перейти к содержанию

Tullirikoksia ennätysmäärä – internetin merkitys rikoksissa kasvanut merkittävästi

Julkaisuajankohta 11.3.2014 9.00
Tiedote

Tullin tietoon tuli vuonna 2013 yhteensä 10 724 rikosta (2012: 9 425). Määrä on kaikkien aikojen suurin. Tullirikokset ovat kasvaneet tasaisesti viimeisten kuuden vuoden ajan ja kasvua on tapahtunut erityisesti huumausainerikoksissa sekä lääkerikoksissa. Esimerkiksi huumausainerikosten määrä on kahdessa vuodessa yli kaksinkertaistunut.

Tullirikostorjunnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus oli viime vuonna runsaat 31 miljoonaa euroa. Suurin osa summasta muodostuu takaisin saadusta rikoshyödystä, 24,9 miljoonaa euroa. Vältettyjen verojen määrä oli 5,23 miljoonaa euroa (2012: 10,8 milj. euroa).

Huumerikosten, dopingrikosten ja veropetosten määrä kasvoi

Tullin tietoon tuli vuonna 2013 yhteensä 557 veropetosta (2012: 529). Törkeitä veropetoksia paljastui 51, kun niitä vuonna 2012 paljastui 106.

Dopingrikosten määrä on pysynyt suhteellisen tasaisena viime vuosina. Vuonna 2013 dopingrikosten määrä nousi kuitenkin lähes sadalla 339 rikokseen (2012: 240). Törkeitä dopingrikoksia oli 44, kun vuonna 2012 niitä oli vain 11.  Internetin merkitys varsinkin laittomien doping- ja lääkeaineiden hankinnassa on kasvanut merkittävästi.

Tulli takavarikoi 78 798 tablettia tai ampullia erilaisia dopingaineita eli reilut 36 000 vähemmän kuin ennätysvuonna 2012 (2012: 115 344).  Dopingrikoksiin liittyvänä ilmiönä esiin nousivat internetin kautta tilattavat raaka-aineet ja niistä Suomessa alkeellisissa olosuhteissa valmistettujen dopingaineiden jälleenmyynti.  

Tullin tietoon tuli vuonna 2013 yhteensä 3 232 huumausainerikosta (2012: 2 509). Törkeitä tapauksia näistä oli 195 (2012: 222). Suurin kasvu tapahtui perusmuotoisten huumausainerikosten osalta, joka selittyy lisääntyneellä internetin käytöllä huumausaineiden tilauskanavana. Internetin mahdollistava anonymiteetti ja nopeat jakelukanavat madaltavat kynnystä hankkia perinteisiä huumausaineita sekä muuntohuumeita.  Muuntohuumeet lähetetään Suomeen joko postin tai kuriiriyritysten välityksellä. Nettikaupassa maksu tapahtuu yhä useammin myös bitcoinilla tai muilla sen kaltaisilla virtuaalivaluutoilla

Muuntohuumeet ovat edelleen kasvava ongelma ja aineiden kirjo on suuri. Uusia aineita tulee markkinoille jatkuvasti ja vanhoja poistuu. Lainsäädännöllisesti tilanne on hankala ja Tullin toimintaa vaikeuttava, koska eri aineita ei huumausaineiden kaltaisesta vaikutuksestaan huolimatta ole luokiteltu huumausaineiksi, osaa ei edes lääkkeiksi.

Tulli takavarikoi huumausaineita vuonna 2013 yhteensä 5 068 kiloa (2012: 3 374 kiloa). Takavarikkomäärän kasvu selittyy kat-huumeen takavarikoiden määrän kasvulla. Katia takavarikoitiin 4 767 kiloa (2012: 2 945 kiloa). Hasista takavarikoitiin edellisvuotta vähemmän, eli 96 kiloa (2012: 280 kiloa). Marihuanaa takavarikoitiin yhteensä 165,9 kiloa, joka on noin 50 kiloa enemmän kuin edellisvuonna (2012: 113,7 kiloa). Amfetamiinia takavarikoitiin 5,8 kiloa, joka on selkeästi vähemmän kuin edellisvuoden 23 kiloa.

