перейти к содержанию

Suosittu tullilaskuri kehitettiin yhteistyössä yliopisto-opiskelijoiden kanssa asiakasta ajatellen

Julkaisuajankohta 26.1.2019 8.00
Tiedote

Tänään vietetään kansainvälistä tullipäivää. Maailman tullijärjestö eli WCO on valinnut tämän vuoden teemaksi ”Fiksut rajat sujuvaa kauppaa, matkustamista ja kuljetusta varten”. WCO painottaa teemassaan mm. teknologian hyödyntämistä, ja siitä uusi tullilaskuri on hyvä esimerkki. Nettiostaminen ulkomailta on yleistynyt ja siksi Tulli haluaa auttaa ja neuvoa asiakkaita.

Tullin nettisivuilla on jo muutamien kuukausien ajan voinut laskea uuden tullilaskurin avulla arvion EU:n ulkopuolelta toimitettujen nettiostosten tullista ja arvonlisäverosta. Tullilaskuri kertoo annettujen tietojen perusteella, miten lähetyksen toimitusmaa vaikuttaa maahantuontiveroihin. Sen lisäksi se vastaa kysymyksiin, miten postilta tai muulta rahdinkuljettajalta saa selville paketin sijainnin ja miten sen saa itselleen. Tullilaskuri sisältää hyviä vinkkejä, ja lopuksi palvelu antaa vielä muistilistan nettiostajan avuksi.

Uusi tullilaskuri on saanut hyvää palautetta. Sen kehittäminen aloitettiin yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston tietotekniikan opiskelijoiden kanssa. Yhteistyö on osa Tullin keinoja kehittää uusia asiakasneuvontatapoja ja saada selville asiakastarpeita. Suomenkielisen tullilaskurin kehitysversio otettiin käyttöön kesällä 2018. Käyttäjiltä pyydetiin palautetta laskurista, ja saatujen palautteiden perusteella sitä jatkokehitettiin syksyn aikana, jolloin siihen lisättiin mm. usein tilattuja tavaroita. Nyt Tullilaskurista on otettu käyttöön myös ruotsin- ja englanninkieliset versiot. Tullilaskurin käyttö on syksyn aikana kolminkertaistunut. Nykyään sivulatauksia on noin 65 000 kuukaudessa.

Uusi tullilaskuri on loistava apuri nettiostajille. Nettikaupasta tilatut tuotteet voi myös helposti tullata tuonti-ilmoituspalvelussa netissä. Ohjeet postilähetyksen tullaukseen voi katsoa vaikka videolta Tullin Youtube-kanavalta.

 

пресс-релиз