Skip to content

Sata vuotta sitten: Postitulliin uusi kyltti venäläissotilaiden vaatimuksesta

Julkaisuajankohta 18.8.2017 8.30
Tiedote

Vallankumoushenkiset venäläissotilaat hermostuivat Katajanokan tullikamarin postiosaston kyltistä, jossa Venäjään viitattiin keisarikuntana.

Helsingin tullikamari pyysi Tullihallitukselta suostumusta Katajanokan tullikamarin kyltin uudelleenmaalaamisen kustannuksiin 18. elokuuta 1917. Työt oli jo teetetty 45 markalla. Postiosastolle sijoitetussa kyltissä oli lukenut ”Keisarikunnasta saapuvien pakettien tullausosastolle” suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi. Vielä tässä vaiheessa venäjä yksi Suomen virkakielistä, joten postitullissa pakettejaan tullaavat venäläissotilaat ymmärsivät tekstin.  

Tullikamarin mukaan postiosaston kyltti oli ”oikeuttanut venäläisten sotamiesten moitetta”. Syy lienee ollut sana ”keisarikunta” eli ”imperija”. Venäjä oli maaliskuusta lähtien ollut tasavalta, ja monet venäläissotilaat olivat hyvin vallankumoushenkisiä.  Sotilaskurikaan ei enää ollut entisensä.

Tullihallitus hyväksyi maalauslaskun sen enempiä kyselemättä 24. elokuuta. Kyltin uutta tekstiä ei mainita asiakirjoissa, eikä kyseinen kyltti ole säilynyt.

Kesällä 1917 Helsingin alueella oli noin 15 000 venäläistä sotilasta. Lisäksi Viaporin tukikohdan aluksissa oli kerrallaan parikymmentätuhatta venäläismatruusia.

Suomella ei tässä vaiheessa vielä ollut virallista valtiomuotoa.

Kuva: Kaikki venäjän kieltä sisältäneet kyltit otettiin pian itsenäistymisen jälkeen pois tullikamareilta. Tullimuseo.

Vuosi 2017 on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi.  Juhlavuoden ajan Tullin historiamuistelut omistetaan vuoden 1917 tapahtumille. Tuomme esiin asioita, jotka koskivat Tullin päätehtäviä ulkomaankaupan edistäjänä, säätelijänä ja valvojana.

Article Media release Sata vuotta sitten