Ekstaasia takavarikoitiin yhteensä 20 757 tablettia. Määrä on vuoden 2012 lukuun verrattuna nelinkertainen (2012: 4 563). Huumelääkkeitä Tulli takavarikoi vuonna 2013 yhteensä 37 382 tablettia tai ampullia (2012: 29 482). Huumelääkkeistä Subutexin osuus oli lähes puolet.

Ulkomaan kansalaisten osuus huumausainerikoksiin syyllistyneistä oli vuonna 2013 kolmisenkymmentä prosenttia.

Huumausaineita tuodaan Suomeen pääosin Baltiasta ja läntisestä Euroopasta, mutta myös Venäjältä. Merkittävä osa huumausaineista salakuljetetaan Suomeen joko meriliikenteessä Helsingin satamien tai lentoliikenteessä Helsinki-Vantaan lentokentän kautta. Suomea käytetään myös kauttakulkumaana salakuljetuksessa. Huumausaineita viedään Suomen kautta sekä Venäjälle että läntisen Euroopan alueelle, erityisesti Pohjoismaihin.

Suurten salakuljetuserien maahantuonti on pääosin ammattimaisten ulkomaalaisten ryhmien hallinnassa. Kuriirit ovat usein ammattisalakuljettajia ja tulevat etenkin Baltiasta tai Etelä- ja Keski-Euroopasta. Pienet erät tulevat joko postin välityksellä tai matkustajan mukana tämän saapuessa maahan. Suurten rikoskokonaisuuksien esitutkinnassa kansainvälisen tulliyhteistyön rooli on edelleen kasvanut.

Lääkerikosten määrä korkealla tasolla

Lääkerikosten määrä on jatkanut tasaista nousuaan viime vuosina. Tullin tietoon tuli lääkerikoksia vuonna 2013 yhteensä 1 524 (2012: 1 543). Tulli takavarikoi erilaisia lääketabletteja tai -ampulleja viime vuonna noin 223 000 (2012: n. 242 000). Useasti lääkkeet lähetetään Suomeen Aasiasta, vaikka ostajat kuvittelevat nettiapteekin toimivan EU:n alueella.  Aikaisemmin huomattava osa Tullin haltuun jääneistä lääkkeistä oli ns. potenssivalmisteita. Nykyisin maahan tuodaan laittomasti yhä enemmän myös muita lääkkeitä kuin potenssivalmisteita.

Tullin talousrikostorjunnan vaikuttavuus 22,39 miljoonaa euroa

Tullissa tutkittiin vuoden 2013 aikana yhteensä 259 talousrikokseksi luokiteltua rikosta.  Rikokset olivat pääasiassa veropetoksia ja teollisoikeusrikoksia. Törkeiden veropetosten määrä laski edellisvuoteen verrattuna: vuonna 2013 tutkittiin yhteensä 51 törkeää veropetosta, kun edellisenä vuonna vastaava luku oli 106. Lisäksi Tullissa tutkittiin viime vuonna 67 väärennysrikosta (2012: 63).

Talousrikostorjunnan haasteellisuutta ovat lisänneet uudet talousrikollisuuteen liittyvät ilmiöt kuten sähköiseen kaupankäyntiin ja sisäkaupan liikenteeseen liittyvä talousrikollisuus. Internetiä hyödynnetään korkeasti verotettujen tuotteiden markkinointiin ja kauppaamiseen kuluttajille sekä samalla kyseisiä tuotteita koskevien verosäännösten kiertämiseen. Toisaalta Tullin veropetos- ja tulliselvitysrikoksina tutkimat yritystoimintaan liittyvät tapaukset ovat koskeneet mm. vientiselvittämättä jätettyjä tavaroita tai virheellisesti ilmoitettuja tavarankuvauksia ja tullinimikkeitä.

Immateriaalirikoksia eli teollisoikeusrikoksia ja tavaramerkkirikkomuksia sekä tekijänoikeusrikoksia ja -rikkomuksia tuli Tullin tietoon 40 (2012: 50). Suurin osa niistä oli teollisoikeusrikoksia, joita oli yhteensä 28.

