennissä että tuonnissa vain muutamia prosentin kymmenyksiä.

Viennin maantiekuljetusten tonnimäärät laskivat prosentin vuodesta 2018. Maanteitse vietiin 3,2 miljoonaa tonnia tavaraa, mikä oli noin kuusi prosenttia Suomen vientikuljetusten tonnimääristä. Maanteitse tuotua tavaraa tilastoitiin reilut neljä miljoonaa tonnia. Maantiereittejä tuodun tavaran tonnimäärät nousivat kuusi prosenttia vuoden takaisesta. Maantiekuljetettujen tonnien osuus koko tuonnista oli seitsemän prosenttia, kasvua vajaa prosenttiyksikkö edellisvuodesta.

Rautatieliikenteessä viedyn tavaran määrä laski yhdeksän prosenttia 311 tuhanteen tonniin. Rautatiekuljetusten osuus koko viennistä oli vain 0,6 prosenttia. Tuonti rautateitse laski 11 prosenttia reiluun kuuteen miljoonaan tonniin. Rautatiereitin osuudeksi tuonnin kuljetuksista tuli näin ollen vajaat 11 prosenttia. Lentokuljetusten viedyt tonnimäärät kasvoivat 23 prosenttia 287 tuhanteen tonniin, mutta tuodut määrät laskivat yhdeksän prosenttia 30 tuhanteen tonniin.

Paperimassan vientikuljetukset jatkoivat nousuaan

Metsäteollisuuden tuotteiden viennissä puutavaraa kuljetettiin 6,2 miljoona tonnia (+1 %), paperimassaa 4,6 miljoonaa tonnia (+11 %), paperia ja pahvia 9,5 miljoonaa tonnia (-7 %) ja puutuotteita 0,9 miljoona tonnia (-1 %) viime vuonna. Metsäteollisuuden tuotteiden tonnimääräinen osuus kokonaisviennistä oli 41,7 prosenttia. Yhteensä metsäteollisuuden tuotteita kuljetettiin 21,2 miljoonaa tonnia, joista 19,4 miljoonaa tonnia meritse.

Energiatuotteiden, eli pääasiassa öljyjalosteiden, vientikuljetukset kasvoivat viime vuonna kahdeksan prosenttia vajaaseen kymmeneen miljoonaan tonniin. Osuus Suomen koko vientikuljetusten tonnimääristä oli 19 prosenttia. Energiatuotteiden kuljetukset olivat lähes yksinomaan merikuljetuksia.

Kemiallisten aineiden ja tuotteiden viedyt tonnimäärät kasvoivat kaksi prosenttia vuodesta 2018. Tavaraa kuljetettiin reilut 5,3 miljoonaa tonnia. Osuus koko vientikuljetuksista oli vajaat 11 prosenttia. Kemianteollisuuden kuljetuksista 4,7 miljoonaa tonnia vietiin meritse, 652 tuhatta tonnia rautatie- tai maantiekuljetuksina.

Rautaa ja terästä vietiin 4,8 miljoonaa tonnia viime vuonna, mikä oli 17 prosenttia enemmän kuin vuonna 2018. Osuudeksi kaikista vientikuljetuksista tuli reilut yhdeksän prosenttia. Raudan ja teräksen kuljetuksista meritse meni 4,5 miljoonaa tonnia, maakuljetuksina 313 tuhatta tonnia.

Raakaöljyä ja öljytuotteita tuotiin viime vuonna 17 miljoonaa tonnia, mikä oli lähes 30 prosenttia kaikista tuontikuljetuksista. Tuontimäärät nousivat prosentin vuodesta 2018. Tuonnin öljykuljetukset tulivat pääasiassa merireittiä. Puutavaran tuontikuljetukset nousivat myös prosentin 9,3 miljoonaan tonniin. Puutavaraa tuotiin rautateitse 3,1 miljoonaa tonnia, maanteitse 3,2 miljoonaa tonnia ja laivakuljetuksina 2,9 miljoona tonnia. Malmien ja metalliromun tuonti laski 4,7 miljoonaan tonniin. Tuontimärät putosivat 19 prosenttia edellisvuodesta. Kemiallisten aineiden ja tuotteiden tuontimäärät laskivat kolme prosentin 6,1 miljoonaan tonniin. Elintarvikkeiden tuonnin tonnimäärät nousivat prosentin 2,7 miljoonaan tonniin.

Kuljetukset avomerelle kasvoivat jyrkästi viime vuonna

Viime vuonna Ruotsi oli suurin vientikuljetusten määrämaa vajaan 14 prosentin osuudellaan koko viennistä tonnimäärittäin laskettuna (6,9 milj. t). Ruotsiin viedyt tonnimäärät kasvoivat kolme prosenttia. Kuljetuksista 5,6 miljoonaa tonnia oli laivakuljetuksia, 1,3 miljoonaa tonnia maakuljetuksia. Saksaan tavaraa vietiin 5,2 miljoonaa tonnia (-3 %), Alankomaihin 3,6 miljoonaa tonnia (-19 %) ja Kiinaan 3,0 miljoonaa tonnia (+15 %). Kuljetukset avomerelle nousivat 452 prosenttia 3,4 miljoonan tonniin. Avomerelle vietiin hiekkaa ja soraa sekä kaasuputkia.

Tuontikuljetuksissa Venäjän osuus lähetysmaana oli 27,1 miljoonaa tonnia, eli lähes 48 prosenttia kaikista tuontikuljetuksista. Maasta tuodut tonnimäärät laskivat kaksi prosenttia. Toiseksi eniten tavaraa kuljetettiin Ruotsista (6,9 milj. t) ja kolmanneksi eniten Saksasta (2,9 milj. t).


Yksityiskohtaiset tavaroiden ulkomaankauppatilastot maksutta käyttöösi Uljaksesta  https://uljas.tulli.fi

Tiedustelut:
Kaarna, Anssi p. 040 332 8153
Telasuo, Christina p. 040 332 1828
Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi


Asiasanat
Utrikeshandelns transporter