Skip to content

Tullin haaviin lähes 2 000 kiloa nuuskaa salakuljettaneet henkilöt

Julkaisuajankohta 23.4.2018 7.00
Tiedote

Tulli on tutkinut kevään 2018 aikana laajamittaista nuuskan laitonta maahantuontia. Tullin esitutkinnan mukaan nuuskaa epäillään tuodun loppuvuonna 2017 ja alkuvuonna 2018 Ruotsista Suomeen yhteensä lähes 2 000 kiloa. Toiminnalla on vältetty valmisteveroja yhteensä noin 725 000 euroa.

Tulli takavarikoi helmikuun 2018 lopussa Pohjois-Suomessa 334 kiloa nuuskaa Ruotsista tulleesta Suomeen rekisteröidystä pakettiautosta, jota kuljetti ulkomaalainen henkilö. Tulli takavarikoi nuuskaa myös myöhemmin pääkaupunkiseudulla tehdyssä kotietsinnässä. Takavarikoidun nuuskan lisäksi Tullin esitutkinnassa selvitettiin kymmenen aiempaa nuuskan salakuljetusta, joissa nuuskaa oli tuotu Suomeen ja levitetty edelleen yhteensä 1 360 kiloa.

Tulli on tutkinut tapausta Pohjois-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla. Kiinni on otettu kolme keski-ikäistä ulkomaalaista henkilöä, joista kaksi on edelleen vangittuna. Kaksi epäillyistä asuu pääkaupunkiseudulla ja yksi ulkomailla. Tullin esitutkinnan mukaan kiinniotettujen henkilöiden epäillään salakuljettaneen Ruotsista Suomeen suuria määriä nuuskaa myytäväksi edelleen välikäsien ja sosiaalisen median kautta Suomessa. Laitonta nuuskakauppaa käytiin pääasiassa käteisellä, jota on ollut käytössä suuria määriä.

Tulli on tutkinut tapausta kaikkien epäiltyjen osalta törkeänä veropetoksena ja salakuljetuksena. Tapauksen esitutkinta on päättynyt, ja tapaus on siirtynyt Lapin syyttäjänvirastoon syyteharkintaan.

 

Media release