Hyppää sisältöön

Suomen ja Japanin välinen kauppa vuonna 2018 (1-5)

22.8.2018 9.00



Tulli, Tilastointi

Vienti Japaniin vahvassa kasvussa alkuvuonna viime vuoden tapaan

Ylijäämä Japanin-kaupassa kasvoi edelleen

Suomen tavaravienti Japaniin kasvoi Tullin ulkomaankauppatilastojen mukaan 21 prosenttia tammi-toukokuussa viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Vienti oli arvoltaan 599 miljoonaa euroa. Tuonti Japanista oli samalla ajanjaksolla arvoltaan 330 miljoonaa euroa, eli yhdeksän prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän. Vuonna 2017 vienti Japaniin kasvoi 28 prosenttia, mutta laski seitsemän prosenttia vuonna 2016.

Japanin osuus Suomen viennistä on viime vuosina ollut loivassa kasvussa. Osuus oli kuluvan vuoden tammi-toukokuussa 2,3 prosenttia arvon mukaan laskettuna. Osuus kasvoi hieman edellisvuoden vastaavan ajanjakson kahdesta prosentista. Tuonnissa Japanin osuus ei muuttunut edellisvuoden tammi-toukokuun 1,2 prosentista. Japani oli tammi-toukokuussa Suomen 14. suurin vientimaa Italian jälkeen ja Espanjaa edellä. Tuonnissa Japani oli 19. suurin Etelä-Korean jälkeen ja Sveitsiä ennen. Aasian maista Kiina on sekä viennissä että tuonnissa suurin, mutta Japani oli kuluvana vuonna maanosan maista viennissä toiseksi suurin ja tuonnissa kolmanneksi suurin Etelä-Korean jälkeen. Kiinan osuus Suomen viennistä Aasian maihin oli tammi-toukokuussa 41 prosenttia, tuonnista 52 prosenttia. Japanin vastaavat osuudet olivat 17 prosenttia viennistä ja yhdeksän prosenttia tuonnista.

Suomen kauppa Japanin kanssa on ollut ylijäämäistä vuodesta 2011 lähtien. Kuluvan vuoden tammi-toukokuussa kauppataseen ylijäämää kertyi 269 miljoonaa euroa, mikä oli selvästi viime vuoden vastaavaa ajanjaksoa enemmän. Viime vuoden tammi-toukokuun ylijäämä oli 190 miljoonaa euroa. Alkuvuonna Japani oli Suomen neljänneksi suurin tavarakaupan ylijäämämaa Yhdysvaltojen, Ison-Britannian ja Belgian jälkeen.

Viime vuoden tapaan vienti Japaniin kasvoi erityisesti sahatavaran, liimapuun, metallien ja malmien osalta. Myös peruskemikaalien vienti kasvoi jyrkästi. Teollisuuden koneiden ja laitteiden viennin kasvu oli myös nopeaa. Paperin ja pahvin vientiin kirjattiin laskua. Teollisuuden koneiden ja laitteiden ja kuljetusvälineiden tuonti Japanista kasvoi tammi-toukokuussa, mutta sähköteknisten koneiden ja laitteiden tuontiin tuli laskua. Kasvussa oli erityisesti henkilöautojen, kaivinkoneiden sekä tavarankuljetus- ja erikoisautojen tuonti.

Suomen vienti Etelä-Koreaan kasvoi alkuvuonna 23 prosenttia, eli hieman nopeammin kuin vienti Japaniin. Myös vienti Taiwaniin kasvoi Japaniin vientiä nopeammin ja kohosi neljänneksen viime vuodesta. Tuonti Etelä-Koreasta kasvoi viidenneksen, mutta tuonti Taiwanista laski yhdeksän prosenttia.

Yksityiskohtaiset tavaroiden ulkomaankauppatilastot maksutta käyttöösi Uljaksesta  http://uljas.tulli.fi

Tiedustelut:

Kaarna, Anssi p. 040 332 8153
Telasuo, Christina  p. 040 332 1828
Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi

Kuvio 1. Suomen ja Japanin välinen kauppa v. 2008-2018 (1-5)
  • Kuvio 1. Suomen ja Japanin välinen kauppa v. 2008-2018 (1-5)

Asiasanat
Ulkomaankaupan maakatsaus
Seuraava julkistus

18.10.2018