Skip to content

Sata vuotta sitten: Vallankumous Venäjällä – junat kulkevat, maidon ja viinan valvonta kiristyy

Julkaisuajankohta 8.11.2017 8.00
Tiedote

Nimi Lokakuun vallankumous perustuu venäläiseen kalenteriin. Suomessa noudatetun kalenterin mukaan vallankumouspäivä oli kuitenkin 7. marraskuuta 1917. Elämä Suomen viranomaisissa jatkui vallankumouksen jälkeen lähes entiseen tapaan, vaikka normaaleista oloista ei missään nimessä voinutkaan puhua.

Vallankumous Pietarissa oli lyhyt ja varsin veretön. Valta siirtyi Pietarin neuvostolle, jossa Leninin bolshevikit ottivat johdon. Keskeistä oli työläis- ja sotamiesneuvostojen antama tuki. Monet Suomessa olevat Venäjän armeijan yksiköt olivat käytännössä jo jonkin aikaa totelleet vain neuvostoja.

Aluksi vallankumouksen vaikutus ihmisten arkielämään ei ollut suuren suuri. Suomen tullilaitoksen tullitoimisto Pietarissa jatkoi toimintaansa, ja junat Suomen ja Venäjän välillä kulkivat entiseen tapaan.

Tulli ei saanut Suomen senaatilta mitään erityisiä ohjeita Pietarin tapahtumien vuoksi. Kahdeksantena marraskuuta 1917 senaatin maanviljelystoimituskunta ilmoitti Tullihallitukselle, että kannakselaisten maanviljelijöiden lupa viedä tietty määrä maitoa viikoittain maantietä pitkin Venäjälle oli ”esiintulleesta syystä” peruttu. Maidon vienti rautateitse oli kielletty jo aiemmin. Maitoa ei siten enää saanut viedä Venäjälle lainkaan. Suurin syy kieltoon oli, ettei Venäjältä saatu Suomeen enää yhtään elintarvikkeita.

Tullia työllisti myös senaatin syyskuun 1917 alussa antama määräys kaikkien yli 2 tilavuusprosenttia alkoholia sisältävien denaturoimattomien aineiden takavarikoimisesta. Kahdeksas marraskuuta 1917 Tullihallitus lähetti senaatille luettelot kaikista tullivarastoissa säilytetyistä ja takavarikoiduista alkoholeista. Toimenpide oli osa sittemmin kieltolaiksi kutsutun asetuksen valmistelua.

Samoin Tullihallitus arvioi 8. marraskuuta, että Tullin ulkomaankauppatilastojen merkitys oli huomattavasti lisääntynyt ja tulisi todennäköisesti pysymään ennallaan myös sodan päätyttyä, sillä tavarasäännöstely jatkuisi. Tullihallitus esitti senaatille, että tavaran tuonti- ja vientimaan määrittelyyn tehtäisiin eräitä tarkennuksia vuoden 1918 alusta.

Kuva: Maidon kuljetusta. Museovirasto. Creative Commons.

Vuosi 2017 on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi.  Juhlavuoden ajan Tullin historiamuistelut omistetaan vuoden 1917 tapahtumille. Tuomme esiin asioita, jotka koskivat Tullin päätehtäviä ulkomaankaupan edistäjänä, säätelijänä ja valvojana.

Suomen ulkomaankauppaan ensimmäisen maailmansodan ja itsenäistymisvuoden tapahtumat vaikuttivat vuosikymmeniä. Tulli valaisee itsenäisen Suomen kriittisiä vaiheita julkaisemalla artikkeleita, tarinoita ja kuvia 1800-luvun lopulta lähtien laatimiensa ulkomaankaupan tilastojen pohjalta. 

Article Media release Sata vuotta sitten