Hyppää sisältöön

Tavaroiden ulkomaankaupan kuukausitilasto toukokuussa 2019

31.7.2019 9.00



Tulli, Tilastointi

Sekä vientihinnat että -määrät nousivat toukokuussa

Viennin arvo kasvoi lähes kaikissa päävientiryhmissä

Suomen tavaraviennin arvo kasvoi toukokuussa seitsemän prosenttia vuoden takaisesta Tullin ulkomaankauppatilastojen mukaan. Vienti oli arvoltaan lähes 5,8 miljardia euroa. Vientimäärät nousivat 4,5 prosenttia ja vientihinnat 3,6 prosenttia vuoden takaisesta. Tuonnin arvo nousi toukokuussa kaksi prosenttia ja oli myös liki 5,8 miljardia euroa. Tuontihinnat laskivat 1,2 prosenttia, mutta tuontimäärät nousivat 3,9 prosenttia vuoden takaisesta. Tammi-toukokuussa viennin arvo kasvoi viisi prosenttia ja tuonnin arvo prosentin vuoden 2018 vastaavalta ajanjaksolta.

Kauppatase oli toukokuussa 18 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Tammi-toukokuussa kauppatase oli 50 miljoonaa euroa alijäämäinen. Vuoden 2018 toukokuussa kauppatase oli 249 miljoonaa euroa alijäämäinen ja tammi-toukokuussa noin miljardi euroa alijäämäinen. Yksikköarvoindeksin mukaan laskettu ulkomaankaupan vaihtosuhde[1] parani toukokuussa vuoden 2018 vastaavaan kuukauteen verrattuna, koska vientihinnat nousivat ja tuontihinnat laskivat. Pisteluku oli toukokuussa 103,4 ja edellisvuonna 98,6. Vaihtosuhde parani myös kuluvan vuoden huhtikuusta, jolloin pisteluku oli 99,9.

Useiden päätoimialojen viennin arvon nousi toukokuussa. Koneiden ja laitteiden vienti kasvoi selvästi. Myös henkilöautojen viennin arvo kasvoi. Öljyjalosteiden viennin arvo nousi myös huomattavasti viime vuodesta, mutta muiden kemianteollisuuden tuotteiden viennin arvon kasvu oli hitaampaa. Metallien viennin arvon kasvua nopeutti kaasuputkien vienti avomerelle ja Venäjälle 176 miljoonan euron arvosta. Metsäteollisuuden tuotteiden kokonaisviennin arvo jäi viime vuoden toukokuun tasolle. Teollisuuden tuotantotarvikkeiden tuontiin kirjattiin laskua toukokuulle, mutta muiden pääryhmien tuonnin arvo nousi vuoden takaisesta.

Vienti EU-maihin kasvoi kuusi prosenttia ja vienti EU:n ulkopuolelle yhdeksän prosenttia vertailukuukaudesta toukokuussa. Vienti Kiinaan ja Isoon-Britanniaan laski toukokuussa, mutta vienti muihin suuriin kauppakumppaneihin kasvoi. Tuonti EU-maista nousi neljä prosenttia, mutta tuonti EU:n ulkopuolelta säilyi viime vuoden tasolla toukokuussa. Tuonti Ruotsista laski, mutta tuonti muista suurista kauppakumppaneista kasvoi. Tammi-toukokuussa vienti EU-maihin kasvoi neljä prosenttia ja ulkokaupan vienti seitsemän prosenttia. Samalla ajanjaksolla tuonti EU-maista nousi kolme prosenttia, mutta tuonti EU:n ulkopuolelta laski kaksi prosenttia.

Taulu 1. Kokonaiskehitys (milj. euroa)

Suunta Toukokuu 2018 Toukokuu 2019 Muutos % Tammi-toukokuu 2018 Tammi-toukokuu 2019 Muutos %
Vienti (fob) 5 369 5 768 +7 26 412 27 686 +5
Tuonti (cif) 5 618 5 750 +2 27 437 27 735 +1
Tase -249 +18   -1 025 -50  

Taulu 2. Ulkomaankaupan indeksit (2010=100)

Indeksi Toukokuu 2018 Toukokuu 2019 Muutos %
2019:05/2019:04
Muutos %
2019:05/2018:05
Keskiarvo *
2018:06-2019:05
Muutos %
2018:06-2019:05/
2017:06-2018:05
Viennin volyymi-indeksi 103,7 108,3 +4,6 +4,5 102,8 +1,4
Tuonnin volyymi-indeksi 109,3 113,6 +1,8 +3,9 106,2 -0,8
Viennin yksikköarvoindeksi 116,7 120,9 +1,2 +3,6 118,9 +4,5
Tuonnin yksikköarvoindeksi 118,4 117,0 -2,2 -1,2 120,1 +5,5

* Kahdentoista kuukauden liukuva keskiarvo

Öljyjalosteiden vienti vahvistui selvästi toukokuussa.

