Hyppää sisältöön

Sata vuotta sitten: Veri vuotaa Viipurin valtauksen jälkeen

Julkaisuajankohta 10.5.2018 8.00
Tiedote

 

Viipurin taistelu oli yksi sisällissodan suurimmista. Se käytiin 24.–29. huhtikuuta 1918. Taistelun jälkeen voittajille jäi arviolta viisituhatta vankia. Suuri määrä punaisten riveissä taistelleita tai punaisiksi epäiltyjä suomalaisia teloitettiin valtauksen jälkeen ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä. Erityisen armottomasti valkoinen itäarmeija kohteli kaupungista tavattuja venäläisiä. Kolmas toukokuuta kaupungin komendantti antoi määräyksen joukkoteloitusten lopettamisesta. Käskyä ei täysin noudatettu, ja satunnaisia teloituksia järjestettiin toukokuun loppuun saakka. Punaisen tullineuvoston jäsenet olivat itsestään selvä koston kohde.

Tullineuvosto oli vetäytynyt Helsingistä Viipuriin huhtikuun alussa. Käytännössä sen toiminta jäi varsin vähäiseksi. Tullineuvoston puheenjohtaja Alfred Blomqvist ja jäsen Knut Kangas saivat 16. huhtikuuta tiedon, jonka mukaan Heikki Kaljusen johtama Terijoen punakaarti oli vanginnut joukon tullivartijoita rautatieaseman kellariin. Tullineuvoston johtomiehet lähtivät junalla Terijoelle selvittämään tilannetta. Kuultuaan tullimiesten jo vapautuneen he eivät jääneetkään Terijoelle, vaan jatkoivat punaiseen Pietariin. Päätöksen motiivista ei ole tietoa. Kun he seuraavana päivänä yrittivät päästä takaisin Terijoelle, he kuulivat radan Viipuriin olevan poikki, joten he jäivät Pietariin, jonne 25. huhtikuuta saapuivat muutkin punaisen Suomen johtomiehet laivalla Viipurista. Viipuriin jääneet punaiset jatkoivat kuitenkin taistelua.  

Pietarissa Kangas jäi sivuun poliittisesta toiminnasta. Hän toimi Suomalaisen Yhteiskoulun laulunopettajana ja rautatieläisten kuoron johtajana. Huhtikuussa 1920 hän palasi takaisin Suomeen, koska olot Pietarissa eivät olleet inhimilliset. Etsivän keskuspoliisin kuulusteluissa Kangas yritti vähätellä rooliaan Suomessa: hän kertoi olleensa vuonna 1918 vain tavallinen tullivartija, joka vastoin tahtoaan ja jopa poissaolleena oli valittu Helsingin tullikamarin neuvostoon, ja halunneensa useita kertoja erota tehtävästään. Kangas myös muutti kertomustaan esittäen, että tullimiesten vapauttaminen Terijoella oli hänen ansiotaan. Venäjällä oleskelu luultavasti pelasti hänen henkensä, sillä Kangas sai vain ehdonalaisen vankeustuomion. Hänestä tuli vuosikymmenten ajaksi merkittävä hahmo suomalaisen työväenmusiikin alalla. Blomqvist sen sijaan jäi Pietariin ja siirtyi sittemmin Neuvosto-Karjalan tullilaitoksen johtajaksi. Hänet surmattiin Stalinin vainoissa 1930-luvulla.

Sen jälkeen, kun Blomqvist ja Kangas olivat lähteneet Viipurista, Suomen tullineuvosto oli enää kolmimiehinen. Viipurilaiset tullivartijat Pekka Kekarainen ja August Salmela olivat luopuneet jäsenyydestään jo huhtikuun alussa. Eronsa jälkeen he kuitenkin ilmeisesti edelleen pitivät jonkinlaisia yhteyksiä tullineuvostoon.

Vain vähän sen jälkeen, kun valkoisten komendantti Viipurissa oli antanut käskyn palauttaa järjestys kaupunkiin, Kekarainen teloitettiin 4. toukokuuta 1918. Kohta haettiin vangiksi myös Salmela. Muiden vankien kertomusten perusteella häntä kuulusteltiin ensin valkoisten perustamassa Viipurin tutkijalautakunnassa, minkä jälkeen hänet 9. toukokuuta teloitettiin. Kekaraista ei ilmeisesti edes kuulusteltu. Kummankin kuolemasta kirjoitettiin papintodistus.

Asiakirjatietoja miesten kohtaloista on äärimmäisen niukasti. Tullihallitus sai ilmeisesti tiedon heidän kuolemastaan toukokuun aikana. Vangitsemisen ja teloituksen syitä tai lopullisia tuomioita ei koskaan ilmoitettu. Mitään kysymyksiä asia ei herättänyt myöhemminkään.  

Muut neuvoston jäsenet Konrad Hellbom, Juho Paananen ja Kalle Lindholm joutuivat valkoisten vangiksi. He kuolivat vankileirillä ennen valtiorikosoikeuden tuomion saapumista kesällä 1918.

Artikkeli Mediatiedote Sata vuotta sitten