Hoppa till innehåll

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa vuonna 2018 (1-9)

21.12.2018 9.00



Tulli, Tilastointi

Ylijäämä Yhdysvaltojen-kaupassa kasvoi edelleen vuonna 2018

Yhdysvallat Suomen kolmanneksi suurin vientimaa tammi-syyskuussa

Suomen tavaravienti Yhdysvaltoihin kasvoi Tullin ulkomaankauppatilastojen mukaan seitsemän prosenttia tammi-syyskuussa viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja oli arvoltaan hieman yli 3,2 miljardia euroa. Tuonti Yhdysvalloista oli tammi-syyskuussa arvoltaan 1,6 miljardia euroa, eli kymmenen prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän. Eurostatin mukaan EU28-maiden yhteenlaskettu vienti Yhdysvaltoihin kasvoi tammi-syyskuussa kuusi prosenttia ja tuonti Yhdysvalloista prosentin.[1]

Yhdysvaltojen osuus Suomen viennistä oli tammi-syyskuussa 6,9 prosenttia. Osuus nousi aavistuksen edellisvuodesta. Tuonnin osuus nousi myös hieman 3,3 prosenttiin. Yhdysvallat oli tammi-syyskuussa Suomen kolmanneksi suurin vientimaa Ruotsin jälkeen ja Alankomaita edellä. Viime vuosina Yhdysvallat on vuosittain ollut joko neljänneksi tai kolmanneksi suurin vientimaa. Tuonnissa Yhdysvallat oli vuoden 2018 tammi-syyskuussa kuudenneksi suurin Alankomaiden jälkeen ja Puolaa ennen. Kahtena edellisenä vuonna maa oli tuontimaista seitsemäs. EU-alueen ulkopuolisista maista Yhdysvallat oli Suomen viennissä suurin ostaja Kiinan ja Venäjän edellä. Vienti Kiinaan kuitenkin kasvoi tammi-syyskuussa 27 prosenttia ja vienti Venäjälle 15 prosenttia, eli selvästi Yhdysvaltoihin viennin kasvua nopeammin. Myös tuonti Kiinasta (+13 %) ja Venäjältä (+34 %) kasvoi Yhdysvalloista tuontia vahvemmin.

Kaupassa Yhdysvaltojen kanssa kauppataseen ylijäämää tilastotiin hieman yli 1,6 miljardia euroa tammi-syyskuussa. Viime vuoden tammi-syyskuussa ylijäämä oli hieman alle 1,6 miljardia euroa. Viime vuonna Yhdysvaltain kaupan ylijäämä kasvoi jyrkästi vuoden 2016 ylijäämään verrattuna. Yhdysvallat on ollut koko 2010-luvun selvästi suurin Suomen ylijäämämaa; vuoden 2018 tammi-syyskuussa seuraavaksi suurin ylijäämä tuli kaupassa Ison-Britannian kanssa, mutta se ylsi vain 736 miljoonaan euroon.

Suomi vie Yhdysvaltoihin pääasiassa koneita ja laitteita, paperia ja pahvia, lääketieteellisiä kojeita sekä kemianteollisuuden tuotteita. Kojeiden vienti jatkoi viimevuotista kasvuaan myös kuluvana vuonna. Myös öljyjalosteiden, metallien ja paperin viennin arvon kasvu oli huomattavaa tammi-syyskuussa. Verkkolaitteiden vienti kasvoi jyrkästi viime vuodesta. Teollisuuden koneiden ja laitteiden sekä peruskemikaalien vientiin tilastoitiin laskua.

Yhdysvaltain kauppaministeriön julkaisemien, tavaran alkuperämaan mukaisten ulkomaankauppatilastojen mukaan Yhdysvallat tuo Suomesta paljon henkilöautoja: Yhdysvallat ilmoitti henkilöautotuonnin arvoksi reilut 1,5 miljardia dollaria tammi-lokakuussa 2018.[2] Henkilöautojen vienti Suomesta Yhdysvaltioihin on kolmannen maan kautta tapahtuvaa jälleenvientiä, eikä se siksi näy Tullin tilastoimassa Yhdysvaltain ja Suomen välisessä kaupassa.

Koneiden ja laitteiden tuonti Yhdysvalloista kasvoi kuluvan vuoden tammi-syyskuussa viimevuotisen laskun jälkeen. Myös kemianteollisuuden tuotteiden kokonaistuonnin arvo kasvoi. Kasvussa oli niin ikään kojeiden ja mittareiden, metallien ja kivihiilen tuonti. Selvää laskua tilastoitiin öljyjalosteiden, malmien ja rikasteiden ja elintarvikkeiden tuonnin arvoon. 


[1] Eurostat news release 154/2017

[2] USA Trade Online

Yksityiskohtaiset tavaroiden ulkomaankauppatilastot maksutta käyttöösi Uljaksesta  http://uljas.tulli.fi

Tiedustelut:

Kaarna, Anssi p. 040 332 8153
Telasuo, Christina  p. 040 332 1828
Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi

Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa v. 2008-2018(1-9)
  • Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa v. 2008-2018(1-9)

Asiasanat
Landsöversikt över utrikeshandeln