перейти к содержанию

Tulli, Keskusrikospoliisi ja poliisilaitokset tutkivat tuhansia Silkkitiehen liittyviä rikosepäiltyjä

Julkaisuajankohta 4.12.2019 14.00
Tiedote

Tulli takavarikoi keväällä 2019 yhdessä Ranskan viranomaisten kanssa vuodesta 2013 lähtien salatussa verkossa toimineen Silkkitien verkkopalvelimen. Palvelimelta saatujen tietojen pohjalta Tulli on aloittanut yhteistyössä Keskusrikospoliisin ja usean poliisilaitoksen kanssa epäiltyihin myyjiin ja ostajiin liittyviä esitutkintoja.

Silkkitienä ja Valhallana tunnetun kauppapaikan kautta myytiin useamman vuoden ajan myös kansainvälisesti arvioiden merkittäviä määriä huumaus-, doping- ja lääkeaineita sekä aseita. Silkkitie oli yksi pitkäikäisimmistä ja kansainvälisesti tunnetuimmista salatussa verkossa toimineista huumausaineita myyneistä kauppapaikoista.

Verkkokaupat, kuten Silkkitie, ovat lisänneet huomattavasti huumausaineiden tarjontaa Suomessa etenkin suurten kaupunkien ulkopuolelle ja myös alaikäisille. Silkkitien suosiota on kasvattanut se, että siellä toimitaan anonyymisti ja tuotteet saadaan laillisten toimijoiden kautta. Tulli on pystynyt Silkkitie-palvelimen tietoteknisen esitutkinnan perusteella selvittämään tuhansien suomalaisten myyjien ja ostajien henkilöllisyydet.

–      Salatussa verkossa palveluiden ylläpitäjät ja myyjät ovat uskoneet ja uskotelleet ostajille huumeiden ja muiden laittomien tuotteiden verkkokaupan olevan ”turvallista” anonyymiteetin vuoksi ja siten viranomaisten saavuttamattomissa sekä rikosvastuusta vapaata. Tämä myytti on viimeistään nyt murrettu, toteaa Tullissa tapauksen yleisjohtajana toimiva valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.

Silkkitien sulkemisella on ollut merkittävä vaikutus salatussa verkossa tapahtuvalle huumausaine- ja muulle laittomalle kaupalle.

–      Suomeen tulevien huumausainelähetyksien takavarikot ovat lukumääräisesti vähentyneet maaliskuun 2019 jälkeen, kertoo Sinkkonen.

Noin 50 miljoonan liikevaihdon Silkkitie

Laittomien aineiden ja muiden tuotteiden kauppaa Silkkitiellä tehtiin nimimerkkien avulla, ja ostot maksettiin bitcoin-virtuaalivaluutalla. Huumausaineet ja muut laittomat aineet toimitettiin myyjiltä ostajille pääsääntöisesti postitse. Silkkitien ylläpitäjä otti kaikesta sivustolla käytävästä kaupasta itselleen keskimäärin viiden prosentin palkkion, muttei itse osallistunut kaupankäyntiin.

Silkkitie-kauppapaikalla oli sen toiminta-aikana noin 400 000 nimimerkkiä. Toteutuneita kauppatapahtumia oli noin 500 000, ja myynnissä oli 78 000 eri tuotetta. Myynti suuntautui pääasiallisesti Suomeen. Silkkitien käyttäjiä on ollut kaikkialla Suomessa, ja heidän ikäjakaumansa on ollut 15–83 vuotta. Koko kauppapaikan liikevaihto oli noin 50 miljoonaa euroa.

Tulli on esitutkinut vuosina 2014–2019 noin kolmeakymmentä Silkkitien myyjää. Suurimmat tutkitut myyjät ovat olleet Douppikauppa ja Ekstaasikauppa. Myyjien esitutkintojen yhteydessä Tulli on takavarikoinut yhteensä noin 20 miljoonan euron arvosta bitcoineja. Silkkitiehen liittyvissä tapauksissa on tähän mennessä tuomittu vankeusrangaistuksia yhteensä noin 100 vuotta.

