Hoppa till innehåll

Autoverolain muutokset 1.1.2015

Julkaisuajankohta 17.12.2014 8.29
Tiedote

129/2014, TAR/ PJJ

Autoverolakiin (1482/1994) on tehty muutoksia, jotka tulevat voimaan 1.1.2015. Tavallisille takseille myönnettävä veronalennuksen enimmäismäärä laskee 4800 euroon ja maahanmuuton yhteydessä myönnettävät veronalennukset on poistettu. Lakiin on lisätty säännös Suomessa vakinaisesti asuvan henkilön oikeudesta käyttää toisessa Euroopan talousalueen valtiossa rekisteröityä ajoneuvoa 14 päivää veroa suorittamatta. Lisäksi jatkossa sallitaan toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa rekisteröidyn työsuhdeauton lainaaminen perheenjäsenille. Autoveron palautukselle on säädetty maksettavaksi korkoa, kun veroa palautetaan vietäessä Suomessa verotettu tänne määräaikaista käyttöä varten tuotu auto pysyvästi maasta. Lisäksi lakiin on tehty muutoksia koskien tilanteita, joissa Liikenteen turvallisuusvirasto kantaa autoveron ajoneuvon ensirekisteröinnin jälkeen.

Voimaantulosäännöksessä on takseja ja muuttajien ajoneuvoja koskevat siirtymäajat.

Taksialennus

Tavallisille takseille myönnettävän veronalennuksen enimmäismäärä laskee 4800 euroon. Säännöksestä on poistettu vaatimus siitä, että ajoneuvon omistaja käyttää itse veronalennuksen saanutta ajoneuvoa taksiliikenteeseen. Jatkossakin alennuksen edellytyksenä on, että ajoneuvo ensi kertaa rekisteröitäessä merkitään käytettäväksi taksiliikennelaissa tarkoitettuun tilausliikenteeseen ja sitä pääasiallisesti käytetään tällaiseen liikenteeseen.

Taksien verotuki koskee yhtä lailla Ahvenanmaan maakuntaa kuin muutakin Suomea. Ahvenanmaalla on kuitenkin voimassa oma ammattimaista liikennettä koskeva lainsäädäntönsä (landskapslagen (1976:33) om yrkesmässig trafik). Säännökseen on sen vuoksi sisällytetty tätä koskeva viittaus. Kysymys on lainsäädäntöteknisestä tarkennuksesta, joka ei muuta tähänastista soveltamiskäytäntöä.

Säännöstä on tarkennettu myös siten, että enintään 15 000 euron veroetuun oikeutetun tilataksin tulee olla hyväksytty kuljettajan lisäksi vähintään seitsemän henkilön kuljettamiseen, joista yksi tai useampia voi olla pyörätuolissa matkustavia henkilöitä. Muutoksella selkeytetään se, että seitsemälle matkustajalle hyväksytyn auton matkustajapaikkoina voi tavallisten istuinten lisäksi myös pitää pyörätuolipaikkoja. Säilytettävä 15 000 euron suuruinen enimmäisveronalennus ei edelleenkään koske sellaista esteetöntä taksia, jossa on tätä vähemmän matkustajapaikkoja.

Takseja koskevia muutoksia sovelletaan kahden kuukauden pituisen siirtymäkauden jälkeen maaliskuun alusta 2015.

Muuttajien ajoneuvot

Muuttajien ajoneuvoja koskevat autoverolain säännökset 25—27 §, 27 a ja 27 b § sekä 30 §:n 3 momentti on kumottu.

Maahan muuton yhteydessä verotettavat ajoneuvot, jotka on rekisteröity muuttavien henkilöiden käyttöön tai joiden hankinnasta on tehty sitova ostosopimus ennen lain voimaantuloa, ovat kuitenkin edelleen oikeutettuja veronalennukseen kumottaviin säännöksiin sisältyvien edellytysten ja rajoitusten puitteissa, jos muutto Suomeen on tapahtunut viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2017. Lisäksi niihin muuton yhteydessä tuotuihin ajoneuvoihin, joiden veroa on alennettu voimassa olevan lain perustella, sovelletaan edelleen säännöksiä, jotka rajoittavat tällaisen ajoneuvon myymistä tai luovuttamista veroa suorittamatta.

Euroopan talousalueen valtiossa rekisteröidyn ajoneuvon veroton käyttö

Autoverolakiin on lisätty pykälä Suomessa vakinaisesti asuvan henkilön oikeudesta käyttää toisessa Eta-valtiossa rekisteröityä ajoneuvoa väliaikaisesti Suomessa veroa suorittamatta. Säännös koskee vain niitä tilanteita, joihin eivät sovellu muut väliaikaista verotonta käyttöä koskevat autoverolain säännökset.