Haltuun otetun tavaran arvo tuoteväärennösten osalta oli 5,3 miljoonaa euroa (2012: 6,4 milj. euroa). Tullin talousrikostorjunnan takaisin saaman omaisuuden arvo vuonna 2013 oli 1,88 miljoonaa euroa (2012: 1,55 milj. euroa) ja tutkituista tai tutkinnassa olevista talousrikoksista aiheutuneiden vahinkojen arvo 17,03 miljoonaa euroa (2012: 22 milj. euroa).

Valmisteveronalaisten tuotteiden laiton maahantuonti jatkunut edelleen

Vuonna 2013 Tulli otti haltuun rikosasioissa 3,8 miljoonaa savuketta. Määrä oli huomattavasti pienempi kuin vuonna 2012, jolloin haltuunotettujen 28 miljoonan savukkeen määrään vaikutti kaksi suurempaa savuketakavarikkoa. Pääosin savukkeet kuljetetaan Suomeen pienissä erissä lähinnä Venäjältä, mikä heijastuu haltuunottomääriin. Tupakkatuoterikkomuksia todettiin yhteensä 373 (2012: 350). Suomi toimii myös savukkeiden salakuljetuksen kauttakulkumaana muihin Pohjoismaihin sekä Keski-Eurooppaan.

Nuuskaa on saatu vuoden 2013 aikana takavarikkoon 673 kiloa, määrä vastaa noin 22 400 rasiaa. Nuuskaa on tuotu Ruotsin laivoilta, tilattu internetistä ja tuotu autolla Ruotsista sekä Venäjältä Suomeen. Suomalaisena ilmiönä voidaan mainita kioskeissa ja muissa vähittäiskaupoissa myytävänä oleva nuuska. Tullin rikostutkinnassa tällaisia tapauksia on jatkuvasti vireillä. Eräässä tapauksessa kioskin omistaja sai ehdotonta vankeutta kaksi ja puoli vuotta ja lisäksi hänet määrättiin maksamaan korvauksia lähes 900 000 euroa.

Alkoholia takavarikoitiin vuonna 2013 yhteensä 11 136 litraa.  Kokonaismäärä on 5 450 litraa enemmän kuin vuonna 2012. Alkoholin kuljettamiseen sisäliikenteessä kiinnitettiin enemmän huomiota. Tullivalvonnassa alkoholia otettiin haltuun yhteensä 40 546 litraa (2012: 39 092 litraa), josta matkustajien tuoma osuus on ollut 39 276 litraa (2012: 27 830 litraa) ja rahdin osuus 1 270 litraa (2012: 11 262 litraa). Alkoholirikoksia paljastui yhteensä 1 014 (2012: 892). Törkeitä alkoholirikoksia niistä oli kuusi.

Aseisiin ja muihin vaarallisiin esineisiin liittyvä rikollisuus

Ampuma-aseisiin liittyvä laiton maahantuonti- ja muu toiminta on ollut EU:ssa ja Suomessa lainvalvontaviranomaisten yhtenä painopistealueena. Ampuma-aserikoksia paljastui 65, ja ampuma-aseita takavarikoitiin 228 (2012: 536). 

Nettikaupan tarjonta kattaa myös sellaisia vaarallisia esineitä, joiden osalta voi olla maahantuonnissa kieltoja ja rajoituksia. Vaarallisia esineitä koskevien säännösten rikkominen -rikosnimikkeellä kirjattuja tapauksia oli yhteensä 63. Tapauksissa on matkustajilta tai postin kautta yksityisille henkilöille saapuneista lähetyksistä otettu Tullin haltuun 101 vaarallista esinettä, kuten heittokirveitä, sähkölamauttimia, veitsiä ja nyrkkirautoja.

Lisätietoja:  

rikostorjuntajohtaja Esko Hirvonen p. 040 332 2296
rikostorjuntapäällikkö Hannu Sinkkonen p. 040 332 4389 (vakava rikollisuus)
rikostorjuntapäällikkö Jarmo Orola p. 040 332 6103 (rikostiedustelu)
rikostorjuntapäällikkö Petri Lounatmaa p. 040 332 2149 (talousrikokset)

пресс-релиз