Skip to content

Hollannista ei ole tuotu kuorellisia kananmunia Suomeen

Julkaisuajankohta 4.8.2017 14.00
Tiedote

Tullin tietojen mukaan Suomeen ei ole tuotu vuoden 2016 tai vuoden 2017 tammi-toukokuun aikana tuoreita kuorellisia kananmunia Hollannista.

Tuoreiden kuorellisten kananmunien tuonti vuonna 2016 on ollut kokonaisuudessaan noin 1,5 miljoonaa kiloa ja tämän vuoden tammi-toukokuun aikana noin 320 000 kiloa. Edellä mainittujen vuosien 2016 ja 2017 tietojen mukaan kananmunia on tuotu Suomeen Ruotsista, Liettuasta ja Virosta.

Tulli huomioi tuontielintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvissä valvontatoimissaan ja tutkimuksissaan fiproniilin mahdollisen esiintymisen elintarvikkeissa. Tullin valvontaa kohdennetaan riskiarvion perusteella kananmunaa sisältäviin prosessoituihin elintarvikkeisiin ja niistä määritetään fiproniilin mahdollinen esiintyminen. Tullilla on olemassa oleva analytiikka fiproniilin määrittämiseen ja sitä etsitään Tullin tutkimuksissa rutiininomaisesti mm. kasviksista ja vihanneksista.

Tulli tekee yhteistyötä elintarvikevalvonnassa elintarviketurvallisuusvirasto Eviran kanssa.

Media release