Suomessa vakinaisesti asuva luonnollinen henkilö voi käyttää omaa tarvettaan varten väliaikaisesti maahantuomaansa ajoneuvoa veroa suorittamatta yhtäjaksoisesti enintään 14 päivän ajan kerran kalenterivuodessa, jos ajoneuvo on rekisteröity toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa. Määräaikaan lasketaan myös muiden samaan perheeseen kuuluvien henkilöiden väliaikainen ajoneuvon käyttö Suomessa. Henkilön perheeseen kuuluvat hänen kanssaan yhteisessä taloudessa asuvat aviopuoliso ja heidän naimattomat lapsensa. Aviopuolisoon rinnastetaan avioliiton omaisissa olosuhteissa jatkuvasti elävä henkilö. Aviopuolisoa koskevia autoverolain säännöksiä sovelletaan myös rekisteröidyn parisuhteen osapuoliin.

Tullille tulee antaa ilmoitus väliaikaisesta käytöstä ennen ajoneuvon Suomessa tapahtuvan käytön alkamista. Tullin vahvistama ilmoitus on pidettävä mukana ajoneuvoa käytettäessä.

Oikeus väliaikaiseen verottomaan käyttöön ei riipu siitä, onko käyttäjä ajoneuvon omistaja, vai perustuuko käyttö ajoneuvon vuokraan, lainaan tai muuhun vastikkeelliseen tai vastikkeettomaan käyttöoikeuteen.

Toisessa Eta-valtiossa rekisteröidyn ajoneuvon käyttämistä Suomessa koskee ajoneuvojen rekisteröinnistä annettu valtioneuvoston asetus (893/2007). Asetuksen mukaan Suomessa vakituisesti asuva henkilö saa käyttää Eta-valtiossa rekisteröityä ajoneuvoa täällä autoverolaissa tarkoitettuun ajoneuvon verottomaan käyttöön oikeuttavan ajan ja sitä seuraavan seitsemän päivän ajan. Jos maahan tuotavassa ajoneuvossa on Eta-valtiossa laillisesti myönnetyt ja voimassa olevat rekisterikilvet, pääsääntöisesti sillä on myös lähtömaan vakuutusyhtiön myöntämä, voimassa oleva liikennevakuutus, eikä ajoneuvon käyttämiselle Suomessa siten ole vakuutuksesta johtuvaa estettä.

Työsuhdeajoneuvot

Suomessa vakinaisesti asuva luonnollinen henkilö, jonka työnantajalla on kiinteä toimipaikka muussa valtiossa kuin Suomessa, voi käyttää siellä vakinaisesti rekisteröityä, työnantajansa omistuksessa tai hallinnassa olevaa ajoneuvoa Suomessa liikenteeseen väliaikaisesti veroa suorittamatta. Tulliviranomainen antaa hakemuksesta luvan 12 kuukauden pituiseksi jaksoksi ajoneuvon verottomaan käyttöön. Veroton käyttöoikeus ei koske muita henkilöitä, joten tällaista työsuhdeajoneuvoa ei voi antaa muun Suomessa asuvan henkilön kuten perheenjäsenen käyttöön.

Muutetun säännöksen mukaan työtekijän tai ammatinharjoittajan perheenjäsenillä on oikeus käyttää ajoneuvoa Suomessa liikenteeseen väliaikaisesti veroa suorittamatta. Henkilön perheeseen kuuluvat hänen kanssaan yhteisessä taloudessa asuvat aviopuoliso ja heidän naimattomat lapsensa. Aviopuolisoon rinnastetaan avioliiton omaisissa olosuhteissa jatkuvasti elävä henkilö. Aviopuolisoa koskevia autoverolain säännöksiä sovelletaan myös rekisteröidyn parisuhteen osapuoliin.

Muutetun säännöksen mukaan ajoneuvon käyttö katsotaan väliaikaiseksi Suomessa, jos työsuhdeajoneuvon verottomaan käyttöön luvan saanut henkilö ja hänen perheensä käyttävät ajoneuvoa päivien mukaan laskettuna vähemmän Suomessa kuin ulkomailla kunkin 12 kuukauden pituisen ajanjakson aikana. Jos ajoneuvoa saman päivän aikana käytetään sekä Suomessa että ulkomailla, ajoneuvoa katsotaan käytettävän ulkomailla.

Vientipalautukselle maksettava korko

Autoverolakiin on lisätty peruste koron maksamiselle myös niissä tilanteissa, joissa autoveroa palautetaan vientipalautussäännöksen perusteella. Vientipalautukselle maksetaan korkoa kuitenkin ainoastaan niissä tapauksissa, joissa ajoneuvo on tuotu Suomeen vain määräaikaista käyttöä varten ja käytön kestosta on tällöin ennalta sovittu esimerkiksi leasingsopimuksessa.

Muut muutokset

Lakiin on tehty muutoksia koskien tilanteita, joissa Liikenteen turvallisuusvirasto kantaa autoveron ajoneuvon ensirekisteröinnin jälkeen. Jos esimerkiksi kuorma-autoksi rekisteröidyn ja siten autoverottomaan N2-luokkaan kuuluvan ajoneuvon rakennetta muutetaan siten, että se tulee rekisteröidä N1-luokkaan kuuluvaksi pakettiautoksi, kannetaan autosta vastaava vero kuin tuotaessa ajoneuvo käytettynä pakettiautona maahan.


                                 

THT