Skip to content

Tulli teki Länsisatamassa jäteratsian, asiakirjoissa puutteita

Julkaisuajankohta 27.9.2019 8.00
Tiedote

Tulli tarkasti 11.9. Tallinnaan lähtevien laivojen kuormia Helsingin Länsisatamassa. Etukäteen suunniteltu jätesiirtojen valvontaoperaatio toteutettiin yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kanssa. Tehdyt valvontatoimet ovat osa vuosille 2017–2019 tehdyn kansainvälisten jätesiirtojen tarkastussuunnitelmaa.

Tarkastettuja kohteita oli yhteensä 90. Kaikilta jätesiirtoja kuljettavilta tarkastettiin asiakirjat, ja lähes kaikkien kuormien sisältö tarkastettiin. Tarkastuskohteista seitsemän oli jätekuljetuksia. Niistä kolme oli jätesiirtoluvan vaatimia jätevientejä ja neljä niin sanottuja vihreitä jätevientiä eli vaarattomia jätteitä, joiden siirrosta hyödynnettäviksi ei todennäköisesti aiheudu riskiä ympäristölle.

Operaatio paljasti väärinkäytöksiä

Osassa jätesiirroista esiintyi puutteita jätesiirtoasiakirjoissa: siirtoasiakirjat eivät olleet mukana tai ne oli täytetty virheellisesti. SYKE on yhteydessä kyseisiin yrityksiin ja pyytää selvitystä tapahtuneesta sekä ohjeistaa jatkotoimenpiteissä.

Toisessa jätesiirtoluvan vaativassa jäteviennissä havaittiin vakavia puutteita, koska vaaditut jätesiirtoasiakirjat eivät olleet mukana. Lisäksi kyseistä kuljetusyritystä ei oltu sallittu jätesiirtopäätöksessä. Siirtoasiakirjojen tulee kulkea aina kuljetuksen mukana, joten kuljetus käännytettiin takaisin.

Yksi niin sanottu vihreiden jätteiden kuorma sisälsi käytettyjä vaatteita, jotka olivat esitettyjen asiakirjojen mukaan menossa Viroon lajiteltaviksi. Jotta käytettyjä vaatteita voi viedä ei-jätteenä, tulee keräyspisteistä kerätyt vaatteet lajitella ennen vientiä. Tarkastuksen kohteena ollutta kuormaa ei oltu lajiteltu lainkaan ennen lähettämistä. Käytettyjen vaatteiden vienteihin on liitettävä listaukset kuorman sisällöstä ja tieto käyttötarkoituksesta. Kuorman lähteminen kiellettiin, koska asianmukaiset asiakirjat puuttuivat.

”Tämä oli ensimmäinen kerta, kun jäteratsiassa kuljetuksia keskeytettiin ja lähetettiin takaisin lähtöpaikkaan”, toteaa tullitarkastaja Jyrki Virkkunen.

Satamatarkastukset ovat yksi osa SYKEn toteuttamaa kansainvälisten jätesiirtojen valvontaa.

”Jäteviennit Suomesta ovat olleet jatkuvassa kasvussa. Jotkut yritykset oikovat tietoisesti jätesiirtojen vaatimuksista, mutta osa yrityksistä ei tiedä vaatimuksista ja tämän vuoksi yhteydenotot yrityksiin ovat tärkeitä. Vastuu jätesiirroista on aina jätettä vievällä yrityksellä, ei kuljettajalla. Olisi kuitenkin hyvä, jos kuljettajat oppisivat vaatimaan asiaankuuluvia jätesiirtoasiakirjoja tekemissään kuljetuksissa”, kertoo ylitarkastaja Katri Lautala.

Media release