Skip to content

Tullin harmaan talouden torjunta tuotti tulosta – talousrikostorjunnan vaikuttavuus kaksinkertaistui vuonna 2017

Julkaisuajankohta 21.3.2018 8.00
Tiedote

 

 

Tullin harmaan talouden torjunnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus oli noin 61 miljoonaa euroa ja talousrikostorjunnan yli 54 miljoonaa euroa vuonna 2017. Tullin talousrikostorjunnan haasteellisuutta lisäsi sähköiseen kaupankäyntiin ja sisäkaupan liikenteeseen liittyvä kansainvälistyvä talousrikollisuus.

                     

Tullin harmaan talouden torjunnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus oli vuonna 2017 noin 61 miljoonaa euroa, mikä on noin kuusi miljoonaa euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Vuoden 2017 vaikuttavuuden lasku johtui muun muassa siitä, että autoverotus ja pääosin valmisteverotus siirtyivät vuoden 2017 alussa Tullilta Verohallinnon vastuulle. Tulli tekee edelleen verottomien varastojen valmisteveroihin liittyvät tarkastukset Verohallinnon lukuun.

Tullin talousrikostorjunnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus oli vuonna 2017 yhteensä 54,59 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli lähes 29 miljoonaa euroa vähemmän. Suurin osa vaikuttavuuden kasvusta johtuu Tullin tutkimien juttujen rikoksilla aiheutettujen vahinkojen määrän kasvusta. Tullin talousrikostutkinnan kirjaamat rikosten arvioidut vahingot vuonna 2017 päätökseen saaduissa asioissa olivat 46,83 miljoonaa euroa. Edellisenä vuonna vastaava luku oli 13,7 miljoonaa euroa. Takaisin saadun rikoshyödyn määrä oli 4,2 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli 5,97 miljoonaa euroa. Takaisin saadun rikoshyödyn määrä ja osuus kirjatuista rikosvahingoista vaihtelevat paljon vuosittain rikosasioiden sisällöstä riippuen.

Tulli teki vuonna 2017 yhteensä 264 yritystarkastusta, joiden verotukselliset toimenpide-ehdotukset olivat yhteensä 10,8 miljoonaa euroa. Vuonna 2016 Tulli teki 442 tarkastusta, ja verotukselliset toimenpide-ehdotukset olivat 60,7 miljoonaa euroa. Tarkastusten määrän ja ehdotettujen toimenpiteiden väheneminen edellisestä vuodesta johtui muutoksista auto- ja valmisteverotuksen kanto- ja tarkastusvastuissa. Nämä muutokset vähensivät merkittävästi myös Tullin kantamien verojen määrää aiempiin vuosiin verrattuna. Vuonna 2017 harmaan talouden kohteisiin tehdyistä yritystarkastuksista rikosperusteisia tai tutkintaan johtaneita tarkastuksia oli yhteensä kuusi. Vuonna 2016 vastaava määrä oli 25 tarkastusta.

 

Vuosina 2012–2017 Tullin harmaan talouden torjunnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus oli yhteensä noin 398 miljoonaa euroa, josta yritys- ja asiakirjatarkastusten jälkikantojen sekä talousrikostorjunnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden osuus oli 380 miljoonaa euroa.

 

Törkeiden veropetosten tutkinta-aika puolittui

Tulli tutki vuonna 2017 yhteensä 1 086 veropetosta, mikä on 172 veropetosta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Törkeitä veropetoksia paljastui 83. Tullin paljastamien ja tutkimien veropetosten määrä on kasvanut yli 105 prosentilla vuosien 2012 ja 2017 välillä.  Viiden vuoden vertailukauden aikana törkeitä veropetoksia on ollut vuosittain 51–109, veropetoksia 99–226 ja lieviä veropetoksia 324–822. Rikosten määrät ovat kasvaneet kaikissa tekomuodoissa.

Vuonna 2017 talousrikosasioiden tutkinta kesti keskimäärin 265 vuorokautta, mutta kesto piteni hieman edellisen vuoden 240 vuorokaudesta. Törkeiden veropetosten tutkinta-aika vuonna 2017 oli 223 vuorokautta, kun se vuonna 2016 oli 403 vuorokautta.

Talousrikollisuus yhä kansainvälisempää

Tullin talousrikostorjunnan haasteellisuutta ovat lisänneet tämän vuosikymmenen uudet ilmiöt, kuten sähköiseen kaupankäyntiin ja sisäkaupan liikenteeseen liittyvä kansainvälinen talousrikollisuus. Myös internetiä hyödynnetään entistä enemmän korkeasti verotettujen tuotteiden markkinoinnissa ja kauppaamisessa kuluttajille, ja samalla kierretään näiden tuotteiden verosäännöksiä.

 

Tulli torjuu yhteisökaupan arvonlisäverotukseen liittyvää kasvavaa petosrikollisuutta yhteistyössä Verohallinnon ja ulkomaisten lainvalvontaviranomaisten kanssa.

 

Tullin harmaan talouden torjunta on ollut tehokasta ja oikein suunnattua

 

Tulli jatkoi vuonna 2017 tehokasta harmaan talouden torjuntaa yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Vuosille 2016–2020 hyväksytyn strategian mukaisesti Tulli torjuu harmaata taloutta sekä suojaa yhteiskuntaa varmistamalla tavaraturvallisuutta ja torjumalla rajat ylittävää vakavaa rikollisuutta.

Vuosille 2016–2020 on laadittu valtakunnallinen harmaan talouden ja talousrikostorjunnan strategia sekä toimenpideohjelma sen toteuttamiseksi. Tullissa on aloitettu myös harmaan talouden torjuntahanke, johon sisältyy 23 hanketta vuosille 2016–2020.

 

Vuosien 2012–2017 aikana saavutetut tulokset osoittavat, että Tullin harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunta on ollut tehokasta ja oikein suunnattua.

Media release