Skip to content

Tulli toivoo nyt työrauhaa

Julkaisuajankohta 10.2.2015 11.15
Tiedote

Tullin virkavapaalla oleva pääjohtaja Antti Hartikainen on saanut vakavan huomautuksen Tullin asioista vastaavalta ministeriltä Päivi Räsäseltä. Tullissa käynnistetään kehittämisohjelma, joka perustuu selvitysryhmän raportissaan esittämiin huomioihin. Tullin vt. pääjohtaja Leo Nissinen on tyytyväinen, että asian käsittely on nyt saatu päätökseen.

- Tulli on sitoutunut kehittämään toimintakulttuuriaan, johtamistaan ja rekrytointikäytäntöjä valtiovarainministeriön edellyttämällä tavalla. On hyvä, että asian käsittely on viimeinkin saatu päätökseen ja voimme jatkaa normaalisti Tullin perustehtävien toteuttamista, vt. pääjohtaja Leo Nissinen sanoo.

Tullin virkavapaalla oleva pääjohtaja Antti Hartikainen kertoo ottaneensa opikseen tästä prosessista.

- Ymmärrän hyvin sen, että tässä asiassa käyty laajamittainen, ajoittain ehkä kohtuuttomaksikin yltynyt julkinen keskustelu on ollut kaikille meille tullilaisille ikävää työyhteisön ja julkisuuskuvan kannalta. Tullin sisäisiä asioita ei tulisi ratkoa median kautta, vaan avoimen ja rakentavan, toisia kunnioittavan keskustelun keinoin. Kannan omalta osaltani sen vastuun, joka minulle asiassa kuuluu. Olen sitoutunut tekemään töitä kaikkien tullilaisten kanssa, jotta pääsemme tästä eteenpäin. Olen erityisen pahoillani niistä harkitsemattomista sanoista, joilla olen loukannut henkilöstöpäällikköämme. Olen ottanut tässäkin asiassa opikseni. Hyväksyn sen vakavan huomautuksen, joka minulle esimiesteni toimesta nyt on annettu. Teen omasta puolesta parhaani, jotta Tullin toiminta ja kaikkien tullilaisten työnteko Tullin toimivaltaan kuuluvissa asioissa jatkuu sovussa ja yhteisymmärryksessä sekä Tullin että yhteiskuntamme hyväksi, toteaa virkavapaalla oleva pääjohtaja Antti Hartikainen.

Lisätiedot: Mika Parkkonen, Tullin viestintäjohtaja, 040 332 8893

Pääjohtaja Hartikainen on tänään työmatkalla. Hän on tiedotusvälineiden tavoitettavissa parhaiten sähköpostilla tämän viikon perjantaina.

antti.hartikainen(at)eubam-libya.eu

Media release