перейти к содержанию

Tullialan ammattitutkinnon Alusselvitys-tutkinto-osaa toteutetaan viranomaisten yhteistyönä

Julkaisuajankohta 4.5.2017 11.02
Tiedote

Uudistetut Tullialan ammattitutkinnon perusteet astuivat voimaan 1.8.2016. Yhtenä valinnaisena tutkinnon osana tutkinnon perusteissa on Alusselvitys-tutkinnon osa, joka ei ole sisältynyt aiempiin tutkinnon perusteisiin.

Tullialan ammattitutkinto on Opetushallituksen hallinnoima toisen asteen ammattitutkinto, joka suoritetaan näyttötutkintona. Alusselvitys-tutkinnon osa on kohdennettu niille Suomen tullissa tai ulkomaankauppaa tekevissä yrityksissä toimiville henkilöille, jotka tekevät alusselvitykseen liittyviä tehtäviä. Tutkinnon suorittaja osoittaa Alusselvitys-tutkinnon osaa suorittaessaan osaavansa huolehtia meriliikenteen sähköisen järjestelmän ilmoitusmenettelyistä sekä aluksen lastia koskevista saapumisen ja poistumisen ilmoitusmenettelyistä.

Tulli on kehittänyt alusliikenteen ilmoitusmenettelyä yhdessä Liikenneviraston, Liikenteen turvallisuusviraston Trafin, meriliikenteen muiden toimijoiden, alusten edustajien ja varustamojen sekä muiden virastojen ja satamien kanssa.

Tämän takia myös Alusselvitys-tutkinnon osaan liittyvä Tullialan ammattitutkintoon valmistava koulutus, josta Tullin koulutus vastaa, toteutetaan eri viranomaisten välisenä yhteistyönä. Ensimmäisenä koulutusyhteistyöstä sovittiin Liikenneviraston kanssa allekirjoittamalla yhteisymmärrysmuistio 24.11.2016. Vastaavasta yhteistyöstä sovittiin Liikenteen turvallisuusviraston, Trafin, kanssa 7.3.2017. Yhteisymmärrysmuistion allekirjoittivat Trafista Alukset-osaston osastopäällikkö Juha-Matti Korsi ja Tullista hallinto-osaston johtaja Hannu Lappi ja koulutusjohtaja Riitta Paalanen.

Tullin ulkopuolisille Tullialan ammattitutkinnon suorittajille tarkoitettu ryhmä aloitti 21.3.2017. Seuraavan ryhmän on tarkoitus käynnistyä ensi syksynä tai vuoden 2018 alussa. Tästä tiedotetaan myöhemmin erikseen, kun tutkintoa järjestävä oppilaitos on varmistunut. Alusselvitys-tutkinnon osa järjestetään helmi – toukokuussa 2018 yhteistyössä KSAO Aikuisopiston ja Tullin koulutuksen kanssa (lisätietoja kouluttaja Marika Kuittinen, 020 615 6370, marika.kuittinen@ksao.fi).

Kuva: Tullin ja Liikenteen turvallisuusviraston, Trafin, välinen yhteisymmärrysmuistio Tullialan ammattitutkinnon toteuttamiseksi allekirjoitettiin 7.3.2017 Pasilassa. Kuvassa vasemmalta Tullin koulutusjohtaja Riitta Paalanen, Trafin osastopäällikkö Juha-Matti Korsi, tulliylitarkastajat Päivi Kelhä ja Terttu Lehti, Tullin hallinto-osaston johtaja Hannu Lappi ja alusselvityksen vastaava, tulliylitarkastaja Olli Tuomisto.

Artikkeli