Skip to content

Tullikoira Onni torjuu laitonta nuuskavirtaa

Julkaisuajankohta 19.5.2017 9.00
Tiedote

Tulli on kouluttanut käyttöönsä nuuskan etsintään erikoistuneen koiran. Puolitoistavuotias labradorinnoutaja Onni aloitti työt Tullissa toukokuun alussa. Onni on niin sanottu kombikoira, joka tunnistaa tavara- ja ihmisvirrasta nuuskan lisäksi myös huumeet ja savukkeet. Nuuskakoira Onni on sijoitettu Turun tulliyksikön Satakunnan liikkuvaan valvontaryhmään, mutta sitä käytetään tarvittaessa valtakunnallisesti.

Tullin uusi nuuskakoira on tavattavissa tänään ja huomenna Turussa Nuku rauhassa -kokonaisturvallisuustapahtumassa Heikkilän kasarmialueella (Rykmentintie 15) Tullin teltalla. Nuuskakoira Onni esiintyy tapahtumatorilla Tullin näytöksissä tänään klo 9.45 ja 14.30 sekä huomenna klo 9.45 ja 14.15.

Tullilla on uudelle nuuskakoiralle paljon käyttöä, koska nuuskan salakuljetus on voimakkaassa kasvussa. Tullin tutkittavana oli viime vuonna noin 300 nuuskajuttua, joissa paljastui ennätysmäärä laittomasti maahan tuotua nuuskaa, kaikkiaan 3 442 kiloa. Vuonna 2015 Tullin tutkimissa jutuissa tavattiin nuuskaa 1204 kiloa. Vuonna 2010 Tulli takavarikoi nuuskaa vain 36 kg. Nuuskakoiran kouluttamisen tavoitteena on hillitä salakuljetusta ja ylläpitää kiinnijäämisriskiä.

Viime vuosina nuuskaa on salakuljetettu Suomeen pääasiassa länsirajan kautta. Nuuskaerät kätketään usein henkilö- ja pakettiautoihin, jotka tulevat Suomeen pohjoisen maarajan kautta tai laivoilla Etelä- ja Länsi-Suomen satamiin. Ruotsissa nuuskan myynti on EU:n päätöksen mukaisesti vapaata. Nuuskaa myös tilataan lisääntyvässä määrin ulkomaisista verkkokaupoista. Nuuskasta on tullut yksi laittoman verkkokaupan artikkeleista, joita kaupataan usein sosiaalisen median eri yhteisöissä. Nuuskan hankkiminen postitse tai muulla vastaavalla tavalla on lailla kiellettyä. Yksityishenkilö saa omaa henkilökohtaista käyttöään varten tuoda mukanaan maahan yhteensä enintään 1 000 grammaa nuuskaa kalenterivuorokaudessa.  

Nuuskakoira Onni

  • syntyi 8.11.2015
  • Onnin ohjaaja Matti Koskela on työskennellyt Tullissa 33 vuotta ja siitä koiranohjaajana viimeiset 17 vuotta. Onni on Koskelan kolmas tullikoira.
  • Onni luovutettiin ohjaajalleen 28.12.2015.
  • Koiran koulutus alkoi syksyllä 2016.  Koulutus sisälsi sosiaalistamis- ja hallittavuusharjoittelua ennen kuin koulutuksessa jatkettiin huumeiden, tupakan ja nuuskan tunnistamisharjoituksiin.
  • Onni ollut koulutusvaiheessa tämän vuoden toukokuun alkuun saakka, jonka jälkeen se aloitti varsinaisen työnsä nuuskan etsinnässä.
  • Onnin osaamista ylläpidetään työn ohessa jatkokoulutuksen, kertauskurssien sekä tasotarkastusten avulla.
  • Onnin koulutuksesta vastaa Tullin koirakoulu.
Media release