Tutkinta Suomessa yhteistyössä Tullin, KRP:n ja poliisilaitosten kanssa

Silkkitiehen liittyvän esitutkinnan aikana Tulli on tehnyt kattavaa kansainvälistä yhteistyötä Ranskan viranomaisten, Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyön yksikön Eurojustin ja Euroopan poliisiviraston Europolin kanssa sekä Suomessa Keskusrikospoliisin ja poliisilaitoksien kanssa.

Tulli, Keskusrikospoliisi ja poliisilaitokset ovat aloittaneet useita suomalaisiin myyjiin ja ostajiin kohdistuvia esitutkintoja muun muassa seuraavien rikosnimikkeiden eri tekomuodoissa: huumausainerikos, dopingrikos, salakuljetus, lääkerikos, ampuma-aserikos ja veropetos.

Poliisi tutkii tuhansia epäiltyjä rikoksia

Poliisilaitokset ympäri Suomen tutkivat Silkkitien huumausainekauppaan liittyviä tuhansia rikosepäilyjä.

–      Tutkintaurakka on valtava joka puolella Suomea. Tällä hetkellä useimmissa laitoksissa käydään läpi Tullilta saatua materiaalia ja lajitellaan tutkittavia juttuja muun muassa niiden laajuuden ja laadun mukaan. Joissain laitoksissa tutkinnoissa on päästy pidemmälle ja on tehty kuulusteluja ja muita toimenpiteitä, kertoo kokonaisuuden yleisjohtajana toimiva rikosylikomisario Jari Räty Keskusrikospoliisista.

Rikosepäilyt vaihtelevat kokoluokaltaan merkittävästi: joissain tutkinnoissa kyse on yksittäisistä kauppatapahtumista, joissain taas yli sadantuhannen euron myyntituotoista. Osa ostetuista huume-eristä on niin suuria, että poliisi epäilee ostajien myyneen huumeita eteenpäin.

Suhteellisesti eniten rikosepäilyjä on poliisin selvittelyssä Sisä-Suomen ja Oulun poliisilaitosten alueella.

–      Tämä kertoo osaltaan huumausainemarkkinoiden muutoksesta. Nettikaupan yleistymisen myötä huumausaineiden käyttö on yleistynyt myös maaseudulla ja pienissä kunnissa, kun huumeita on mahdollista tilata netistä kotiovelle. Aiemmin huumekauppa oli keskittynyt pääasiassa suuriin kaupunkeihin, Räty vertaa.

Poliisin Tullilta saamat tiedot ostotapahtumista ovat hyvin tarkkoja, ja lähikuukausien aikana poliisi tekee erilaisia toimenpiteitä rikosepäilyihin liittyen. Silkkitiellä kauppaa tehneiden on mahdollista olla itsekin yhteydessä oman alueen poliisilaitokseen ja selvittää oma-aloitteisesti tapahtunutta. Tämä helpottaa ja nopeuttaa tutkintaprosessia myös epäillyn kannalta.

22 syyttäjän ryhmä hoitaa Silkkitiehen liittyviä rikosasioita

Syyttäjälaitos on tehnyt aktiivista yhteistyötä Tullin ja poliisilaitosten kanssa Silkkitietä koskevassa rikoskokonaisuudessa. Tutkinnassa olevien rikosasioiden poikkeuksellisen suuren määrän vuoksi Syyttäjälaitos on resursoinut juttujen hoitamista varten valtakunnallisen syyttäjäryhmän, joka muodostuu 22 syyttäjästä.

–      Keskittämällä Silkkitiehen liittyvät rikosasiat erikseen määrätyille syyttäjille turvataan entistä tehokkaammin rikosvastuun tasapuolinen ja yhdenmukainen toteuttaminen riippumatta siitä, missä päin Suomea rikos on tapahtunut, kertoo erikoissyyttäjä Anna-Riikka Ruuth Syyttäjälaitoksesta.

пресс-релиз