Hoppa till innehåll

Tulli valvoo tehostetusti alkoholin nettikauppaa

Julkaisuajankohta 17.12.2014 9.00
Tiedote

Tulli valvoo tehostetusti netin kautta tilattuja alkoholilähetyksiä. Tullin havaintojen mukaan verot jäävät usein maksamatta Suomeen. Tehostetun valvonnan aikana Tulli selvittää verovelvollisuutta, sillä verovelvollinen voi olla joko myyjä tai tilaaja. Ostajan voi olla vaikea selvittää nettimyyjän internetsivujen perusteella, kuka on verovelvollinen.

Toisesta EU-maasta saapuvien alkoholilähetyksien määrä on lisääntynyt merkittävästi viime vuosina. Lähetykset ovat usein yksittäisiä laatikoita, jotka sisältävät valmisteveron alaisia tuotteita. Eniten lähetyksiä saapuu muun muassa Saksasta, Virosta, Hollannista, Ranskasta, Espanjasta ja Italiasta ja ne sisältävät tyypillisesti arvoviinejä, olutta, viskiä tai samppanjaa.

Tarkkoja arvioita toisesta EU-maasta tilattujen alkoholilähetyksien määristä on vaikea antaa, mutta Turun tullin arvioiden mukaan heidän alueelleen saapuu kymmeniä lähetyksiä päivässä. Lentotullin havaintojen mukaan verojen maksuja koskevaan jatkoselvitykseen johtaneita lähetyksiä on ollut vuoden 2014 aikana noin 500 kappaletta.

Myös nettikaupan tuotteet ovat valmisteveron alaisia

Tulli tekee saapuneiden lähetyksien tarkastuksia. Avattuihin lähetyksiin lisätään ohjeet verojen maksamista varten, mikäli ne sisältävät valmisteveron alaisia tuotteita. Verojen maksamista seurataan Tullin valmisteverotuksessa. Tuotteilla on kolmen vuoden jälkiverotusaika.

‒ Mikäli tilaaja tilaa alkoholituotteita netistä ja järjestää itse niiden kuljetuksen Suomeen, tilaaja joutuu maksamaan tuotteista veroa. Ennen tilausta tuotteista on tehtävä ennakkoilmoitus Tullille ja asetettava vakuus verojen maksamista varten, kertoo tulliylitarkastaja Seppo Raitolahti Tullin valmisteverotuksesta.

Uusia toimenpiteitä nettitilauksien valvontaan

Nettitilaajien keskuudessa elää sitkeästi huhu, etteivät viranomaiset pysty valvomaan verojen maksamista netin kautta tilatuista alkoholituotteista. Näin ei kuitenkaan ole, koska viranomaisilla on useita kansallisia ja kansainvälisiä keinoja varmistaa nettikaupan kautta tilattujen tuotteiden veronkanto.

Yleisin tapa tilata netistä alkoholituotteita on käyttää verkkokauppaa, jossa yksityishenkilö tilaa toisesta EU-jäsenvaltiosta siellä verotettuja tuotteita myyjältä, joka järjestää tuotteiden kuljettamisen. Tällöin etämyyjä on verovelvollinen ja tilaaja yksityishenkilö, eikä häntä voi verottaa etämyyjän sijasta. Etämyyjältä saatavien verojen turvaamiseksi Tulli voi kuitenkin ottaa tilatut tuotteet haltuun.

‒ Esimerkiksi tilanteessa, jossa etämyyjä ei ole maksanut, eikä hänellä ole ollut tarkoitus maksaa tilatuista tuotteista veroja ja tuotteet on otettu haltuun, tilaaja on aika voimaton. Pahimmassa tapauksessa tilaaja menettää tuotteista maksamansa rahat ja itse tuotteet, kertoo tulliylitarkastaja Seppo Raitolahti Tullin valmisteverotuksesta.

Lisätietoja:

Seppo Raitolahti, tulliylitarkastaja, Tullin valmisteverotus, p. 040 332 2067
Mikko Grönberg, valvontajohtaja, Tullin valvontaosasto, p. 040 332 2679

Usein kysytyt kysymykset Tullin verkkosivuilla

Mediemeddelande