перейти к содержанию

Aino valvoo tehokkaasti ruokatuliaisia

Julkaisuajankohta 19.12.2018 8.00
Tiedote

Aino valvoo tehokkaasti ruokatuliaisia

Tullin ensimmäinen ruokakoira Aino on puolen vuoden virkaurallaan löytänyt jo lähes 600 kiloa kiellettyjä liha-ja maitotuotteita. Aino työskentelee pääosin Venäjän rajalla. Ensi vuonna Tulli alkaa kouluttaa Ainolle kollegaa Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja tehostaa näin afrikkalaisen sikaruton torjuntaa.  

Aino etsii yksityishenkilöiden mukanaan tuomia eläinperäisiä elintarvikkeita. Se valvoo, ettei EU:n ulkopuolelta tuotujen ruokien mukana Suomeen tule tarttuvia eläintauteja, kuten afrikkalaista sikaruttoa.   

Kinkkueväsleivästä 43 kiloon raakaa lihaa

Aino haistaa lihan ja maidon kaikissa muodoissaan, eri tavoin jalostettuna ja pakattuna. Päivittäin löytyy pientä purtavaa, esimerkiksi juustovoileipiä, lihapiirakoita ja kinkkupitsoja. Joulun aikaan tullaan mökeille tai sukuloimaan ja saatetaan tuoda mukana oman maan herkkuja, kuten kefiriä ja erikoisjuustoja.

Useimmiten edullisempaa einestä ja halvempaa lihaa tuodaan, kun ei tiedetä, etteivät matkustajat saa tuoda EU:n ulkopuolelta Suomeen mitään maito- ja lihatuotteita.

Tietoinen luvattomien elintarvikkeiden tuonti on harvinaisempaa. Ainon isoin kertalöytö sattui heti virkauran alussa, viime kesäkuussa.

-  Kiersimme pihalla autojonossa, kun Aino yhtäkkiä lähti liinasuorana noin 50 metrin päähän ja painoi kuonon kiinni yhteen autoon. Näiden marjanpoimijoiden matkatavaroista löytyi 43 kiloa raakaa sianlihaa, sanoo Ainon ohjaaja Seija Kontunen.

Lihaa on saatettu kääriä esimerkiksi sadetakkiin siinä toivossa, etteivät hajut tule tämän kangasmateriaalin läpi. Mutta Ainon tarkka hajuaisti ei petä, pikemminkin yllättää.

-  Kerran esimerkiksi Aino painoi määrätietoisesti kuonon kiinni autonoven tiivisteisiin. Se haistoi lihasäilyketölkin suljetusta autosta, kertoo Seija Kontunen.

Aino saa kollegan sikaruton torjuntaan

Ainon kollega on näillä näkymin valmis virkaansa kesällä 2020. Aino kollegoineen on osa laajempaa afrikkalaisen sikaruton torjuntaa. Toinen ruokakoira osaltaan tehostaa torjuntatoimia.

-  Tällä hetkellä afrikkalainen sikarutto leviää esimerkiksi Kiinassa. Ruokakoiran tiiviimpi hyödyntäminen taudin torjunnassa lentoliikenteessäkin on tarpeen, toteaa Tullin valvontajohtaja Mikko Grönberg.

 -  Valvonnan lisäksi informoimme matkustajia. Tulli huolehtii rajanylityksessä haltuunsa saamien eläinperäisten elintarvikkeiden turvallisesta hävittämisestä. Valvonnalla suojaamme yhteiskuntaa tarttuvilta eläintaudeilta ja samalla myös edistämme laillista ulkomaankauppaa, jatkaa Mikko Grönberg.

пресс-релиз