Sata vuotta sitten: Vihjetietoja Virosta – salakuljettajat ja tulliviranomaiset samasta talosta

Suomen ja Viron yhteydet olivat 1900-luvun alussa läheiset. Kun molemmat maat itsenäistyivät, ne solmivat myös muodolliset suhteet. Suomen ensimmäinen diplomaattiedustaja Tallinnaan nimitettiin vuonna 1919. Samana vuonna Suomessa tuli voimaan alkoholin kieltolaki. Omasta diplomaattikunnasta oli paljon apua lain valvontaa hoitaville Suomen tasavallan viranomaisille. Diplomaattien välityksellä saatiin tietoa varsinkin alkoholin salakuljetuksesta.

Aivan kuten tullilaitos oli ennakoinut, kielto todellakin lisäsi salakuljetusta. Kesällä 1920 Tullihallitus joutui toteamaan valtiovarainministeriölle:

Kieltolaki on nyt ollut voimassa vuoden ja on Tullihallitus tässä ajassa tullut huomaamaan, että sen aikanaan lausumat epäilykset maan rajojen ja rannikkojen suojaamisesta salakuljetukselta ovat osoittautuneet oikeiksi. Surullista on todeta, muun muassa mitenkä suuressa määrässä yksin Virosta on maahan salakuljetettu pirtua ja mitenkä niin ollen suomalaista valuuttaa on salakaupan kautta virrannut Suomen lahden eteläpuolelle.

Ei osattu odottaa, että viinaa alettaisiin rahtaamaan Suomeen nimenomaan Virosta; myös Suomenlahden takana oli maailmansodan takia ollut voimassa tiukka alkoholikielto. Tilanne Virossa muuttui vasta huhtikuussa 1920, kun kielto kumottiin uudella alkoholilailla. Myös Virossa esitettiin tuolloin kieltolain säätämistä, mutta asia ei saanut kannatusta. Uusi laki teki vahvan alkoholin valmistuksesta ja myynnistä valtion monopolin. Lisäksi Viron valtio halusi edistää alkoholin vientiä ja parantaa näin maan taloudellista tilannetta.

Alkoholin salakuljetus Virosta Suomeen ei sinänsä ollut uusi asia – sitä oli harjoitettu jo 1800-luvulla. Vuonna 1920 tilanne kuitenkin muuttui nopeasti ja rannikoiden tullivalvonnasta tuli huomattavasti haasteellisempaa. Tullin ei toki tarvinnut tehdä valvontaa aivan yksin. Kieltolakia valvoi Suomessa useita viranomaisia, joiden kanssa Tulli teki yhteistyötä. Kun itsenäinen Suomi sai oman ulkoasiainhallinnon, sen kautta voitiin saada tietoja salakuljetuksesta myös maan rajojen ulkopuolelta. 

Vihje salakuljetusrenkaasta

Suomen ensimmäinen diplomaattiedustaja Virossa oli asianhoitaja Erkki Reijonen, joka vastasi myös Tallinnan konsulaatista. Viikkoa ennen juhannusta, 18. kesäkuuta 1920, ulkoasiainministeriö toimitti Tullihallitukselle Reijosen raportin, jossa tämä ilmoitti kaksi päivää aiemmin saamastaan vihjeestä. Reijonen tahtoi ministeriön välittävän tiedot Tullihallitukselle ”siltä varalta, että asiassa olisi perää ja se antaisi aihetta toimenpiteisiin”. Reijonen kertoi:

Helsingissä pitäisi elämän eräs Herra Jack, etunimi ja osoite ilmoittamatta, joka on kauppias ja useita kieliä, kuten maamme kieliä, sekä venäjää ja saksaa osaava, ja joka harjoittaa systemaattisesti viinan maahantuontia Wirosta. Samoin pitäisi löytymän Helsingissä herra Keijonen, osoitteesta Antinkatu 1, kortteli 9, jolla on samanlainen toimisto ja liike. Näiden herrojen takana on merimiehiä, jotka kuljettavat moottorialuksia... Moottorien lastit ovat kylläkin osoitetut Ruotsiin, ja sellaisina ne myös ulosklareerataan, vaan sittemmin muutetaan kurssi ja matka ohjataan Suomen rannikolle.

Raportissa mainittu osoite oli Helsingin ydinkeskustassa ja monella tapaa mielenkiintoinen. Iso kerrostalo sijaitsi Antinkadun (nyk. Lönnrotinkatu) ja Heikinkadun (nyk. Mannerheimintie) kulmassa. Sieltä oli vain muutama sata metriä Erottajankadun ja Uudenmaankadun kulmaan, jossa Tullihallitus tuolloin toimi. Antinkadun talossa asui ihmisiä useasta eri yhteiskuntaluokasta. Asukkaina oli muun muassa salaneuvos, pankinjohtaja, sota-arkistonhoitaja, majuri, lehtori, tarjoilija, ylioppilas, ajuri, työmiehiä, palvelijattaria ja muutama konttoristi. Lisäksi vuokralaisiin lukeutuivat Helsingin tullikamarin tullivartija vaimoineen sekä saman tullikamarin naispuolinen konttoriapulainen. Talossa toimi muun muassa iso kankaiden tuontiliike, kirjapaino ja ravintola.

Virolaisen ilmiantajan tiedot olivat varsin niukat. Tiedossa ei ole, johtiko kyseinen vihje koskaan viranomaistoimiin tai rikostuomioihin Suomen puolella. Ainakin Tullin oli mahdollista seurata talon tapahtumia niin halutessaan ilman, että se herätti huomiota.

Samana kesänä Tullihallitus toivoi saavansa Tallinnan lähetystöstä säännöllisesti mahdollisimman tarkat tiedot kaikesta Suomeen lähtevästä alusliikenteestä. Alkoholin salakuljetus ulkomailta kuitenkin kiihtyi ja kehittyi kovaa tahtia. Vuosikymmenen puolivälissä toimintaa johdettiin täysin ulkomailta, ja se oli entistä järjestäytyneempää. Tähän vastatakseen Tulli laajensi yhteistyötä naapurimaiden viranomaisten kanssa.

Kuva: Heikinkadun ja Antinkadun kulmassa ollut iso liike- ja asuinrakennus 1930-luvulla. Talo oli valmistunut vuonna 1877. Antinkadun nimi muutettiin vuonna 1928 Elias Lönnrotin kunniaksi. Heikinkatu puolestaan sai vuonna 1942 uuden nimen Suomen marsalkan 75-vuotispäivän johdosta. Oy Alkoholiliike Ab ja Alkon Ravintolat Oy osti tontin 1940-luvulla. 1960-luvun alussa talo purettiin huonon kuntonsa vuoksi. Vuonna 1962 paikalle valmistui talo, jossa on alusta saakka toiminut Hotelli Marski. Helsingin kaupunginmuseo.

Lähteet: Tullihallituksen kirjeet 1920 (KA); Helsingin kaupungin henkikirjat 1920 (KA); Jorma, Kieltolaki ja sen kumoaminen puoluepoliittisena ongelma. 1979; Ulkoministeriöhttps://um.fi/ulkoasiainhallinnon-synty