Hoppa till innehåll

Henkilöasiakkaan tuontitullauspalvelu oli ehdolla Vuoden selväsanaiseksi 2020

Julkaisuajankohta 28.10.2020 13.58
Tiedote

Tullin helmikuussa avattu Henkilöasiakkaan tuontitullauspalvelu oli ehdolla Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) Vuoden selväsanaisen 2020 palkinnon saajaksi.  Kilpailuun osallistui 15 hyvää virkakieltä edistänyttä valtion tai kunnan virastoa.  

Vuoden selväsanainen 2020 -kilpailun kiitosmaininta. Henkilöasiakkaan tuontitullauspalvelu ei yltänyt voittoon, mutta ehdokkuus ja kiitosmaininta korkeatasoisessa seurassa kertoo onnistuneesta työstämme selkeän kielen hyväksi. Palvelua kiitettiin helppokäyttöiseksi ja ohjeistuksen kieltä selkeäksi ja ymmärrettäväksi. 

– Selkeä kieli oli palvelun rakentamisen lähtökohta, jotta asiakkaan tullausprosessi etenee mahdollisimman jouhevasti alusta loppuun, kertoo tulliylitarkastaja Nadja Painokallio

– Toteutusvaiheessa tekstejä hiottiin moneen kertaan asiakkailta ja Kehitysvammaliitolta saadun palautteen mukaan, ja niitä muokataan yhä, miltei lennossa. 

Henkilöasiakkaan tuontitullaus on verkkopalvelu, jossa yksityishenkilöt tullaavat EU:n ulkopuolelta tilaamansa tavarat. Palvelu toimii myös mobiilisti, ja se on julkaistu myös ruotsiksi ja englanniksi. 
Toteutus on ollut Tullin asiakaspalveluiden, käyttöliittymäsuunnittelijoiden, viestinnän ja kielenhuollon yhteistyötä.  

Tullaajat tuontitullauspalvelusta:   

  • Ohjeet olivat hyvin selvät, vaikka olen jo iäkkäämpi käyttäjä, niin onnistuin kerrassaan hyvin asioinnissa! KIITOS!
  • Palvelu on erittäin helppokäyttöinen. Tullasin juuri ensimmäistä kertaa tilaamani tuotteen ja kokemus oli helppo ja miellyttävä.
  • Hieman oli epäilys, että on vaikea ja monimutkainen kuvio, mutta hienosti toimi näin perjantai-iltana! Parasta oli se, että mitään liitteitä ei tarvinnut kuvata/skannata liitettäväksi mukaan. Loistavaa!

Lisää Vuoden selväsanainen 2020 -kilpailusta Kotuksen sivuilla 

Asiakastiedotteet