Skip to content

Suomen tulli muistuttaa alkoholia myyviä keskieurooppalaisia verkkokauppoja veronmaksuvelvollisuudesta

Julkaisuajankohta 10.6.2015 9.00
Tiedote

Suomen tulli tehostaa alkoholin verkkokaupan valvontaa ja verotusta. Alkoholin verkkokauppa on viime vuosina lisääntynyt huomattavasti, ja siitä aiheutuu veromenetyksiä Suomen valtiontaloudelle. Tullin havaintojen mukaan alkoholin verkkokaupassa yleisesti laiminlyödään säädettyjen verojen maksamista Suomeen. Tämä koskee sekä etämyyntiä että etäostoa.

Tilanteeseen puuttumiseksi Suomen tulli on viime vuoden aikana selvittänyt erityisesti alkoholin etämyynnin tilannetta. Tulli on lähettänyt muistutuskirjeen Suomen valmisteverolainsäädännöstä ja laiminlyödyistä velvoitteista joillekin keskieurooppalaisille yrityksille, jotka harjoittavat alkoholin verkkokauppaa Suomeen. Muistutuksen saaneet verkkokaupat sijaitsevat Saksassa ja Espanjassa. Asiasta on ilmoitettu myös näiden maiden toimivaltaisille viranomaisille.

Suomen tulli toteuttaa myös muita toimenpiteitä, joista osa edellyttää yhteistyötä toisten EU:n jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa. EU:n virka-apua koskeva lainsäädäntö tarjoaa useampiakin keinoja verkkokauppailmiön selvittämiseksi. Lisäksi Tullilla on oikeus tarvittaessa ottaa haltuun ja tietyn ajan kuluttua hävittää sellaiset verkkokaupan kautta tilatut alkoholilähetykset, joista säädettyjä veroja ei ole Suomessa asianmukaisesti maksettu. Tämän keinon käytön laajentamista harkitaan jatkossa.

Sekä EU:n että Suomen valmistevero- ja arvonlisäverolainsäädännön mukaan alkoholin verkkokauppa on tietyin edellytyksin sallittua. Verkkokaupankäynnissä on kuitenkin maksettava Suomen valtiolle säädetyt verot. Tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaate ei estä jäsenvaltioita rajoittamasta omilla toimenpiteillään periaatteen toteutumista, jos julkinen moraali sekä yleinen järjestys tai turvallisuus sitä edellyttää. EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä verotuksen valvonta on hyväksytty vapaan liikkuvuuden periaatteen rajoittamiseen oikeuttavaksi perusteeksi. Suomen alkoholilain vaatimukset verkkokaupalle ovat verolainsäädäntöä tiukemmat, mutta yksityishenkilöiden alkoholin maahantuonti on sallittua.

Media release