Skip to content

Sata vuotta sitten: Renkaita salakuljetetaan Ruotsiin

Julkaisuajankohta 27.6.2017 8.30
Tiedote

Kenraalikuvernöörin kanslia ilmoitti 25. kesäkuuta 1917 Tullihallitukselle, että Venäjän hallituksessa oltiin Suomen rajavalvonnasta hyvin huolissaan. Sikäläisten tietojen mukaan Suomesta oli viety Ruotsiin luvatta kymmeniä tuhansia kappaleita polkupyörien ja autojen kumirenkaita.

Salakuljetettujen ulkorenkaiden kerrottiin olevan englantilaisia, kun taas sisärenkaista pääosa oli venäläistä alkuperää. Ruotsissa rengashinnat olivat kohonneet hyvin korkeiksi, mikä yllytti salakuljettamaan renkaita Suomesta ja rikkomaan vientikieltoa.

Venäläisviranomaisten mukaan renkaat vietiin ensin Etelä-Suomesta Tornioon, nähtävästi junalla. Sieltä salakuljettajat veivät ne pienillä veneillä Vojakkalan seudulle, missä Tornionjoen kevättulva nopeutti ylimenoa. Tulli sai määräyksen selvittää asia pikimmiten ja panna tekijät syytteeseen. Tullihallitus välitti käskyn viipymättä eteenpäin Tornioon.

Tavarankuljetus 15 kilometriä lähempänä rajaa tai merenrantaa oli jo keväällä 1916 kielletty ilman erillistä lupaa. Tornion rajavartiointia johtava tullitarkastaja Stjernvall katsoi, että tarvittiin ”koventavia säännöksiä”. Nimismiehet myönsivät kuljetuslupia liian hölläkätisesti, joten tullitarkastajan mielestä oli parempi, jos jatkossa kuljetusluvat myöntäisi vain Tulli.

Heinäkuun 20. päivänä Tullihallitus ilmoitti tullitarkastajalle senaatin päättäneen, että luvatta raja-alueelle viedyt tavarat voitiin palauttaa niiden omistajille, jos voitiin varmistua siitä, ettei niitä enää vietäisi maasta. Samalla Oulun läänin poliisiviranomaiset saivat senaatilta kehotuksen valvoa, että kuljetuslupia saivat vain henkilöt, joiden ei ollut syytä olettaa käyttävän niitä väärin.

Näyttää siltä, ettei asiaa ehditty ratkaista, kun Venäjällä tuli jälleen uusia mullistuksia.

Kuva: Tornionjoen ylitys salakuljetettavien renkaiden kanssa sujui parhaiten Vojakkalan kylän Tuohmaanrannalta kevättulvien aikaan. (TULLI) 

Vuosi 2017 on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi. Juhlavuoden ajan Tullin historiamuistelut omistetaan vuoden 1917 tapahtumille. Tuomme esiin asioita, jotka koskivat Tullin päätehtäviä ulkomaankaupan edistäjänä, säätelijänä ja valvojana.

Suomen ulkomaankauppaan ensimmäisen maailmansodan ja itsenäistymisvuoden tapahtumat vaikuttivat vuosikymmeniä. Tulli valaisee itsenäisen Suomen kriittisiä vaiheita julkaisemalla artikkeleita, tarinoita ja kuvia 1800-luvun lopulta lähtien laatimiensa ulkomaankaupan tilastojen pohjalta.

Media release Sata vuotta sitten