Hoppa till innehåll

Suomen tulli edistää eurooppalaista yhteistyötä tullikoiratoiminnassa – kansainvälinen harjoitus ajoittuu jalkapallon MM-kisojen yhteyteen

Julkaisuajankohta 19.6.2018 11.30
Tiedote

Tullien yhteistyötä koiratoiminnassa on tehostettu viime vuosina EU-alueella. Tulli 2020 -ohjelman puitteissa on perustettu koiratoiminnan K9 Unit Network -verkosto tietojenvaihdon tehostamiseksi ja toiminnan kehittämiseksi. Suomessa järjestetään tullikoiratoiminnan yhteisharjoitus Venäjällä pidettävien jalkapallon maailmanmestaruuskisojen aikana. Harjoitus on kohdennettu matkustaja- ja tavaravirtoihin, ja siihen osallistuu koiria ohjaajineen useasta Euroopan valtiosta.

Tulli 2020 -ohjelman avulla kehitetään Euroopan unionin yhteistä tullitoimintaa käytännön tasolla, rahoitetaan hankkeita ja projekteja sekä lujitetaan sisämarkkinoiden toimintaa. Suomen tulli on edistänyt ohjelman puitteissa muun muassa koiratoiminnan yhteistyötä. Koiratoiminnan yhteistyötä lisäämällä tehostetaan koirien käyttöä valvontatehtävissä ja nostetaan valvonnan tasoa EU-alueella. Euroopan komissio on hyväksynyt tullikoiratoiminnan yhteistyöhankkeen ja tukee sitä.

Mitä hyötyä yhteistoiminnan kehittämisestä on?

Lähes kaikissa EU-maiden tulleissa työskentelee koiria erilaisissa valvontatehtävissä. Yhteistoiminnan tavoitteena on jakaa tietoa matkustaja- ja tavaravirroissa havaituista ilmiöistä, parhaista tullivalvonnan käytänteistä ja tällä tavalla kehittää koiranohjaajien sekä koirien osaamista.

Koiratoiminnan K9 Unit Network -verkoston avulla tavoitellaan tehokkaampaa koirien käyttöä ja verkosto pyrkii luomaan koiratoiminnalle yhteiset suositukset ja ohjeistukset EU-alueella. Verkoston puitteissa harjoitellaan ja testataan tullikoirien yhteistoimintaa yhteiskunnan suojaamiseen liittyvissä tehtävissä.

Yhteisharjoitus Suomessa jalkapallon MM-kisojen yhteydessä

K9 Unit Network -verkoston ensimmäinen kansainvälinen yhteisharjoitus järjestetään Suomessa todellisessa operatiivisessa toiminnassa. Harjoitukseen osallistuu koiria ja koiranohjaajia Suomen lisäksi 11 eri maasta. Osallistuvat tullikoirat ovat erikoistuneet huumeiden, savukkeiden, rahan ja aseiden etsintään. 

–      Näkemykseni mukaan EU-alueella tulisi pyrkiä pidemmälle vietyyn tullivalvontavälineistön yhteiseen hyödyntämiseen, joka tukee valvonnan tehokasta ja joustavaa toteutusta EU-alueella, korostaa valvontajohtaja Mikko Grönberg

Operatiivisen toiminnan harjoitus on yksi Suomen tullin valvonnallisista toimenpiteistä jalkapallon maailmanmestaruuskisojen aikana. Harjoitus kohdennetaan saapuvaan ja lähtevään matkustaja- ja tavaraliikenteeseen lentokentillä, satamissa, raideliikenteessä ja itärajan rajanylityspaikoilla.  Harjoituksen tavoitteena on valvontatehtävien ohessa hakea kokemuksia kansainvälisestä yhteistyöstä koiratoiminnassa EU-maiden välillä todellisessa valvontaympäristössä. Harjoitus toteutetaan K9 Unit Network -verkostossa sovittujen tavoitteiden mukaisesti.

–      Koiratoiminnan verkosto on herättänyt laajaa kiinnostusta EU-maissa. Yhteistyön tehostaminen tullivalvonnassa jäsenvaltioiden välillä on EU:n keskeisiä tavoitteita tulevina vuosina, kertoo valvontapäällikkö Kari Marjamäki.

Harjoitukseen osallistuvat koiranohjaajat käyttävät oman maansa virkavaatteita ja koirat tunnisteliivejä valvontatehtävissä rajanylityspaikoilla.

 

Mediemeddelande