Skip to content

Sata vuotta sitten: Tulli takavarikoi kiväärejä Joensuun punakaartin amerikkalaiselta päälliköltä

Julkaisuajankohta 9.12.2017 9.00
Tiedote

Joensuun tullinhoitaja Magnus Ericsson sähkötti 8. joulukuuta 1917 Tullihallitukselle ottaneensa takavarikkoon viisi laatikollista kiväärejä, jotka oli toimitettu Helsingistä Joensuun punakaartin amerikkalaiselle päällikölle August Wesleylle. Lähetyksellä oli armeijan, laivaston ja työväen vallankumouksellisen komitean antama lupatodistus. Sen laillisuutta tullinhoitaja ei ollut valmis tunnustamaan. Sikäläinen venäläinen sotaväki otti siitä huolimatta aseet väkivalloin haltuunsa.

Koska Wesley oli USA:n kansalainen, Tullihallitus valitti USA:n konsulille, että sotilaskiväärien maahantuonti ja hallussapito oli siviileiltä kielletty. Niitä sai toistaiseksi olla vain venäläisellä sotaväellä. Suvaittavaa ei  myöskään ollut, että ”ulkomaan kansalainen kiihoittaa maan väestöä”, Tullihallitus totesi kirjeessään.

Alkuperäiseltä nimeltään Wesley oli August Wesslin, ja hän oli syntynyt Tampereella. Wesley oli muuttanut Yhdysvaltoihin vuonna 1904 ja palannut Suomeen keväällä 1917. Marraskuussa 1917 hänet oli valittu Joensuun punakaartin päälliköksi. Wesleyn hankkimia aseita käytettiin helmikuussa 1918 Värtsilän taistelussa, joka päättyi valkoisten voittoon.

Etelä-Karjalasta Wesley pakeni Helsinkiin ja ryhtyi Helsingin punakaartin päälliköksi ja lopulta Suomen Punaisen kaartin esikuntapäälliköksi. Sittemmin hän siirtyi Venäjälle, missä päätyi englantilaisten palvelukseen ja lopulta Viroon. Magnus Ericsson johti Joensuun tullikamaria vuoteen 1920, jolloin hänet nimitettiin tullinhoitajaksi Vaasaan.

Kuva: Tullinhoitaja Magnus Ericsson ja Joensuun tullikamarirakennus 1900-luvun alussa. Tullimuseo

Article Media release Sata vuotta sitten