Hoppa till innehåll

Euroopassa on erityisalueita, joista tuotavia verotetaan ‒ Maahantuonnin arvonlisävero saattaa yllättää kokemattoman verkkokauppashoppailijan

Julkaisuajankohta 10.5.2016 11.05
Tiedote

Tulli on huomaamaton kumppani suurimmalle osalle verkkokaupasta tilaajille. EU:ssa on kuitenkin erityisalueita, joista lähetetyt tilaukset täytyy yleensä tulliselvittää ja niistä maksetaan arvonlisävero, jos lähetyksen tavaroiden yhteishinta ylittää 22 euroa. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi Iso-Britannian Jerseyn saari ja muut Kanaalisaaret sekä Espanjan Kanariansaaret.

Verkkoshoppailijan kannalta on tärkeää selvittää etukäteen, mistä tilatut tavarat lähetetään tai onko EU:sta toimitettu tavara tullattu jo EU:hun. Itse verkkokaupan sijaintimaalla ei ole merkitystä. Vaikka Ahvenanmaa on osa Suomea, se ei kuulu EU:n veroalueeseen. Ahvenmaalta Manner-Suomeen ja toisinpäin lähetettyjä tavaroita koskee erillinen ilmoitusmenettely ja niistä kannetaan yleensä maahantuonnin arvonlisäveroa. Ahvenanmaan erityisasemaan ja ilmoittamismenettelyihin on hyvä tutustua etukäteen esimerkiksi Tullin verkkosivuilla.  

Maahantuonnin arvonlisävero on yleensä 24 prosenttia tavaran ostohinnan ja kuljetuskustannusten määrästä. Tullia ostoksista ei yleensä tarvitse maksaa, jos tavarat on lähetetty EU:n tullialueelta. Suomessa valmisteverotettavista tuotteista, kuten alkoholista, on maksettava valmisteverot. Verkkoshoppailijan kannattaa etukäteen tutustua alkoholin tilaamisen ohjeistuksiin ja varmistaa tilaamisen yhteydessä kuka on verovelvollinen. Oli verovelvollinen sitten tilaaja tai verkkokaupan myyjä riippuen alkoholilähetyksen kuljettamisen järjestämisestä, Tullille tulee tehdä ennen tilausta ennakkoilmoitus ja maksaa verojen määrää vastaava vakuus.

Verkkokauppaostoksia tehdessä on muistettava myös tavaroiden tuontirajoitukset. Esimerkiksi lääkkeiden, ravintolisien, aseiden, nuuskan, tupakan ja alkoholin tuontiin liittyy rajoituksia ja kieltoja.

Verkkoshoppailijan tulee tehdä tulliselvitys oma-aloitteisesti

Verkkokauppashoppailijan tulee tehdä tulliselvitys oma-aloitteisesti saadessaan lähetyksen saapumisilmoituksen, jossa ilmoitetaan tulliselvitysvaatimuksesta. Mikäli lähetystä ei tulliselvitetä, sitä ei voida kuljettaa määränpäähänsä ja tavara palautuu lähettäjälle.

Tulliselvityksen voi tehdä ajasta ja paikasta riippumatta Tullin maksuttoman nettituontipalvelun kautta. Huomaa, että mm. valmisteveron alaisia tuotteita et voi tullata palvelussa. Lähetyksen tulliselvityksen voi myös tehdä asioimalla nimetyissä tullitoimipaikoissa tai antamalla sen huolintayrityksen tehtäväksi (maksullinen). Posti hoitaa postilähetysten huolinnan.

Lisätietoja
Valtiot ja alueet, jotka kuuluvat EU:n tulli- ja/tai veroalueisiin >>
Lisätietoa netistä ostamisesta >>
Alkoholin tilaaminen netistä EU-maasta >>
Tullineuvonta p. 0295 5201, Tullin kyselylomake >>

Mediemeddelande