Vaarallisia tuotteita torjumassa

Katja Tanhua työskentelee Tullilaboratoriossa laboratorioanalyytikkona (AMK). Kokemusta on kertynyt pian neljä vuotta.

Tullilaboratoriossa Espoossa työskentelee noin 60 tullilaista. Yksikössä valvotaan maahan saapuvia elintarvikkeita ja kulutustavaroita. Lisäksi huumaus-, lääke- ja polttoaineet kuuluvat tutkittaviin tuotteisiin. Tullilaboratoriossa tehdään riskiarviointeja, pistokokeita ja laatututkimuksia sekä tulliselvitykseen ja verotukseen liittyviä tutkimuksia.

Tanhua työskentelee kulutustavarajaostossa, jossa tutkitaan muun muassa vaatteita, kenkiä, koruja, leluja ja kosmetiikkaa. Esimerkiksi nallesta selvitetään, irtoaako silmä tai nenä, aukeavatko saumat tai valuuko täyteaine. Lelusta voidaan tutkia myös raskasmetalleja ja ftalaatteja, jotka ovat muovien pehmittimiä.  

Voimme työllämme saada vaaralliset tuotteet pois markkinoilta.

Laboratorioanalyytikko tarvitsee työssään tarkkuutta, huolellisuutta ja kärsivällisyyttä. Työssä ollaan kemiallisten ja fyysisten asioiden äärellä, ja käytössä on erilaisia laitteita. Tanhua onkin erityisen kiinnostunut laitteista ja niiden huoltamisesta, johon tarvitaan ongelmanratkaisukykyä.

‒ Monitaituruutta tarvitaan myös, sillä tässä työssä tehdään samaan aikaan useita asioita, Tanhua korostaa.

Laajempia tehtäviä, lisää vastuuta

Työtehtävät ovat laajentuneet pikkuhiljaa, myös laitevastuut ovat siirtyneet kemisteiltä analyytikoille.

- Ensimmäisen vuotena opettelin menetelmiä. Pari vuotta sitten aloitin tekemään menetelmän kehitystyövalidointeja, ja niiden määrä on lisääntynyt. Vähintään puolet ajastani työskentelen tietokoneella, jolta esimerkiksi ohjaamme laitteita, katsomme tuloksia ja teemme validointeja.  

Tanhua opiskelee työn ohella laboratorioinsinööriksi. Noin vuoden kestävä koulutus vie viikoittain Tampereelle. Työn ja opiskelun yhtälö on sujunut mallikkaasti, työnantaja on kannustanut ja opintopäivistä on voitu sopia hyvissä ajoin.

- Odotan, että saan tuotua opinnoistani työhön jotain uutta ja hyödyllistä.

Työ Tullissa on avartanut Tanhuan mielikuvaa koko Tullista ja Tullilaboratoriosta. Laaja toiminta ja moninaiset tehtävät ovat olleet positiivinen yllätys itsellekin.

- Tämä on vaihtelevaa ja samalla jännittävää työtä. Näen myös merkitystä sillä, että voimme työllämme saada vaaralliset tuotteet pois markkinoilta.