Hoppa till innehåll

EU menetti selvästi vientiosuuttaan
Öljynjalostus piti vientiä pystyssä vuonna 2012

Julkaisuajankohta 7.2.2013 9.00 | Julkaistu suomeksi 25.1.2017 klo 10.55
Tiedote

Suomen viennin arvo jäi vuonna 2012 Tullin ennakkotietojen mukaan lähes 57 miljardiin euroon eli samalle tasolle kuin vuotta aiemmin. Tuonti väheni kaksi prosenttia ja jäi 59 miljardiin euroon. Kauppatase jäi ennakkotietojen mukaan 2,3 miljardia euroa alijäämäiseksi vuonna 2012. Vuonna 2011 vajetta kertyi 3,7 miljardia euroa. Alijäämä EU-maiden kanssa käytävässä kaupassa oli 850 miljoonaa euroa ja ulkokaupassa 1,4 miljardia euroa vuonna 2012.

Öljytuotteet olivat viennin tärkein kasvuala. Myös monien sähkölaitteiden ja elintarvikkeiden vienti lisääntyi. Viestintälaitteiden vienti jatkoi pitkään kestänyttä laskuaan. Raakaöljyn hinnan nousu, elintarvikkeet ja eräät kemian teollisuuden tuotteet pitivät kokonaistuonnin arvon lähes edellisen vuoden tasolla, vaikka sähkötekniikan, metallien, koneiden ja kulkuneuvojen tuonti väheni.

Vienti säilyi edellisvuotisella tasolla EU:n ulkopuolelle suuntautuneen viennin kasvun ansiosta. Vienti EU:n ulkopuolelle lisääntyi viime vuonna neljä prosenttia, kun taas vienti EU-maihin väheni neljä prosenttia. Tuonti EU-maista väheni yhden prosentin, kun taas tuonti EU:n ulkopuolelta väheni neljä prosenttia. Vienti euroalueelle väheni kolme prosenttia ja tuonti kaksi prosenttia. Vienti euroalueelle laski siis hieman vähemmän kuin vienti kaikkiin EU-maihin.

Tulli, Tilastointi
Tiedustelut:
Tilastojohtaja Timo Koskimäki, puh. 040 332 1851
Tulliylitarkastaja Christina Telasuo, puh. 040 332 1828
Tulliylitarkastaja Matti Heiniemi, puh. 040 332 1845
Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi
Tilastotiedote Ulkomaankauppatilastot