перейти к содержанию

Kuljettajat yrittävät huijata viranomaisia väärentämällä ajopiirturin merkintöjä

Julkaisuajankohta 20.8.2015 12.30
Tiedote

Vaalimaan tulli on tänä vuonna löytänyt entistä enemmän erilaisia ajo- ja lepoaikojen väärentämisen mahdollistavia häirintälaitteita. Vuoden 2013 aikana väärennöslaitteita löytyi kolme kappaletta ja ajopiirturia häiritseviä magneetteja yksi. Vuonna 2014 Vaalimaalla löytyi kolme ajopiirturin väärennöslaitetta. Vuoden 2015 heinäkuun loppuun mennessä ajopiirturin väärennöslaitteita on löytynyt jo neljä ja magneetteja jo viisi kappaletta.


Ajopiirturin väärennöslaite toimii siten, että se vääristää ajopiirturin kiekkoon piirtämää tietoa. Kun Tulli tarkastaa rajalla ajopiirturin tietoja, tullimies näkee heti laitteen käytön mm. siitä, että piirturi on piirtänyt lepoaikaa, vaikka kuljettaja juuri ajoi Tullin tarkastuspisteelle.


Ajoneuvon nopeusanturiin kiinnitetty magneetti lamauttaa nopeusanturin toiminnan ja ajopiirturi piirtää vain lepoaikaa. Magneetin käyttöä on uusissa autoissa pyritty estämään mm. suojatuilla nopeusantureilla.


-    Piirto eli tässä tapauksessa digitaalisen ajopiirturin kuljettajakortille tallentama data saadaan näyttämään lepoa poistamalla sulake sekä sijoittamalla magneetti nopeusanturille, kertoo Vaalimaan tullin tullitarkastaja Jukka Nokka.


Ajopiirturin tietojen väärentäminen on rikos    


Jos Tulli löytää rajalla ajoneuvosta väärennöslaitteen, kuljettajalle seuraa sakko väärennösaineiston hallussapidosta. Lisäksi rajavartiolaitos rankaisee ajoneuvon kuljettajaa, joka useimmiten on venäläinen, käännytyksellä ja maahantulokiellolla.


Mikäli kuljettajan havaitaan käyttäneen magneettia ja lisäksi ajoneuvosta löytyy kiinteästi piirturiin asennettu väärennöslaite, kuljettaja saa sakon lievästä väärennöksestä, paljastinlaiterikkomuksesta sekä tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomisesta. Lisäksi kuljettaja käännytetään ja hän saa myös rajavartiolaitoksen harkinnan mukaisen yleensä kahden vuoden maahantulokiellon.


Liikenneturvallisuus vaarantuu


Ajopiirturin väärennöslaitteen käyttö vaarantaa liikennettä monella tavalla. Kuljettaja saattaa ajaa väsyneenä, koska ei ole noudattanut lepoaikoja. Uusissa ajoneuvoissa magneetin käyttö poistaa usein toiminnasta nopeudenrajoittimen, ABS-jarrut sekä ajonhallintajärjestelmän, koska ajoneuvon tietokoneelle ei tule nopeustietoa, eli ajoneuvo kuvittelee olevansa paikoillaan.


-    Mitä uudempi ajoneuvo, sitä useampi järjestelmä ajoneuvosta löytyy ja sitä suurempi on vaara liikenneturvallisuudelle, valaisee tullitarkastaja Jukka Nokka.


Väärennöslaitteita on löytynyt sekä suomalaisista että venäläisistä rekoista.

Lisätietoja:
Tullitarkastaja Jukka Nokka, Vaalimaan tulli, puh. 040 332 8249

пресс-релиз