перейти к содержанию

Tulli luovutti WCO:n kunniakirjoja Kansainvälisen tullipäivän yhteydessä

Julkaisuajankohta 27.1.2014 15.00
Tiedote

Vuoden 2014 Kansainvälisen tullipäivän teemana oli viestintä ja tiedon jakaminen yhteistyön parantamiseksi. Teeman mukaisesti tänä vuonna palkittiin tiedon välittämisessä ja yhteistyössä ansioituneita henkilöitä, yrityksiä ja järjestöjä WCO Certificates of Merit -kunniakirjoilla.

Timo Laukkanen/Elinkeinoelämän keskusliitto

Tullin strategista suunnittelua tukevan Tullin neuvottelukunnan jäsenenä asiantuntija Timo Laukkanen Elinkeinoelämän keskusliitosta on toiminut vuosien ajan linkkinä Tullin ja EK:n välillä. Laukkanen on aktiivisesti osallistunut Tullin kehittämissuuntien ja toimintalinjojen suunnitteluun neuvottelukunnassa. Laukkanen on aktiivisesti tehnyt Tullin strategioita, tehtäviä ja toimintalinjoja tutuksi EK:n piirissä ja muutoinkin antanut Tullille rakentavaa palautetta niin tulliselvitys- ja verotusasioissa.

Marja-Liisa Peltola/Keskuskauppakamari

Kansainvälisten asioiden päällikkö Marja-Liisa Peltola Keskuskauppakamarista on vuosien ajan toiminut aktiivisesti Tullin neuvottelukunnassa. Hän on toiminut vuosien ajan linkkinä Tullin ja Keskuskauppakamarin välillä. Peltolan oma kiinnostuneisuus ja motivaatio tullialan asioita kohtaan ovat olleet tärkeitä tekijöitä neuvottelukunnan työskentelyssä. Peltola on tehnyt Tullin strategioita, tehtäviä ja toimintalinjoja tutuksi Keskuskauppakamarin piirissä, ja vaikuttanut aktiivisesti siihen, että kauppakamareissa yrityksille annettava tulliasioiden koulutus on parantanut yritysten tulliverotus- ja tulliselvitysosaamista.

Aito Media Oy

Aito Media Oy Tullin kanssa yhteistyössä toteuttama 12-osainen Suomen Tulli -televisiosarja keräsi yli neljä miljoonaa katselukertaa. Hyvä ennakkosuunnittelu ja ammattitaitoinen ohjelmien toteutus edesauttoivat aiempaa selkeästi paremman ja monipuolisemman tullikuvan muodostumista kansalaisille. Viihteellinen dokumenttisarja on saavuttanut sille asetettuja tavoitteita informaation jakamisessa, laittoman toiminnan ennaltaestämisessä ja viranomaistoiminnan läpinäkyvyyden sekä ammattitaitoisuuden esittämisessä.

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry.

Suomen Kennelliitto viettää 125-vuotisjuhlavuottaan, jonka teemana on ”Hyvää elämää koiran kanssa”. Alan etu- ja keskusjärjestönä toimiva Suomen Kennelliitto on tarjonnut eri kansallisille hyötykoiratahoille yhteistyökanavan Kennelliiton alaisessa hyötykoiratoimikunnassa sekä tuonut esiin tullikoirien arvokasta työtä yhteiskunnan ja yksittäisten ihmisten hyväksi.

DHL Express

DHL Express on kansainvälisen logistiikan ammattilainen, joka on toiminut pitkään aktiivisesti ja luotettavasti myös Tullin yhteistyökumppanina. DHL Expressin ja Tullin tiiviillä yhteistyöllä rikollisuuden leviämistä Suomeen on saatu torjuttua ja paljastettua. Tiedonvaihto ja yhteistyö ovat toimineet hyvin myös prosessien ja tullimenettelyiden kehittämisessä sekä tullivarmuuden parantamisessa. DHL Express on tarvittaessa osoittanut henkilö- ja teknistä tukea Tullille asioiden nopeaksi selvittämiseksi, joka on entisestään lisännyt DHL Expressin toiminnan ansiokkuutta.

Finnair Oyj

Finnair on yksi Tullin ensimmäisistä ja merkittävimmistä MOU-yhteistyökumppaneista, ja yhteistyö on toiminut jo 90-luvun puolivälistä lähtien tuloksellisesti ja luottamuksellisesti. Finnairin eri liiketoimintayksiköiden kanssa tehdyn yhteistyön avulla Tulli on saanut paljastettua ja ehkäistyä erilaisia salakuljetustapauksia. Hyvä yhteistyö alkoi ensin lentävän henkilökunnan laajoilla koulutuksilla ja laajeni sen jälkeen monimuotoiseksi yhteistyöksi lentoturvallisuuden, tavaraliikenteen ja myös tiedottamisen alueille. Yhteistyön toimivuus ja erilaisten tietojärjestelmien hyödyntäminen ovat yhdessä mahdollistaneet myös sen, että yritykselle tärkeä laillisen matkustaja- ja tavaraliikenteen sujuvuus lentoliikenteen nopeassa toimintaympäristössä on saatu varmistettua.

Viking Line Abp

Viking Line on viime vuosina esimerkillisesti osoittanut kantavansa yhteiskuntavastuunsa edesauttamalla tehokkaan viranomaistoiminnan toteutumista rajat ylittävän rikollisuuden estämisessä, paljastamisessa ja selvittämisessä. Lisäksi Viking Line on aktiivisesti ylläpitänyt elinkeinoelämän ja lainvalvontaviranomaisen välistä luontevaa ja rakentavaa vuoropuhelua. Yhteistyötä leimannut osapuolten aito pyrkimys toistensa intressien huomioonottamiseen ja niiden yhteensovittamiseen on merkittävällä tavalla edistänyt Tullin mahdollisuutta suojata yhteiskuntaa.

Tullista kunniakirjan saivat Tarja Koskenlaakso,Hannu Sinkkonen, Riitta Ylihannu, Veijo Lappalainen, Esko Nordlund, Harri Tammi, Mervi Virtanen, Hannele Jäämaa, Esa Lindqvist, Juha Heikkilä, Antti Nissinen ja Mika Pitkäniemi.


Lisätietoja: tiedottaja Tiia Sulander-Seppänen, p. 040 332 6193

пресс-релиз