Koneiden, laitteiden ja kuljetusvälineiden vienti kasvoi kuusi prosenttia toukokuussa. Voimakoneiden ja moottoreiden viennin arvo laski 16 prosenttia. Teollisuuden toimialojen erikoiskoneiden viennin arvo kasvoi kolme prosenttia ja teollisuuden yleiskäyttöisten koneiden viennin arvo 15 prosenttia kuluvan vuoden toukokuussa. Sähköteknisten koneiden ja laitteiden viennin arvo nousi 13 prosenttia. Kuljetusvälineiden viennin arvo nousi 14 prosenttia. Ryhmän tavaroista henkilöautojen viennin arvo kasvoi neljä prosenttia. Autoja vietiin toukokuussa 12 756 kappaletta, kun vienti jäi viime vuoden toukokuussa 10 693 autoon. Tavarankuljetus- ja erikoisautojen viennin arvo nousi 45 prosenttia.

Öljytuotteiden viennin arvo nousi 26 prosenttia toukokuussa. Vientimäärät nousivat 904 tuhanteen tonniin. Myös vientihinnat nousivat. Muun kemianteollisuuden yhteenlaskettu viennin arvo nousi kuusi prosenttia. Peruskemikaalien viennin arvo nousi 16 prosenttia, mutta lääkkeiden ja farmaseuttisten tuotteiden viennin arvo laski 14 prosenttia. Muovien viennin arvo säilyi viime vuoden toukokuun tasolla.

Metsäteollisuuden tuotteiden kokonaisvienti säilyi arvoltaan viime vuoden tasolla toukokuussa. Paperin ja pahvin viennin arvo nousi prosentin. Tavararyhmän vientimäärät laskivat 854 tuhanteen tonniin, mutta vientihinnat nousivat. Paperimassan viennin arvo laski kaksi prosenttia toukokuussa. Vientimäärät nousivat 349 tuhanteen tonniin, mutta vientihinnat laskivat. Sahatavaran viennin arvo nousi prosentin vuoden takaisesta vientimäärien noustua 454 tuhanteen tonniin. Vanerin ja muiden levytuotteiden viennin arvo laski neljä prosenttia.

Metallien ja metallituotteiden viennin arvo nousi 19 prosenttia toukokuussa. Teräksen ja raudan vienti kasvoi 47 prosenttia vuoden takaisesta. Kasvua selittää erityisesti kaasuputkien vienti avomerelle ja Venäjälle 176 miljoonan euron arvosta. Muiden metallien viennin arvo laski 23 prosenttia toukokuussa, joista kuparin vienti laski 42 prosenttia ja sinkin vienti 12 prosenttia, mutta nikkelin viennin arvo nousi 19 prosenttia. Metallista valmistettujen tuotteiden viennin arvo nousi 13 prosenttia toukokuussa.   

Muista arvoltaan merkittävistä tavararyhmistä elintarvikkeiden viennin arvo nousi 16 prosenttia, malmien ja metalliromun viennin arvo kaksi prosenttia ja kojeiden ja mittareiden viennin arvo 13 prosenttia vuoden takaisesta.

Teollisuuden tuotantotarvikkeiden tuonti laski viisi prosenttia toukokuussa. Poltto- ja voiteluaineiden tuonnin arvo sen sijaan nousi viisi prosenttia. Investointitavaroiden tuonnin arvo nousi kolme prosenttia ja kuljetusvälineiden tuonnin arvo 11 prosenttia. Sekä kulutustavaroiden että elintarvikkeiden tuonnin arvo nousi kahdeksan prosenttia.


[1] Vaihtosuhde on yksikköarvoindeksin avulla laskettu vienti- ja tuontihintojen suhde.

Yksityiskohtaiset tavaroiden ulkomaankauppatilastot maksutta käyttöösi Uljaksesta  http://uljas.tulli.fi

Tiedustelut:
Kaarna, Anssi p. 040 332 8153
Penttilä, Olli-Pekka p. 040 332 1862
etunimi.sukunimi@tulli.fi

Suomen vienti ja tuonti 2016-2019
  • Suomen vienti ja tuonti 2016-2019

Asiasanat
Suomen virallinen tilasto (SVT) Ulkomaankaupan kuukausitilasto
Seuraava julkistus

30.8.2019